“Loistokkuutta, tarkkuutta ja herkkyyttä” olivat sanat, joilla The Timesin arvostelija ylisti RSO:n Proms-konserttia Royal Albert Hallissa 26.8. ja antoi neljä tähteä.
The Times pitää juttunsa maksumuurin takana, joten kesti vähän aikaa ennen kuin edellinen juttu konsertin arvosteluista täydentyi The Timesin jutulla. Tässä suomennos jutusta, ja siihen pätee sama kuin aikaisempiin käännöksiin. Kannattaa lukea myös alkuperäinen englanninkielinen arvostelu, joka on kopioitu jutun loppuun.
The Times/Geoff Brown:
Finnish Radio SO/Collon review — brilliance, precision and delicacy from a fine orchestra/ Hieno orkesteri tarjosi loistokkuutta, tarkkuutta ja herkkyyttä
★★★★☆
“En pysy Nicholas Collonin perässä. Yhtenä päivänä hän johtaa ilman nuotteja soittavan Aurora-orkesterinsa Beethoven-sinfonian esityksen. Seuraavana päivänä voi tarjolla olla Peppa Pigin Ensimmäinen konserttini tai muuta lasten musiikkia. Seuraavana päivänä Collon heiluttaa tahtipuikkoaan Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina – ensimmäisenä ei-suomalaisena orkesterin perustamisesta vuodesta 1927 lähtien. Ja seuraavana päivänä? Toivottavasti hän lepää.
Hän varmasti rakensi ohjelman tähän orkesterinsa kanssa tekemäänsä Proms-debyyttiin kollegiaalisessa hengessä. Encoret mukaan lukien kuulimme kolme Sibeliuksen, tunnetuimman suomalaissäveltäjän teosta. Viimeinen oli sulavan ihana esitys hänen Valse tristestään. Siinä Collon suoritti sulavia tanssiliikkeitä, jotka saattavat olla liian kesyjä Suomen pääministerille, mutta sopivat musiikkiin täydellisesti. Humoreski nro 4:n syke oli suruillinen ja tavallisesti niin rohkea Pekka Kuusisto esitti viulusoolon hellästi; esitys oli omistettu hänen edesmenneiden äitinsä ja veljensä muistolle.
Suurin teos oli Sibeliuksen Sinfonia nro 5. Jos kokonaisuus olisi ollut yhtä elastinen ja vahva kuin sen viimeiset soinnut, olisin päässyt seitsemänteen taivaaseen. Upeista tekstuureista ja fraseerauksista huolimatta jäi tunne, että Collon oli liian brittiläinen ja tarkkaili sinfonian karuja maisemia ja muuttuvia tunnelmia osallistumatta niihin täysin.
Muu musiikki oli englantilaista ja ranskalaista, soitettuna loistokkaasti, tarkasti ja herkästi, mikä osoitti, kuinka hieno sinfoniaorkesteri Collonilla on johdettavanaan. DebussynLa Mer oli erityisen silmiinpistävä, ja jokainen muuttuva tekstuuri hohteli jäisen kirkkaana osoittaen, että Debussyn meri oli tavallista lähempänä napapiiriä.
Suurempi yllätys odotti Vaughan Williamsin paimenidyllissä The Lark Ascending, joka ei ole ilmeisin teos Kuusiston kaltaiselle muusikolle. Hän onnistui upeasti, välitti kiurun huimat nousut ja kaarrokset pehmeällä pianissimolla, pienellä ja kauniilla, ja lumosi täyden Albert Hallin. Yhtä maaginen oli orkesterisäestys, joka keinutti lempeästi kiurun laulua.
Toinen brittiläinen teos oli Englannissa ensi-iltansa saanut Thomas AdèsinMärchentänze, alun perin sävelletty viululle ja pianolle, mutta nyt se tarjottiin nerokkaana orkesteriversiona, joka oli melko kaukana alkuperäismateriaalistaan – vetisenä keittona, jossa kellui brittiläisten kansanlaulujen jäänteitä. Kuusiston ketterä virtuositeetti ilahdutti, mutta se ei estänyt kappaletta tuntumasta Adèsin peukaloiden heiluttelun hauraalta tulokselta. No, kai hänkin ansaitsee lepopäivänsä.
The Times: Finnish Radio SO/Collon review — brilliance, precision and delicacy from a fine orchestra
★★★★☆ I can’t keep up with Nicholas Collon. One day he’s guiding his Aurora Orchestra through a Beethoven symphony performed from memory. The next day the fare might be Peppa Pig: My First Concert, or some other children’s entertainment. The day after that, Collon could be waving his baton as the chief conductor of the Finnish Radio Symphony Orchestra — the first non-Finn to be so appointed since its foundation in 1927. And the day after that? I hope he rests.
He certainly programmed his Proms debut with the orchestra in a collegiate spirit. Encores included, we heard three works by Finland’s trophy composer Sibelius. The last was a meltingly lovely rendition of his Valse triste, with Collon executing suave dance moves that might be too tame for the Finnish prime minister, but suited the music perfectly. Humoresque No 4 carried a sad throb all of its own, with its violin solo most tenderly dispatched by the usually gutsy Pekka Kuusisto; the performance was dedicated to the memory of his late mother and brother.
The big item was Sibelius’s Symphony No 5. If the whole had been as tensile and strong as its closing string of slashing chords, I would have entered seventh heaven. Yet despite spruce textures and chiselled phrasings, the feeling remained that Collon was being too British, observing the symphony’s rugged landscapes and push-and-pull moods without fully participating.
The rest of the programme was English and French, played with a brilliance, precision and delicacy that showed what a fine symphony orchestra Collon has at his command. Debussy’s La Mer was especially striking, every shifting texture shimmering with an icy clarity indicating that Debussy’s sea lay closer to the Arctic Circle than usual.
A bigger surprise lay in store with the pastoral bliss of Vaughan Williams’s The Lark Ascending, not the most obvious piece for a maverick like Kuusisto. He nonetheless managed something stunning, conveying the lark’s soarings and twiddlings with a soft-grained pianissimo so tiny and beautiful that he had the packed Albert Hall under a spell. The orchestral accompaniment, gently cradling the lark’s song, was equally magical.
The other British work was the UK premiere of Thomas Adès’s recent Märchentänze, originally for violin and piano, but here offered with ingenious orchestral clothing rather wasted on its core material — a watery soup floating with the shredded remains of British folk songs. Kuusisto’s nimble virtuosity was a joy, but that didn’t stop the work seeming the flimsy result of Adès twiddling his thumbs. Oh well, I guess he also deserves his day of rest.
Ensimmäiset brittien twiitit heti RSO:n Proms-konsertin jälkeen 26.8. olivat innostuneita ja ylistäviä: ”WOW!!! Uskomaton BBC Proms tänä iltana Yle RSO:n ja Pekka Kuusiston kanssa. Henkeäsalpaava.” ”En ole koskaan kuullut Lark Ascendingiä soitettavan niin hienovaraisesti. Erittäin kaunista – koko konsertti oli upea.” ”Sibeliuksen viides oli upea. Mikä finaali tasapainottaen Lark Ascendingiä.”
