RSO ja televisio

Nykyään kaikki RSOn keskiviikon ja perjantain kausikonsertit televisioidaan, mutta orkesterin televisiohistoria on varsin vaiherikas ja monipuolinen. Ensimmäisestä tv-lähetyksestä tuli äskettäin kuluneeksi 65 vuotta.

RSO soitti ensimmäistä kertaa televisiossa 1.10.1958. Kyseessä oli lyhyt 25 minuutin konsertti, jossa Nils-Eric Fougstedtin johdolla soivat alkusoitto Mozartin Figaron häistä, Wagnerin Träume ja Sibeliuksen teokset Pan ja Kaiku sekä Finlandia. Yliopiston juhlasalissa oli paikalla toimittajia ja tässä lainaan Hufvudstadsbladetin toimittajan kuvausta: ”… viulusolistin Eila Patomaan oli ollut pakko, ilmeisesti kameraa tyydyttääkseen, vetää yllensä vanhin pukunsa. Mutta teho oli oikein arvioitu: ruudussa tuo räsy näytti aivan hurmaavalta. Ohjaaja Seppo Wallin, joka istui Senaatintorille pysäköidyssä televisiobussissa, ei edes ymmärtänyt nuotteja. Ja kuitenkin kamerakuvat vaihtuivat ilmeikkäästi aiheesta toiseen sekunnin tarkkuudella ja soitinryhmät ja solistit ilmestyivät ruutuun musiikin rytmin mukaisesti! Selviytyäkseen tehtävästä Wallin oli pestannut partituurinlukijaksi Bengt Johanssonin radiosta. Johansson istui bussissa, laski tahteja partituurista ja hakkasi Wallinia selkään, kun oli vaihdettava aihetta.”

Ensimmäinen suora televisiointi seurasikin tämän jälkeen melko pian eli 15.12.1959, jolloin nähtiin tiistaikonsertin ensimmäinen osa,  Arthur Honeggerin Joulukantaatti. 1961 vihittiin TV 1 studiotalo Pasilassa ja orkesteri soitti sieltä kokonaisen tv-konsertin 27. marraskuuta. Se välitettiin Pohjoisvisioon eli kaikkiin pohjoismaihin. 1962 tehtiin ensimmäinen oopperaesitys tv-studiossa,  Domenico Cimarosan pienoisteos Kapellimestari. 60-luku olikin tv-oopperoiden luvattua aikaa, sillä Einojuhani Rautavaaran Kaivos tehtiin 1963 ja televisiolle varta vasten sävelletty Tauno Pylkkäsen Vangit 1965.

Television alkuaikoina äänen laatu oli ongelmallinen ja niinpä asiaa korjattiin siten että vuodesta 1974 lähtien Ylen ja RSOn konsertteja voi seurata yhteislähetyksenä eli radio tarjosi tv-kuvan kanssa samanaikaisesti stereofonisen äänen.

1980-luvulla RSO teki lukuisia komeita tv-esityksiä, kuten Madetojan oopperan Pohjalaisia sekä kuvataltioinnit Sibeliuksen sinfonioista (numerot 2,3,4,5,7) Okko Kamun ja Paavo Berglundin johtamina. Mielenkiintoisena lisänä olivat orkesterin työt joidenkin dokumenttiohjelmien, näytelmien ja elokuvan Da Capo musiikin esittäjänä. 1985 valmistunut Da Capo perustuu väljästi viulun ihmelapsen Heimo Haiton erikoislaatuiseen elämäntarinaan.

1990-luvun lopulla tuli RSOn tv-toimintaan hienoinen pysähdys johtuen tv-kanavien (TV 1 ja 2) sekä  Ylen muiden toimintojen vastuurajojen tiukentumisesta. Ehdittiin kuitenkin nauhoittaa mm. Camille Saint-Saënsin Eläinten karnevaali vuonna 1997. Soittajat saivat esityksessä komeat eläinnaamiot.

Eläinten karnevaalin esitys 1997.

Jos mennään viime vuosien tv-historiaan, niin vuosina 2013-17 Yle Teema lähetti noin kerran kuukaudessa yhden konsertin ohjelmaotsikolla Kausikortti. Yle Areenassa on nähtävillä kaikki konsertit syyskaudesta 2020 lähtien. Kannattaa myös tutkia tai uudestaan katsoa muita saatavilla olevia tv-tallenteita, kuten ohjelmasarjaa Sibelius, Lintu ja RSO (kaikki Sibeliuksen sinfoniat kapellimestari  Hannu Linnun kommentoimina) sekä RSO ja klassinen Suomi (10 suomalaista sävellystä Madetojasta Fagerlundiin).

Kuvat Yle

Teksti Lauri Jaakkola

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa