”Iikka meni jo vanhalle paikalleen”, totesi Sibelius-lukion sinfoniaorkesterin kapellimestari Juhani Lamminmäki opastaessaan RSO:n viittä muusikkoa instrumenttiensa mukaisille sijoilleen lukion suuressa salissa. Kontrabasisti Iikka Järven omista lukioajoista on kulunut 11 vuotta, mutta sinfoniaorkesterissa oman instrumentin paikka on tutusti ennallaan.
Iikka Järven lisäksi myös alttoviulisti Camilla Vilkman on itsekin Sibelius-lukion kasvatti. Sellisti Eeva Rysän ja kakkosviulisti Mirka Malmin perhepiirissä on niin ikään maineikkaan lukion kasvatteja. Ykkösviulisti Han Shille konserttimestarin palli suomalaisessa oppilasorkesterissa on uusi kokemus.
Jousisoittajaviisikko oli lupautunut harjoituttamaan lukion sinfoniaorkesterin kevätkonserttia kukin oman instrumenttinsa äänenjohtajana. RSOn ystävät ry on kustantanut muutamana vuotena ennen koronarajoituksia ystäväkoulunsa orkesterille kokeneiden muusikoiden apua ja tukea. Aiemmin se toteutettiin stemmaharjoituksina. RSO:n muusikot trimmasivat kukin omaa soitinryhmäänsä erikseen. Nyt konsertin valmistelu oli edennyt jo orkesterin yhteisharjoituksiksi ja teoksia soitettiin täydellä kokoonpanolla.
Sibelius-lukion vanhassa juhlasalissa orkesterin soittajat pystyivät yllättävän hyvin kuulemaan toinen toisiaan. Orkesteria johtaa Juhani Lamminmäki.
Toteutustavan vaihto toimi. ”Vierailijat ohjasivat esimerkillään ja pienillä opastuksilla. Orkesterille se oli erittäin antoisaa ja soitto muuttui heti. Hyvä ote tarttuu!” Juhani Lamminmäki myhäili tyytyväisenä.
Tyytyväisiä olivat myös RSO:n muusikot. ”Olipa mukava aamu täällä Sibelius-lukiossa. Tuntui todella siltä, että meitä oli odotettu.” Camilla Vilkmanin mukaan näin lyhyessä yhteisharjoituksessa ei tietenkään ehdi saada kuvaa siitä, mitä stemma siellä äänenjohtajan selän takana tekee. Silti ehtii kyllä antamaan täsmävinkkejä orkesterisoiton saloista ja toivottavasti innostamaan sekä harjoitteluun että itse orkesterisoittoon. ”Yhteisharjoitus on varmasti parempi kuin erilliset stemmat.”
Iikka Järvellä (vas) oli vain yksi ohjattava, mutta sitä räätälöidympiä neuvoja Ilja Galkin sai kehittyäkseen.
Iikka Järvi iloitsi siitä, että koulukäyntejä järjestetään. ”Olisin itsekin aikoinaan saanut paljon irti tällaisesta tuesta. Basistin näkökulmasta orkesteriharjoitukset ovat varmasti hyödyllisempiä, sillä on paljon sellaista soitettavaa, jossa muiden kuuntelusta on eniten hyötyä.” Oppilasmuusikoista oli tällä erää paikalla vain yksi kontrabasisti. Hän saikin sitten harjoituksen lomassa yksityisohjausta soittotekniikkaan ja soittoasennon muuttamiseen, mikä voisi tehdä jousikädelle ihmeitä.
Han Shi sai omana opiskeluaikanaan kokea musisoinnin ammattimuusikoiden rinnalla. Nyt hän itse oli ammattilaisen roolissa ja kokemus oli kerrassaan nautittava. ”Olen vaikuttunut nuorten yleisestä osaamistasosta. Oppilaat olivat hyvin vastaanottavaisia, tunnelma oli kannustava ja positiivinen. Osallistuisin todella mielelläni tulevaisuudessakin tämän tapaiseen toimintaan.” Han Shin mielestä sekä stemma- että orkesteriharjoituksille on paikkansa. Hän sanoi huomanneensa merkittävää parannusta annettuja ohjeita noudattamalla. ”Nämä oppilaat ovat välkkyjä.” Han Shi toivoisi, että oppilaille voitaisiin tarjota tällaista yhteisharjoittelua hieman useamminkin. Heille tekisi myös hyvää päästä seuraamaan RSO:n harjoituksia. ”Tehkää ahkerasti työtä ja pysykää uteliaina”, kuuluivat Han Shin terveiset sibbalaisille.
Sibelius-lukion sinfoniaorkesterin kapellimestari Juhani Lamminmäki (oik), Camilla Vilkman, Han Shi ja Mirka Malmi harjoitustauolla.
Niin Eeva Rysä kuin Mirka Malmikin soittivat mielellään nuorten mukana. Samalla pystyi ohjaamaan soittotapoja, artikulaatiota jne. Eeva Rysän mukaan tyypillisessä koulun juhla- ja jumppasalin yhdistelmässä pystyi yllättävänkin hyvin kuulemaan toinen toisiaan.
”Tunnelma on ehkä rentoutuneempi, kun soitetaan mukana orkesterissa eikä vain kuunnella ja ohjata. Stemmaharjoituksetkin ovat hyviä, etenkin, jos on vaativampaa ohjelmistoa”, Mirka Malmi summasi tuntemuksensa ja jatkoi: ”Hyvältä vaikuttaa. Soitto on hyvinkin ohjelmiston tasolla ja yhteissoitto parani selvästi harjoituksen aikana. Kun keskittyy johonkin tekniseen juttuun tai yhdessä pysymiseen, soitto helposti pienenee. Rohkeutta vaan ja ulos soittamisesta!”
Terveisiä RSOn ystäville? ”Tämä on hieno tapa antaa vähän tutorointia ystäväkouluille. Toivottavasti mahdollisuuksia tulee monille, esimerkiksi kotimaan kiertueiden yhteydessä…”
Tämän kevään konserttiohjelmassa 8.5. on orkesteriteosten ohella kolme solistiteosta. Fanni Piri soittaa SibeliuksenHumoreskin nro 6 viululle ja orkesterille, Oskari Matinlassi puolestaan LarssoninConcertinon II osan pasuunalle ja jousille sekä Felix SorainenSchumannin a-molli pianokonserton I osan.
Felix Sorainen opiskelee myös Sibelius-akatemian nuorisokoulutuksessa sekä pianon- että viulunsoittoa.
Jutun aloittavassa pääkuvassa koulukeikkaansa tyytyväiset RSO:n muusikot Eeva Rysä (vas), Iikka Järvi, Mirka Malmi, Camilla Vilkman ja Han Shi.
Rautavaara: Cantus arcticus, Konsertto linnuille ja orkesterille I osa The Bog
Sibelius: Humoreski nro 6 viululle ja orkesterille, solistina. Fanni Piri
Larsson: Concertino pasuunalle ja jousille II osa, solistina Oskari Matinlassi
Schumann: Pianokonsertto a-molli I osa, solistina Felix Sorainen
Johansson: Bolero of the rising sun
Sibelius: Karelia-Overture op. 10
Sibelius: Song of Praise sarjasta Swanehvit op 54
Perjantaisarjan viimeisimmässä konsertissa 21.4.2023 saimme kuulla Tugan Sohijevin johtaman Anton Brucknerin kahdeksannen sinfonian – puolitoistatuntisen sävelten muodostaman “katedraalin”. Brucknerhan omisti jokseenkin kaikki sävellyksensä Jumalalle.
Jean Sibelius piti aikanaan Bruckneria säveltäjistä suurimpana ja mm. vuonna 1911 hän kertoi liikuttuneensa kyyneliin saakka kuultuaan tämän 5. sinfonian. Kerrotaan myös että nuorena opiskelijana Wienissä hän joutui tappeluun puolustaessaan Brucknerin musiikkia Brahmsin kannattajia vastaan. Siihen aikaan musiikki herätti todella vahvoja tunteita!