Millaisin ajatuksin konserttien arvioivat sitten he, joilla tilaa oli enemmän kuin 140 merkkiä. Kokosimme tähän juttuun The Guardianin ja kahden kulttuurin nettilehden kriitikoiden arviot.
Kannattaa käydä lukemassa myös alkuperäiset tekstit, sillä amatöörikääntäjä on oikonut mutkia eikä paras suomenkielinen ilmaisukaan ole aina löytynyt. Jutut avautuvat klikkaamalla englanninkielisiä otsikoita.
Bernard Hughes kuvaa arviossaan nettilehti The Arts Deskissä Pekka Kuusistoa vallattomaksi suomalaiseksi viulistiksi, joka on vastustamaton kahdessa toistensa vastakohtaisessa esityksessä. Hän kirjoittaa, miten opettajat tietävät, että meluisassa luokkahuoneessa ei pidä korottaa ääntä, vaan puhua hiljaa. ”Viime kausien aikana yleisön yskiminen on noussut äärimmilleen, joten karismaattinen suomalainen viulisti Pekka Kuusisto otti rohkean linjan soittaessaan Vaughan Williamsin The Lark Ascendingin niin pehmeästi kuin mahdollista – ja sali vastasi siihen hiljaisimmalla, haltioituneimmalla tavalla, minkä voin muistaa.”
Hän kuvaa, miten on ollut tapana pilkata The Larkia niin kauan kuin se on ollut Classic FM -suosikkilistojen kärjessä, mutta kuullessaan sen illan konsertissa hän hämmästyi. Vaikka teos koostuu pienimmistä, rajallisista musikaalista elementeistä, siinä on retorista voimaa. Hänen mukaansa Kuusisto totteli tarkasti paitsi Vaughan Williamsin dynamiikkaa myös hänen ohjeitaan soittamisesta (otelaudan yli) ja piti konserttitilan vallassaan. Kuusiston soundi oli yhtä aikaa hauras ja itsevarma. ”Oli ilo todistaa niin mestarillista tilan ja Royal Albert Hallin hallintaa, ja yleisö osoitti vastineeksi rakkauttaan.”
Kuusisto toisti tempun väliajan jälkeen hyvin erilaisessa kappaleessa, Thomas AdèsinMärchentänzen Englannin ensi-illassa. Hughesille Märchentänze osui kohdilleen, vaikka hän onkin varma, että se ei ole ollut kaikkien makuun. Hän näkee siinä Adèsin uutta rentoutta, jota hän kuuli myös Adèsin Dante-baletissa Covent Gardenissa tänä vuonna. ”Musiikki sopi täydellisesti myös Kuusiston folk-soundiin, brittiläiset sävelet kuulostivat melkein skandinaaviselta.”
Radion sinfoniaorkesteri oli rehevä, hyvällä tavalla meluisa nopeammissa osissa (mm. Arvid Larssonin ihastuttava kontrafagottisoolo) ja hillitty ja koskettava hitaassa toisessa tanssissa – vuoropuhelussa sooloviulun ja klarinetin välillä Christoffer Sundqvist oli äärimmäisen liikuttava.
Arvostelija kehuu ohjelmaa houkuttelevaksi. DebussyssaNicholas Collon löysi orkestroinnista yksityiskohtia, jotka eivät usein kuulu. Toisinaan tämä tapahtui Debussyn äänikuvalle ratkaisevan tärkeän äänen homogeenisuuden kustannuksella. Le mer oli soitettiin erittäin hyvin, erityisen tarkoituksenmukaisesti varsinkin toisessa osassa.
Myös Sibeliusta Hughes kehuu, varsinkin ensimmäistä osaa, jota hän piti mukaansatempaavana. ”Jos olisin nirso, ihmettelisin ääneen, oliko viimeisen osan, koko teoksen huipennuksessa aivan tarpeeksi loppuun saapumisen tunnetta, mutta soitto oli kauttaaltaan erittäin hienoa, ja Collonissa, RSO:n ensimmäisessä ei-skandinaavisessa ylikapellimestarissa, orkesterilla on kapellimestari, johon voi selvästi luottaa kansallissäveltäjän musiikin johtajana. Ja lisäosoituksena nöyryydestään – ja suomalaisesta ylpeydestä – Kuusisto liittyi soittamaan sinfonian osana orkesteria.”
Mitä leivosia! oli otsikoitu Mark Pullingerin arvostelu nettilehti Bachtrackissä. Tähtiä arvostelija antoi konsertille kolme.
Ensin hän kuvasi, miten Promseissa joskus näkee solistin siirtyvän oman esityksensä jälkeen kuuntelemaan konsertin loppuun katsomossa. Mutta Pekka Kuusisto, esiinnyttyään ensi molemmilla puoliajoilla ja soitettuaan koskettavan encoren kunnianosoituksena veljelleen ja äidilleen, hiipi soittamaan osaksi ykkösviulusektiota. ”Hän ei rentoutunut kaatamalla itselleen lasillisen vaan sen sijaan kaatoi sydämensä Sibeliuksen viidenteen sinfoniaan.”
Arvostelija kehui, miten vakuuttavasti Collon läpäisi suomalaisen orkesterin johtamisen sisäänpääsykokeeksi arvelemansa Sibeliuksen johtamisen. 5. sinfonia oli hänestä konsertin paras osio. Collonin tyyli on erittäin tarkka ja hän noukki partituurista paljon yksityiskohtia. Mitään ei liioiteltu; kontrabassohyökkäykset finaalin “joutsen”-teeman aikana eivät olleet liian iskeviä. ”Hienostunutta ja vakuuttavaa, joskaan ei aina selkäpiitä kihelmöivää tai monumentaalista.”
La Merin esitys sai arvostelijan epäilemään, että Suomenlahti on paljon tyynempi kuin se meri, jota Debussy ajatteli. ”Aamunkoitto tuntui enemmän vuoristolähteeltä, viileältä akvarellilta, jonka lämpeneminen kesti melko kauan. Jeux de vaguesissa oli runsaasti pointillistista tarkkuutta, ja vaikka muriseva kontrafagotti lupasi karua matkaa, meri tuntui harvoin vihaiselta.”
Kuusiston Lark Ascending oli epäsovinnainen, mutta Kuusisto ei olekaan tavanomainen viulisti. Suurin osa Vaughan Williamsin partituurista on merkitty pianissimona, mutta sävellys nousee joissakin kohdin forteen ja jopa fortissimoon. Kuusisto esitti sen kauttaaltaan kuin kuiskattuna, niin että Gallerian eli ylimmän kerroksen yleisöllä saattoi olla vaikeaa tunnistaa tätä kiurua. ”Rohkeasti erilainen vai omahyväinen? Riippui varmaan siitä, kuinka paljon esityksestä kuuli. BBC Radio 3 – tai Areenan eturivi – olisi ollut turvallisin paikka.”
Märchentänze oli enemmän Kuusiston tyyliä, mikä ei ole yllättävää, kirjoittihan Adès sen hänelle. Teos on omituinen ja omanlainen, ja siinä on paljon viittauksia kansanlauluihin – “ekstrovertti ja tuhma”, kuten viulisti kuvaili sitä ohjelmalehtisessä. ”Orkesterisäestys oli pirullisen monimutkainen, jossain vaiheessa Colon ohjasi soittajia sormillaan laskemalla, mutta oli myös ilon tunnetta: pubissa tanssiminen muuttui tokkuraiseksi ja humalaiseksi; kontrafagotin pieruvitsi; viulua soitettiin kuin banjoa. Ekstrovertti ja tuhma? Mitä leivosia!”
The Guardianin Andrew Clements oli osannut odottaa, että Promsien ohjelmistossa olisi vuosipäivää viettävän Vaughan Williamsin yleisösuosikki The Lark Ascending, mutta hän yllättyi, että se oli juuri ylikapellimestari Nicholas Collonin johtamassa Radion sinfoniaorkesterin konsertissa ja että solistina oli suomalainen viulisti Pekka Kuusisto.
Hänelle Kuusiston esitys Vaughan Williamsista oli kohokohta muuten pettymykseksi muodostuneessa konsertissa. Kuusiston vetäytynyt, intiimi lähestymistapa, lähes ohuimmilla kielillä kehrätty improvisaatio sai teoksen näyttämään enemmän elegialta kuin maalaisidylliltä.
Thomas AdèsinMärchentänzea kriitikko kuvasi siistiksi teokseksi Kuusistolle. Adèsin hän toteaa yhdistelevän taitavasti brittiläistä kansanmusiikkia ja pukevan sen hehkuviin instrumentaaliväreihin.
Orkesterin panosta Clements moitti pikemminkin tehokkaaksi kuin luonteenomaiseksi ja DebussynLa Mer sekä Sibeliuksen5. sinfonia olivat hänestä yhtä epäuskottavia. Finaalissa Debussy alkoi paljastaa todellista väriään sen jälkeen, kun aikaisemmat osat olivat tuntuneet melkein tunnustelevilta. Sinfonia ei hänestä tavoittanut minkäänlaista yhtenäisyyttä. Sen suurimmat hetket, ensimmäisen osan poikkeuksellinen siirtyminen scherzoksi; “Joutsenlaulun” majesteettinen ilmaantuminen finaalissa, vaikuttivat tyrmäävämmiltä kuin olisi osannut odottaa.
Clements antoi konsertille vain kaksi tähteä.
Kiitos Riitta Jalonen linkeistä twiitteihin ja pidempiin arvioihin. Teksti Airi Vilhunen
”London seems to love your orchestra!” Näin huikkasi paikallinen katsomonaapuri ja paukutti innolla käsiään. RSO:n Proms-konsertti oli vasta puolivälissä ja teos teokselta täyden Royal Albert Hallin salin suosionosoitukset yltyivät. RSOn ystävien konserttimatkalaiset saivat syystäkin olla rinta rottingilla.
Kun Proms-konserttien suunnaton sali on täynnä, sinne mahtuu enimmillään yli 6 000 ihmistä. Ja täynnä se oli, kun Radion sinfoniaorkesteri oli 26. elokuuta vierailijana johtajanaan Nicholas Collon ja solistina Pekka Kuusisto. Jo toukokuussa alkoi lippuja olla enää rajallisesti saatavilla.
Vetovoimainen konsertti
Konsertin vetovoimaa selittävät intendentti Tuula Sarotien mukaan monet seikat. Nicholas Collon on kotikentällään hyvin suosittu. Hän konsertoi nyt jo kolmatta kertaa tämän vuoden Promsissa. Collon tunnetaan etenkin perustamansa Aurora-kamariorkesterin ylikapellimestarina. Maineikas Aurora on taas erityinen sen vuoksi, että se soittaa seisaaltaan koko ohjelmistonsa teokset ilman nuotteja. Me Suomessakin taidamme päästä tutustumaan Auroraan, kunhan maltamme hieman odottaa.
Myös Pekka Kuusisto on Britanniassa hyvin arvostettu. Hänellä on takanaan jo useita Proms-konsertteja, joissa voi aina odottaa jotain odottamatontakin. ”Soitto on suruista tehty”. Tällä Kantelettareen liittyvällä viittauksella evästettynä koko suunnaton sali hiljentyi kuuntelemaan Sibeliuksen neljättä humoreskia, jonka Pekka Kuusisto yhdessä orkesterin kanssa omisti äitinsä ja veljensä muistolle. Pysäyttävä hetki! Ja seuraavaksi hän liittyi vaivihkaa RSO:n kokoonpanoon ykkösviulistien takariviin soittamaan Sibeliuksen viidettä sinfoniaa. Sen saattoi havaita vain etukäteen saadun sisäpiiritiedon avulla – kiitos Tuulalle.
Jäsenmatkalaisilla oli lounaan yhteydessä Yle-tapaaminen. Istumassa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, seisomassa RSO:n intendentti Tuula Sarotie ja vasemmalla Ylen luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén. Seisomassa oikealla RSOn ystävien varapuheenjohtaja ja jutun kirjoittaja Ritva Männynoksa.
Suosikkisäveltäjät esillä
Konsertin ohjelmisto kunnioitti kahta briteille tärkeää säveltäjää. Ralph Vaughan WilliamsinThe Lark Ascending, joka on sävelletty jo 1914, on vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla saanut enemmän huomiota. Nykyään se on suorastaan pyhä klassinen hitti. Thomas Adès puolestaan on Britannian arvostetuimpia nykysäveltäjiä. Hänen englantilaisiin kansanlauluihin pohjautuva sävellyksensä Märchentänze sai ensiesityksensä vuoden 2021 syksyllä Helsingissä ja nyt viimein myös säveltäjän kotimaassa. Se on kuin luotu Pekka Kuusistolle, joka sen myös on aina esittänyt. Hieman epätavanomaiselle paikalle heti konsertin alkuun oli sijoitettu Claude DebussynLa Mer.
Brittien klassisen musiikin arvoasteikossa Jean Sibelius sijoittuu korkealle. Konsertin lopuksi soitettu viides sinfonia oli varmuudella suurelle osalle tuttu teos. RSO loisti ja pystyi – jos mahdollista – vielä parempaan soittaessaan ylimääräisenä Sibeliuksen Valse Tristen. Moni meistäkin mykistyi täysin liikutuksesta.
Royal Albert Hall ulkoa.