Sloveniasta Suomeen aikanaan muuttanut kapellimestari Leo Funtek oli Bruckner-tuntija ja julkaisi vuonna 1912 kirjan ”Bruckneriana”. Funtekia haastateltiin vuonna 1935 ja hänen mielipiteensä ovat mielenkiintoisia: ”… huoleti voin sanoa että Bruckner on ehdottomasti asetettava sille linjalle, jolle mielestämme Bach ja Beethoven kuuluvat. Brucknerin suuruus piilee siinä että hänen musiikkinsa on kosmillista, jos niin saa sanoa. Sille, joka vaatii häneltä subjektiivisten tunteiden ilmaisua, hän jää iäksi vieraaksi.” Hän jatkaa: ”Johtaja-teknillisestihän se ei ole erikoisen vaikeaa – vaikka ei se siltäkään kannalta ole leikintekoa – mutta sen vaikeus on juuri musiikillisen rakennelman tavattoman pitkissä ja tavattoman laajoissa ”kaarissa”. Esittämisen vaikeus on siinä tavassa, miten sen rakentaa.” Funtek pääsi itse johtamaan Bruckneria Helsingin Kaupunginorkesterin johtajana.
Brucknerin sinfoniat vaativat suuren orkesterin ja tuon ”rakennustaidon” hallitsevan johtajan. Kesti aikansa ennen kuin RSO/radio-orkesteri pääsi soittamaan Bruckneria. Vuonna 1943 saksalainen Rudolf Schulz-Dornburg johti 6. sinfonian Adagion studiokonsertissa, mutta kokonainen sinfonia tuli ohjelmistoon vasta 1.4.1952. Tällöin Simon Parmet johti 4. sinfonian. Vuoteen 1977 mennessä esityksiä oli ollut yhteensä 24 kaikkiaan viidestä eri sinfoniasta (eniten eli 10 kertaa soi 7. sinfonia). Okko Kamu johti ensimmäisenä 8. sinfonian Juhlaviikoilla 10.9.1971 (konsertin toisena numerona oli Ravelin G-duuripianokonsertto Ralf Gothónin soittamana – melkoinen teospari!).
RSOn ylikapellimestariksi 1977 tuli Leif Segerstam, jolloin Bruckner ja muut myöhäisromantiikan suurimuotoisten teosten säveltäjät (Mahler, Strauss jne) vahvistivat asemaansa orkesterin ohjelmistossa. Heti marraskuussa 1977 kuultiin uudestaan 8. sinfonia.
Leif Segerstam RSOn johtajana
Kevätkaudella 1994 RSO testasi uuden oopperatalon salia soittamalla siellä Brucknerin sinfoniat 5, 8 ja 9 kolmessa eri konsertissa.
Kun orkesteri siirtyi Musiikkitaloon syksyllä 2011, hetimiten syyskuussa soitettiin Brucknerin 7. sinfonia Kurt Masurin johdolla. Viime vuosina näitä suuria sinfonioita on saatu kuulla usein parissakin konsertissa vuosittain, kapellimestareina mm. Herbert Blomstedt, Esa-Pekka Salonen, Hannu Lintu ja Kent Nagano (viimeksi mainittu johti 8. sinfonian kahteen kertaan toukokuussa 2017).
Lopuksi anekdootti säveltäjältä itseltään. Saatuaan Wienin yliopiston kunniatohtorin arvonimen hän vastasi yliopiston edustajille: ”En löydä sanoja kiittääkseni teitä kuten tahtoisin. Mutta jos täällä olisi urut voisin sen teille kertoa.”
Lahti on vierailun arvoinen kulttuurikaupunki, sen totesivat 50 RSOn ystävien jäsentä taide- ja konserttimatkalla 23.3. Päivän matkaan mahtui juuri sopivasti nähtävää ja kuultavaa.