Promsin puitteet ja konserttikulttuuria
RSO:n Proms-konsertin tunnelma oli vaikuttava. Yleisöä riitti tasaisena mattona lattiatason areenalta lähelle katonrajaa. Istuinpaikkoja on salissa 5538. Sen lisäksi lattia-areenalla mahtuu seisomaan pari-kolmesataa ”prommeria”. Ylimmässä pylväsgalleriassa voi enimmällään olla kantavuusrajoitusten sallimat 500 katsojaa.
RSO:n konsertissa koko valtavan salin kaikki katsomolohkot olivat käytännöllisesti katsoen viimeistä paikkaa myöten täynnä. Myös kuningattaren aitiossa oli katsojia, tosin tällä kertaa hovin henkilökuntaa, jolle aitiota voi tarjota silloin, kun kukaan kuningashuoneesta ei itse ole paikalla. Keskiareenan seisomapaikoilla oli niin täyttä, että siellä olleet seisoivat melkein kylki kyljessä.
Proms-festivaalin historia alkoi vuonna 1895, jolloin kapellimestari Henry Wood aloitti suosittujen konserttien sarjan. Promsien perinteeseen kuuluvat lavan edessä Areenalla seisovat “prommerit”. RSO:n konsertissa seisomapaikatkin olivat täynnä.
Kunnioitusta herättävää oli myös konserttikäytös. Salissa oli esityksen aikana hiirenhiljaista, yleisö istui lähes liikkumatta paikoillaan – jotkut korkeintaan varovasti siemailivat juomiaan. Areenalla seisoneet olivat kuin jähmettyneet jaloilleen. Siis liki 6 000 elävää ihmistä intensiivisen keskittyneinä!
Jo Debussyn La Mer sai lämpimät suosionosoitukset, mutta sen jälkeen vauhti vain kiihtyi. Valtavat aplodit, jotka jatkuivat ja jatkuivat, huutoja ja kiljahduksia joka puolelta. Kapellimestari ja solisti takaisin kerta toisensa jälkeen. Ei todellakaan jäänyt epäselväksi, että konsertti oli suuri menestys. Kuuntelin konsertin kotiin palattuani Areenasta. Hieman vaisummilta yleisön reaktiot kuulostivat eetterin kautta välitettyinä.
Vertailukohtaa yleisön suosioon saimme myös jo Promsin edellisestä illasta, jolloin BBC:n oma sinfoniaorkesteri esiintyi solistinaan nuori, jo paljon mainetta saanut viulisti Daniel Lozakovich. Osa RSOn ystävistä oli valinnut tämän konsertin omaksi lisäohjelmakseen eikä se tuottanut pettymystä. Virtuoosimainen solisti sai Johannes Brahmsin viulukonsertostaan raikuvat aplodit. Jo ne tuntuivat mahtavilta, vaikka katsomo oli ehkä kolmanneksen tyhjänä ja keskilattian seisomapaikoilla ”prommereilla” oli hyvin tilaa liikuskella esitysten aikana. Toivottavasti saamme Lozakovichin myös Suomeen näyttämään taituruuttaan.
Royal Albert Hall kuuluu kaikenikäisille
Kuningatar Viktorian puolisolle prinssipuoliso Albertille omistettu Royal Albert Hall juhlii vielä tänäkin vuonna 150-vuotista taivaltaan. Monen mutkan kautta siihen tarvittava rahoitus juonsi juurensa prinssi Albertin aikaansaamasta maailmannäyttelystä Cristal Palacessa vuonna 1851. Sen suuren suosion tuottamilla varoilla ostettiin lähialueelta mittavia maa-alueita, rakennettiin lukuisia oppilaitoksia ja onnistuneiden kiinteistökauppojen ansiosta lopulta rahaa liikeni myös alkuperäiseen tavoitteeseen, prinssi Albertille omistetun konserttitalon rakentamiseen. Se valmistui tosin vasta 10 vuotta prinssi Albertin kuoleman jälkeen 1871.
Valtaisa rakennus tarjoaa nykyään tilaa konserttien lisäksi mitä moninaisemmille tapahtumille. Siellä on baletti-, ooppera- ja sirkusesityksiä, onpa myös pelattu jääkiekkoa, tennistä ja järjestetty ensimmäiset sumopainikisat Japanin ulkopuolella sekä laulettu euroviisut. BBC on vakioasiakas, joka vuokraa tilat kesäisin kolmeksi kuukaudeksi Promsin tarpeisiin. Melkein mikä tahansa taho voi suunnitella tapahtumansa Royal Albert Halliin, kunhan maksukykyä löytyy ja on valmis jonottamaan vuoroaan – tällä hetkellä noin viisi vuotta.
Konserttipäivänä RSOn ystävät tutustuivat Royal Albert Hallin tiloihin ja historiaan.
Royal Albert Hall on alusta alkaen tarkoitettu kaikille avoimeksi tapahtumapaikaksi. Juuri sen vuoksi myös sen tiloissa suositaan hyvinkin erilaisia tilaisuuksia. Niiden tarkoituksena on madaltaa kynnystä tulla koko perheenkin voimalla kokemaan musiikki- tai muita elämyksiä. Myös molemmissa ystävien matkaohjelman konserteissa oli silmiinpistävää, että niissä oli paljon nuoria ja jopa alakouluikäisiä.
Kenenkään ei tarvitse olla Royal Albert Hallissa nälissään tai kuivin suin. Ravintoloita, baareja, kahviloita ja kioskeja on lukemattomia eikä juomien ja muiden eväiden kanssa liikkumiselle ole juurikaan rajoituksia. Hyvin vapaamuotoista ja estotonta on myös pukeutumiskirjo.
Teksti Ritva Männynoksa
Kuvat Ritva Männynoksa, Hanna Tuukkanen ja Airi Vilhunen
Pekka Kuusisto, Nicholas Collon ja RSO saivat yleisöltä valtavat ja lämpimät suopsionosoitukset. Todelliset fanit ja prommerit seisovat lavan edustalla.
Vilkas puheensorina täytti Musiikkitalon ravintolan jo hyvissä ajoin ennen RSOn ystävien jäsenillan alkua maanantaina 29.11. Reilut sata ystävää oli kerääntynyt kuulemaan muun muassa, mitä ylikapellimestari Nicholas Collonilla ja intendentti Tuula Sarotiellä oli kerrottavanaan. RSO:n muusikoista haastateltavina olivat huilisti Kaisa Kortelainen ja klarinetisti Han Kim. Ilmapiiristä huokui ilo siitä, että yli kahden vuoden tauon jälkeen ystäväjoukko saattoi vihdoin myös tavata toisiaan koronapassin ja maskien turvin.
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Heikki Valsta haastatteli kaikki illan päävieraat. Sekä Nicholas Collonilla että Tuula Sarotiellä oli jo takanaan pitkäksi venynyt työpäivä RSO:n orkesteriharjoituksissa ja tulevan toiminnan suunnittelussa.
Nicholas Collon kertoi tutustuneensa jo varsin nopeasti orkesteriin ja alkaneensa myös tuntea lähemmin muusikoita, kiitos tähän mennessä yhdessä valmistellun 4-6 konserttiohjelman. Ohjelmiston kokoaminen on oma, paljon työtä vaativa mutta samalla hyvin antoisa osa ylikapellimestarin roolia. Yksittäisen konsertin kokoamisessa on myös oma punainen lankansa. Esimerkiksi seuraavassa keskiviikkokonsertissa oli tarjolla Benjamin Britteniä, Richard Straussia, Aaron Coplandia ja Igor Stravinskya. Kaikki teokset on sävelletty toisen maailmansodan viime hetkillä.
Vastauksena kysymykseen, vieläkö kuherruskuukausi jatkuu, NIcholas Collon antoi jälleen tunnustusta muusikoille, joita hän luonnehti hyvin kurinalaisiksi, ammattimaisiksi ja työhönsä kunnioituksella suhtautuviksi. RSO:lla on yksi muista erottuva ominaispiirre: muusikot ovat harjoituksissa varsin hiljaa, jokunen tarkentava kysymys saattaa tulla esiin. ”The orchestra is very Finnish.” Muualla pienenkin harjoitustauon tultua lavalla alkaa yleinen puheenpulputus.
Saman viikon keskiviikkokonsertin ensimmäisten harjoitusten ja tulevien kausien ohjelmistosuunnittelun jälkeen Nicholas Collon jaksoi vielä kertoa ystäväyhdistyksen jäsenille ajatuksiaan RSO:sta ja tulevasta. Kuva Pertti Jalonen.
”Soinnin laatu ja yhdessä soittaminen”
Vaikka tänä päivänä sinfoniaorkesterit eri puolilla maailmaa ovat kokoonpanoiltaan ja ilmeiltään aiempaa kansainvälisempiä, se ei poista tiettyjä syvällä vaikuttavia eroja esimerkiksi eri instrumenttisektioiden soinnissa. ”Saksalaisen klarinetin tai käyrätorven soinnin erottaa missä tahansa.”
”Kapellimestareiden tavoitteet voivat keskittyä orkesterin soinnin laatuun tai yhdessä soittamiseen. Itse pitäisin etusijalla, että orkesteri soittaa hyvin yhteen”, sanoi Nicholas Collon. Kapellimestarina häntä eivät itse konsertit jännitä käytännössä lainkaan. Yleisön ja orkesterin edessä on nautinnollista. Harjoitukset voivat sen sijaan olla todella hermostuttavia. Etenkin ensimmäinen harjoitus on usein henkisesti rankka.
”Jollei Sibelius ja hänen musiikkinsa olisi minulle niin syvästi merkityksellistä, en olisi voinut ottaa tätä tehtävää vastaan ”, tunnustaa Nicholas Collon. ”Suomessa ei ehkä tunneta, miten suuri osa Sibeliuksella on Britannian musiikkikulttuurissa. Olen iloinen, että saan täällä johtaa niin monia hänen teoksistaan.”
Pandemia on muuttanut monella tapaa musiikkielämän toimintatapoja. Alati muuttuvien rajoitusten keskellä on koko ajan oltava valmiina muokkaamaan kuhunkin hetkeen sopivia ohjelmistoja, etsimään muusikoita ja saleja. ”Nyt suunnittelun aikajänne voi olla kuukausi, kun tavallisesti konserttikauden ohjelmistoa rakennetaan vähintään pari vuotta etukäteen. Näissä epävarmoissa oloissa me Tuulan kanssa keskustelemme kuitenkin jo vuoden 2023 ohjelmistosta.”
Nicholas Collonilla on kaksi brittiläisittäin jo alakouluikäistä poikaa ja parivuotias tytär. Paljon työnsä vuoksi matkustava isä yrittää välttää tilannetta, jossa häneltä odotettaisiin tuliaisia jokaiselta matkalta. ”No, muutaman muumi-jutun olen kyllä heille vienyt.”
Rajoituksista huolimatta ilon aiheita
Intendentti Tuula Sarotie iloitsee siitä, että orkesteri on kaikista rajoituksista huolimatta selvinnyt poikkeusajasta tähän saakka olosuhteet huomioon ottaen ”ihan normaalisti”. Suuri ilo on siitä, että yleisö on palannut sankoin joukoin konsertteihin ja RSO:n sisäinen rokotuskattavuus on 99 % , vain kahden tilanne ei anna myöten maskin käytölle.
Onnea on Tuula Sarotien mukaan ollut myös siinä, että koesoittoja avoimiin paikkoihin ehdittiin järjestää ennen pandemian leviämistä Suomeen. Niistä valikoituivat muun muassa RSO:n vahvuuteen huilisti Kaisa Kortelainen ja klarinetisti Han Kim. RSO:n tulevista suunnitelmista hän ei vielä oikein voinut laajemmalti puhua, mutta ”Lontoossa on eräs kaikkien varmaan tuntema festivaali ja syksyllä kiertue Saksassa. Ondine tuottaa ensimmäisen Nicholas Collonin ja orkesterin yhteisen levyn, jossa on tämän kauden linjan mukaisesti Sibeliusta, Adesia ja Wennäkoskea.”
Musiikkitalon urkujen valmistuminen on vuoden myöhässä. Tällä tietämällä niiden pitäisi olla käytössä tammikuussa 2024, ja sen kunniaksi Esa-Pekka Saloselta on tilattu urkukonsertto. RSO haluaa Tuula Sarotien mukaan luonnollisesti kunnioittaa uutta instrumenttia sisällyttämällä ohjelmistoonsa myös urkumusiikkia.
Intendentti Tuula Sarotie ei vielä voinut kertoa tarkasti orkesterin kiertuesuunnitelmista, mutta vihjaisi kaikkien tuntemasta lontoolaisesta festivaalista ja ensi elokuusta. Heikki Valsta haastattelijana. Kuva Pertti Jalonen.
Jokaisella puhallinsoittajalla on oma stemma
Toinen soolohuilisti Kaisa Kortelainen on ollut RSO:n kokoonpanossa kolmisen vuotta. Hänen omaan soitinarsenaaliinsa kuuluvat kultahuilu puusuukappaleineen, piccolo, altto ja traverso eli barokkihuilu. Tulevan ohjelmiston harjoittelu alkaa tavallisesti kolmisen viikkoa ennen konserttia, jolloin nuotit saadaan käyttöön. RSO:lla on muusikoilleen harjoitustiloja Musiikkitalossa. Kortelainen kollegoineen jakavat keskenään ”puunaisten ja puumiesten” harjoitushuoneet.