Ensimmäinen jäsenretken vierailukohde oli viime keväänä avattu Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva. Museo on rakennettu uudisrakennukseen Mallasjuoman vanhan tehtaan yhteyteen keskelle Lahtea. Uusi museo yhdisti aikaisemmat Lahden taidemuseon ja Lahden Julistetaiteen museon. Nyt museon avariin tiloihin mahtuu myös muotoilua, valokuvia ja kiinnostava Juuret-kokoelma, joka kertoo Lahden huonekaluteollisuuden ja Lahden taidemuseon historiasta. Kaiken pohjana on vuonna 1930 avattu Viipurin taidemuseo, joka sai sodan jälkeen uuden kodin Lahdesta.
Tässä kuvakavalkadi Malvasta ja sen näyttelyistä:
Ulkoa Malva ei vielä paljasta, miten suuret sen tilat ovat ja miten monta näyttelyä Mallasjuoman entisen tehtaan julkisivun taakse kätkeytyy.
Aulasta sisään näyttelytiloihin tultaessa tämä näkymä mykistää. 15 metriä korkea vuorovaikutuksellinen Ahto-valoteos toivottaa kävijät tervetulleiksi.
Nanna Suden näyttelyn nimi on Taiteilijatar ja raivoisa rakkaus. Suuret ja värikkäät maalaukset eivät ehkä raivoa mutta voimakkaita ne ovat.
Viidennen kerroksen salin täyttää kansainvälisesti tunnetun muotoilijan Klaus Haapaniemen Vaeltajat-näyttely. Kokonaisuus on yhtä värikäs ja muotokieleltään poikkeuksellinen kuin hänen koko tuotantonsa.
Torstai-illan elämys oli Sinfonia Lahden konsertti Sibeliustalossa. Illan solistina oli norjalainen huippupianisti Leif Ove Andsnes ja konsertin johti RSOn entinen ylikapellimestari Hannu Lintu. Yleisö palkitsi sekä upean Sergei RahmaninovinPianokonserton nro 3:n esityksen että koko konsertin valtavin aplodein.
Tässä muutama kuva myös Sibeliustalosta:
Lahden Sibeliustalo edustaa puuarkkitehtuurin huippua. Kuva aulatiloista.
Hänellä on tietenkin talossa erityispaikka.
Sinfonia Lahden ystäväyhdistyksen Aplodit orkesterille aktivistit Anja Hulkkonen ja Marjatta Haahtela myivät levyjä ja muuta materiaalia konsertin väliajalla.
Jutun aloittavassa suuressa kuvassa Sinfonia Lahtea johtanut Hannu Lintu ja konsertin solisti Leif Ove Andsnes kiittävät yleisöä, joka taputtaa hurmioituneena Rahmaninovin Pianokonserton jälkeen.
Poikkeusvuosien jälkeen RSOn ystävät ry oli taas kokoontunut tuttuun paikkaan Oodin Maijansaliin pitämään lähietäisyydellä vuosikokousta. Jäseniä paikalle oli yli 60 päättämässä yhdistyksen asioista ja nauttimassa sitä ennen ohjelmasta ja kahvituksesta.
Ennen varsinaisen kokouksen alkua vuosikokousyleisölle esiintyi ystäväkoulumme Sibelius-lukion kvartetti: Essi Kettunen, 1.viulu, Elsa Hasu, 2.viulu, Martta Kunnola, alttoviulu ja Liu Pöntinen, sello. Kvartetti soitti Frans Schubertin Jousikvarteton nro 14 d-molli (Tyttö ja kuolema) I osan. Esitys oli upea ja osoitti nuorilta muusikoilta jo kypsää tulkintaa. Heistä kuulemme vielä sekä yhdessä että erikseen.
Nokkahuilusta alkoi Erkki Liikasenkin musiikkiharrastus.