Tammikuun alkupuolella Kaisa Kortelainen soittaa solistina Lotta Wennäkoskelta tilatun Soie-huilukonserton, joten solistitehtävään on varauduttava harjoittelemalla joululomallakin. Onneksi isovanhemmat voivat hoitaa vajaan vuoden ikäistä Einoa. Kaisa kuvasi, miten puhallinsoittaja on aina ikään kuin solisti, sillä jokaisella soittaa omaa stemmaansa. Orkesterislangilla ”uimiseen” eli “löysäilyyn” ei ole harjoituksissakaan varaa, vaan stemma on syytä osata jo silloin.
RSO:ssa on totuttu kansainvälisiin muusikkokollegoihin ja kapellimestareihin. Orkesterin sisäinen puhekieli on sekä suomea että englantia ja välillä niiden sekoitusta. Yhdistyksemme jäsen oli etukäteen lähettänyt kysymyksen orkesterin joissakin konserteissa käyttämästä värikoodista. Kaisa Kortelainen kertoi orkesterilaisten itse päättävän siitä. Ilmoitustaululla on ohjeet, joiden päälinjan mukaan pukeutumisessa voi olla jotakin punaisen tai sinisen sävyjä, ja väri pyritään soinnuttamaan solistin pukeutumiseen. Miessolistien voi luottaa lähes aina pukeutuvan mustaan. Naissolistien esiintymisasua on etukäteen vaikea, jollei mahdotonta ennustaa, joten silloin on parasta pitäytyä tummassa.
Kaverin vinkin ansiosta Zürichistä Helsinkiin
Eteläkorealainen Han Kim on kuulunut toukokuun 2018 koesoittojen perusteella RSO:n soittajistoon saman vuoden syyskuusta lähtien. Opiskeluaikanaan Han Kimillä oli ilo päästä myös klarinetistilegenda Sabine Mayerin oppiin, ja niiltä jäljiltä hän päätyi muusikoksi Zürichiin. Kansainvälinen nettisivusto julkaisee tietoja vapaista työpaikoista eri orkestereissa. Han Kimillä on RSO:ssa ennestään tuttuja maanmiehiä kuten altisti Ezra Woo ja oboisti Kyeong Ham. Woolta hän sai vinkin klarinetistin koesoitosta, osallistui siihen ja on nyt RSO:n toinen sooloklarinetisti.
Han Kim kertoi opiskelleensa Etonissa Englannissa, samassa koulussa kuin häntä ylemmällä luokalla ollut Nicholas Collon. Kuva Pertti Jalonen.
Myös klarinetteja on huilujen tavoin soinniltaan ja kooltaan erilaisia aina haastattelumikrofonin kokoisesta E-flat klarinetista kontrabassoklarinettiin, jota Han Kim havainnollisti itsensä mittaiseksi. Klarinettien puuaines on perinteisesti ollut eteläafrikkalainen grenadilla, mutta sen saatavuusongelmia korvaamaan on nyttemmin käytetty myös puksipuuta. Jos aikaa olisi, Han Kimiltä irtoaisi kevyesti perusteellinen kuvaus oman soittimensa laadusta, ominaisuuksista ja vaativuudesta. Vaativia ovat välillä myös kesken teoksen tarpeelliset soittimien vaihdot. Aaron Coplandin Appalakkien keväässä Han Kimillä on kokonaista viisi sekuntia aikaa vaihtaa klarinettia.
Ilmeisen vaikuttuneena Han Kim kuvailee RSO:n hämmästyttävän monipuolista ohjelmistoa ja erityisesti orkesterin vahvuuksia nykymusiikin tulkkina. Hänen omia suosikkejaan ovat Magnus Lindbergin teokset. Kulttuurilleen tyypilliseen tapaan hän kehui Helsinkiä ja Suomea, oikeastaan kaikkea täällä kokemaansa. Pandemiasta huolimatta hän on tänä vuonna päässyt kotimaahansa jo kerran ja joulukuussa on edessä seuraava matka.
Nuoren sellistin selkeä tavoite
Vakiintuneen tavan mukaisesti RSOn ystävät tarjoaa esiintymistilaisuuksia nuorille muusikoille, jotka ovat sijoittuneet kärkipäähän oman instrumenttinsa kilpailuissa. Oulun konservatorion kasvatti Pekka Smolander on juuri aloittanut opintonsa Sibelius Akatemiassa. Hän on jo kokenut kilpailija, joka viimeksi kunnostautui nuorille suunnatussa Porvoon sellokilpailussa. Niin Salon kuin Porvoonkin kilpailut ovat Pekka Smolanderille esiaskeleita tulevaan Turun sellokilpailuun. RSO:n Tuomas Lehdon oppilaana hän on nyt kolmatta vuotta. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat hänelle kristallinkirkkaat: hänestä tulee ammattisellisti. RSOn ystäville hän esitti kaksi osaa Bachin sellosarjasta.
Porvoon sellokilpailussa menestynyt Pekka Smolander palkittiin myös RSOn ystävien kunniakirjalla ja kutsulla esiintymään ystäväyhdistyksen jäsenillassa. Kuva Airi Vilhunen.
Ystäväyhdistyksen tulevia tapahtumia
Yhdistyksen taloudenhoitaja Kaisa Ala ja tiedottaja Airi Vilhunen kertoivat lähitulevaisuuden tapahtumista. Kaisa Ala pohjusti vielä ennen vuoden loppua käyttöön otettavaa sähköistä jäsenkorttia. Sen toivotaan saavuttavan mahdollisimman laajan suosion, sillä sen avulla säästyy sekä työtä että kustannuksia. Tarkat ohjeet sähköisen jäsenkortin käyttöönotosta tulevat lähiaikoina erikseen. Sen rinnalle jää vielä mahdollisuus saada entisenlainen pahvikortti.
Yhdistyksen taloudenhoitaja Kaisa Ala esitteli yhdistykselle tulevaa uutta sähköistä jäsenkorttia. Kuva Pertti Jalonen.
Airi Vilhusella oli toiveikkaita terveisiä avoimista kenraaliharjoituksista, joita monet jäsenet illankin aikana kertoivat ikävöineensä. Jos korona ja sen vaatimat rajoitukset suovat, kevätkaudella voisi olla tarjolla ehkä jopa 3-4 avointa kenraaliharjoitusta. Yhdistyksen vuosikokous on 1.3.2022 musiikkitalon terassilämpiössä. Airi kannusti jäseniä aktiiviseen yhteydenpitoon yhdistyksen eri kanavien (sähköposti, Facebook) kautta.
Ellei korona muuta tilannetta, jäsenille on keväällä luvassa RSO:n avoimia kenraaliharjoituksia, yhdistyksen tiedottaja Airi Vilhunen kertoi. Kuva Pertti Jalonen.
Tyytyväisiä ystäviä
Jäseniltaa oli mitä ilmeisimmin kovasti kaivattu, sillä se tuli monen ystävän kanssa keskusteltaessa ensimmäisenä esille. Auli Lappalaisen ja Juha Virtasen tavoin useat sanoivat myös odottavansa innolla taas pääsyä kenraaliharjoituksiin. Maria Penttinen piti jäseniltaa oikein onnistuneena ja harmittele, ettei ole jo aika pitkän jäsenyytensä aikana aiemmin osallistunut vastaaviin tilaisuuksiin. Irmeli Tuomimäki ja Reino Lampinen muistelivat viimeksi ennen koronarajoituksia järjestettyä ystävien Wienin matkaa ja toivoivat, että pandemian hellittäessä ystäville olisi tarjolla yhteisiä musiikkimatkoja sekä ulkomaille että kotimaassa. Viime metreillä koronan takia peruuntunut matka Hampuriin ja siellä Elbphilharmonie-konserttitaloon kangasti jo toiveikkaasti monen mielessä. Yhdistys tarjoaisi mielellään myös etäyhteyttä jäsentilaisuuksiinsa, mutta niissä on pelattava varman päälle. Striimatun musiikkiesityksen levitys saattaa synnyttää tekijänoikeuksiin liittyviä korvausongelmia.
Ulla Martikainen-Florath oli yksi yhdistyksen perustajajäseniä ja nyt iloisena, kun taas pystyttiin kokoontumaan jäseniltaan. Kuva Pertti Jalonen.
Teksti Ritva Männynoksa Kuvat Pertti Jalonen ja Airi Vilhunen
Satakunta onnellista RSOn ystävää istui koronaturvallisesti Musiikkitalon katsomossa, kun RSO:n uusi ylikapellimestari Nicholas Collon esitteli orkesterin kauden 2021/2022 ohjelmistoa maanantaina 6.9. järjestetyssä kauden avajaistilaisuudessa. Onnellinen oli Nicholas Collonkin, kun uusi kausi pääsee alkamaan koko orkesterin voimin ja elävän yleisön edessä.
Onnellinen ylikapellimestari on myös orkesteristaan, jota hän on kehunut monin sanoin: teknisesti äärimmäisen taitava ja täynnä lahjakkaita soittajia, kurinalainen ja keskittyvä. Kaikesta huokuu, että ylikapellimestarin ja orkesterin suhde on jo alusta asti lämmin ja molemmin puolin arvostava.
Nicholas Collon toivottaa kaikki tervetulleiksi kauden 2021/2022 konsertteihin. Tässä 10 vuotta juhlivan Musiikkitalon isolla näytöllä. Kuva Airi Vilhunen.
Collon kertoi pitävänsä siitä, että monen konsertin kaudesta löytyy joitakin teemoja. Kauden teemasäveltäjät hän valitsi periaatteella yksi historiasta, kaksi nykysäveltäjää, heistä toinen suomalainen ja toinen britti eli Igor Stravinsky,Thomas Adès ja Lotta Wennäkoski. Tässä yhteydessä hän myös korosti, miten erinomainen RSO on uuden musiikin esittäjänä.
Igor Stravinskylta kuullaan kauden aikana hänen tunnettuja sävellyksiään, mm. Tulilintu (15.10) ja Petruška (8. ja 9.9.), mutta myös vähemmän soitettuja, kuten burleski näyttämöteos Renard (17.9.).
Vuonna 1971 syntynyttä Thomas Adèsia Collon kuvasi älyllisesti briljantiksi ja hänen musiikkiaan myös tunteelliseksi ja kauniiksi. Collon johti Adèsia jo ensitutustumisellaan RSO:hon keväällä 2017. Adèsille on omistettu myös RSO:n syksyn festivaali 15.-29.10. Säveltäjä, joka on myös kapellimestari ja pianisti, saapuu silloin Suomeen ja johtaa festivaalin konserteista kolme (20. ja 21.10, joissa sama ohjelma, sekä 29.10.) ja esiintyy pianistina festivaaliin kuuluvassa kamarimusiikkikonsertissa (24.10.).
Syksyn avajaistilaisuudessa Nicholas Collonia haastatteli Lotta Emanuelsson. Kuva Pertti Jalonen.
Yksi RSO:n tehtävistä on uuden suomalaisen musiikin esittäminen, ja Collon kertoikin viettäneensä viimeiset kaksi vuotta, eli siitä lähtien, kun hänet nimitettiin Hannu Linnun seuraajaksi, tutustuen ainakin 30:n hänelle uuden suomalaisen säveltäjän teoksiin. Alkavan kauden suomalaissäveltäjä Lotta Wennäkoski oli hänelle jo tuttu mm. BBC Promsin tilaustyöstä.
Kauden avajaistilaisuudessa Lotta Wennäkoski kertoi nauhoitetussa haastattelussa, miten hän haluaa kirjoittaa orkesterille niin, että sävellyksissä on tilaa ja ilmavuuden tuntua. Wennäkosken teoksia kuullaan kauden konserteissa kevääseen asti.
Keskiviikosta 8.9. alkaen RSO:n konserteista voi nauttia sekä Musiikkitalossa että kotona. Kuva Airi Vilhunen.
Kauden avajaiskonsertissa keskiviikkona 8. ja torstaina 9. syyskuuta kuullaan kaikkien kolmen teemasäveltäjän teokset: Stravinskyn Petruška, Thomas Adèsin Dawn ja Lotta Wennäkosken Flounce. Näiden lisäksi Lili BoulangerinKevätaamu ja MozartinSinfonia nro 41 ”Jupiter”, josta RSO soitti osan avajaistilaisuuden lopuksi.
Avajaiskonsertti esitetään suorana klo 19.03 Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa ja tunnin myöhästettynä suorankaltaisena Yle Teemalla alkaen klo 20.00. Myöhemmin konsertin voi katsoa nauhoitteena sekä Yle Areenassa että Yle TV1:ssä.
”Kaikilla orkestereilla on omanlaisensa sointi. Osan siitä tekee kapellimestari. Tavoitteeni on tuoda RSO:n sointiin kirkkautta ja valoa.” Näin kuvaili tuleva ylikapellimestari Nicholas Collon tuntemuksiaan ystäväyhdistyksen jäsenille 15.2. konsertin jälkeen järjestetyssä tilaisuudessa.
Nicholas Collonilla oli takanaan kiireinen viikko Helsingissä orkesteriharjoituksineen, suunnittelukokouksineen ja kaksine konsertteineen. Silti häneltä liikeni kaiken päätteeksi tovi kertoa tunnelmistaan ja tavoitteistaan RSOn ystäville ennen iltalentoa Lontooseen Dennis-myrskyn keskellä. Kapellimestarin sotisopa oli vaihtunut puuvillapaitaan ja farkkuihin, kun Collon saapui vain hetki viimeisten aplodien jälkeen RSOn ystävien seuraan yhdessä intendentti Tuula Sarotien kanssa. Vieraita haastatteli totuttuun tapaan Heikki Valsta.
Nicholas Collonista tulee syksystä 2021 ensimmäinen ei-suomalainen RSO:n ylikapellimestari. Paineita? ”Meillä on kotimaassani vahvat siteet Sibeliuksen musiikkiin, joten minulla on aivan turvallinen tunne RSO:n suomalaisuuteen liittyvien odotusten täyttämiseksi. Haluan tutustua vielä enemmän ja paremmin suomalaisiin nykysäveltäjiin, joita tiedän olevan lukuisia. Vireillä on jo useampiakin suunnitelmia.”
Tulevalla ylikapellimestarilla on laaja ohjelmisto, jossa merkille pantavaa on huomattava määrä nykysäveltäjien teoksia, myös kantaesityksiä. ”RSO:n ohjelmistoon tulee kyllä klassisten säveltäjien kuten Beethovenin,Haydnin ja Schubertin teoksia, silti paljon myös uutta musiikkia niin suomalaisilta kuin ulkomaisilta, myös brittiläisiltä säveltäjiltä. En aio olla brittiläisen uuden musiikin suurlähettiläs vain sen takia, että olen britti. Otan sitä ohjelmistoon vain silloin, kun se on hyvää. ”
RSO:n ylikapellimestarina ensi vuoden syksyllä aloittava Nicholas Collon kertoi paikalle olleille noin sadalle RSOn ystävälle ajatuksiaan tulevasta.
Helsingin konserttien ohjelmisto oli sekoitus uutta ja vanhaa: perjantaina Kalevi AhonSinfonisia tansseja ja lauantaina Mozartin balettimusiikkia oopperasta Idomeneo, molemmissa Thomas Adèsin viulukonsertto Concentric Paths ja Sergei RahmaninovinSinfoniset tanssit op. 35. Collonin mielestä Rahmaninovin sävellyksistä löytyy 30- ja 40-luvun hollywoodilaiseen elokuvamusiikkiin viittaavia elementtejä. Adèsin viulukonserton solistina oli Collonille ennestään tuttu Pekka Kuusisto.
Mistä ylikapellimestareita etsitään?
Mistä Nicholas Collon löytyi? Tuula Sarotie: ”Intendentin ammattiin kuuluu koko ajan valppaasti kuunnella alan verkostoja. Jossain vaiheessa jo vuosia sitten Nickin nimi alkoi ilmestyä esiin tuon tuostakin. Itse asiassa Pekka Kuusisto oli yksi ensimmäisistä häneen viitanneista, sillä heillä oli jo hyvin sujunutta yhteistyötä takanaan. Eihän varsinaista valintaa kuitenkaan lähdetä pelkkien suositusten varassa tekemään, joten oli tarpeen saada omaa kokemusta kandidaatista. Ensivierailu RSO:n kapellimestarina oli vuonna 2017 ja orkesteri kerta kaikkiaan ihastui. Tätä valintaprosessia on kuvattu jo moneen kertaan. Se on pitkä ja monivaiheinen ja sen aikana orkesteri oli vahvasti mukana. Valinta oli kaikilta osin yksimielinen. Tämä kahden konsertin vierailu on nyt Nickin kolmas RSO-visiitti.”
Nicholas Collonia ja Tuula Sarotietä haastatteli Heikki Valsta.
Entä Nicholas Collon itse? Mikä oli hänen reaktionsa? ”Kun minulle soitettiin ja kysyttiin kiinnostusta, olin yllättynyt. Se oli jotenkin niin odottamatonta, mutta ei minun tarvinnut montakaan yötä nukkua ennen kuin päätös oli selvä. ”
Collonin oma muusikkous on alkanut noin 6-vuotiaana pianonsoitolla, teini-iässä instrumentit vaihtelivat mm. uruista alttoviuluun. Jo 10. ikävuoden tienoilta alkaen kapellimestarin rooli alkoi kiehtoa, ja 17-vuotiaana se oli menoa. Musiikin korkeakoulutuksensa hän hankki Cambridgestä, jota voisi melkein verrata Sibelius-akatemiaan. Niin monet tunnetut brittimuusikot ja kapellimestarit ovat sieltä oppinsa hakeneet.
”Onnekas Helsinki”
”Te olette Helsingissä hyvin onnekkaita. Teillä on kerrassaan upea konserttisali ja todella vahvasti sitoutunut, lojaali yleisö, joka on myös haaste kapellimestarille. Kuten orkesterit, myös yleisöt ovat kaikki erilaisia. Esimerkiksi saksalaiset yskivät herkästi, sellaista ei Helsingissä kuule juuri lainkaan. Minuun on tehnyt erityisen vaikutuksen myös se, miten täysiä katsomot ovat. Ensimmäisillä kerroilla katsoin ylös ja näin siellä rivit täynnä väkeä, sitten katsoin ylemmäksi ja siellä oli sama juttu, kunnes huomasin, että liki katon rajassakin olivat paikat täynnä. Esimerkiksi Lontoossa orkesterit eivät voi useinkaan unelmoida loppuun myydyistä konserteista. Myös se, että RSO:lla on kehyksenään yleisradioyhtiö, on monella tapaa ainutlaatuista ja arvokasta ”.
Yhteinen huoli yleisöstä
Paljon puhutaan klassisen musiikin kriisistä. Katsomoissa on enimmäkseen ikääntynyttä yleisöä. Collonin mukaan tilanne ei ole uusi. Konserttiyleisö on jo pitkään ja kaikkialla ollut valtaosin iäkkäämpää ikäluokkaa. ”Orkesterien on löydettävä erilaisia keinoja, joilla nuorempien ikäluokkienkin silmät ja korvat saadaan auki klassiselle musiikille. Sen kautta voidaan odottaa myös lisää keski-ikäisiä kuulijoita, kun he ovat jättäneet taakseen lapsiperheen kiireet.”
Myös Nicholas Collon itse elää parhaillaan lapsiperheen ruuhkavuosia. Perheessä on kaksi poikaa, joista vanhin häthätää kouluikäinen, ja lapsista nuorin vasta joulukuussa syntynyt tytär. Kapellimestarin matkapainotteinen ura ei ole perhe-elämän kannalta koskaan helppo. ”Kysykää vaikka vaimoltani!” Internetin ansiosta on yhteydenpito kotiin kuitenkin nykyisin mutkattomampaa, ajasta ja paikasta riippumatonta.
Ennen ylikapellimestarin tehtävän alkua syksyllä 2021 Nicholas Collon vierailee vielä kaksi kertaa Helsingissä, ensimmäisen kerran tämän vuoden lokakuussa ja toisen toukokuussa 2021.
Teksti: Ritva Männynoksa
Kuvat: Anu Karessuo
Tuleva ylikapellimestari sai kotiin vietäväksi tuliaisia lapsille. Lahjapaketin hänelle ojensi Ritva Männynoksa.