Illan puhujavieras oli yhdistyksemme jäsen ja monesta aikaisemmasta tehtävästään tuttu Erkki Liikanen. Hän kertoi kiinnostavasti omasta suhteestaan musiikkiin. Selvisi mm. että poliitikon ja pankkimiehen sijaan hänestä olisi voinut tulla huilisti. Jossakin nuoruusvaiheessa piti kuitenkin tehdä valintoja ja huilu jäi, mutta rakkaus musiikkiin säilyi. Tästä linkistä voi tutustua Erkki Liikasen esitykseen: Erkki Liikanen: Sirpaleita musiikista ja RSO:sta
Yhdistyksen puheenjohtajaksi edelleen valittu Heikki Valsta avasi vuosikokousosuuden.
Vuosikokous valitsi uudelleen RSOn ystävät ry:n puheenjohtajaksi Heikki Valstan. Hallituksen jäseninä jatkavat Kaisa Ala, Eija Antinoja, Lauri Jaakkola, Jorma Lempinen, Ritva Männynoksa, Inari Räikkönen, Marja Salmela ja Airi Vilhunen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Timo Kauppinen. Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Suvanto ja varalle Jukka Vilhunen.
Yhdistyksen jäsenmaksu pysyy entisenä eli 25€/vuosi. Tarkempi erittely yhdistyksen varoista, tuloista ja menoista näkyy oheista liitteistä.
Tämän vuoden toimintasuunnitelmassa on avointen kenraaliharjoitusten ja erilaisten jäseniltojen lisäksi matkasuunnitelmia toukokuun lopussa Tallinnaan ja Arvo Pärt -keskukseen Laulasmaalle sekä kotimaanmatkat Lahteen nyt keväällä ja mahdollinen matka myös syksyllä. Kovasti odotettu matka Hampurin Elbphilharmonie-konserttitaloon on sekin yhä suunnitelmissa.
Ystäväkoulutoimintaa vahvistetaan tänä vuonna ja yhdistyksen kotisivut uusitaan.
Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi jäsenemme Riitta Jalonen ja sihteerinä Marja Salmela.
2000-luvun alkupuolella olin paikalla Kulttuuritalossa kun viulusolisti Christian Tetzlaffin viulun kieli meni pamahtaen poikki kesken konserton. Yleensä tässä tilanteessa esitys keskeytyy, mutta Tetzlaff toimi salamannopeasti, antoi viulunsa konserttimestarille ja otti tältä viulun itselleen! Soitto jatkui keskeytyksettä, ainoastaan viulun ääni muuttui hieman pehmeämmäksi (hänen oma viulunsa oli uudempaa mallia). Konserttimestari ei tietenkään voinut jäädä ilman kunnon soittopeliä, joten hän puolestaan pyysi takanaan olevaa soittajaa luovuttamaan viulunsa hänelle. Muistaakseni viulurivistön takimmainen soittaja jäi sitten pitelemään solistin rikkoutunutta soitinta. Voitte arvata että Tetzlaffin taiturimainen viulunvaihto sähköisti salin tunnelman ja aplodit esityksen päätteeksi olivat myrskyisät!
RSO:n konserteissa ei ole varsinaisia vaaratilanteita onneksi juurikaan nähty, mutta 24.4.1994 Jukka-Pekka Saraste joutui keskeyttämään Brucknerin sinfonian esityksen Kansallisoopperassa. Katsoja roikkui oopperan parven kaiteella ja pelästytti yleisön pahanpäiväisesti. Kaikeksi onneksi miestä estettiin hyppäämästä alas ja konsertti pääsi jatkumaan hetken kuluttua.
Mainittava on toinen dramaattinen tapaus Helsingissä, vaikka orkesteri ei ollutkaan RSO. Ukkonen pimensi Kansallisteatterin salin vuonna 1961 juuri kun Leningradin Filharmonikot oli siellä vierailullaan soittamassa Tshaikovskin 5. sinfonian finaalia. Kovana harjoittajana tunnetun Jevgeni Mravinskin johtama orkesteri ei ollut moksiskaan vaan soitto jatkui ilman pienintäkään sekaannusta!
Radio-orkesterin alkuvuosikymmeninä sen tehtäväkenttä oli monipuolinen. Se soitti mm. radiokuunnelmien ja radionäytelmien orkesterina. Vuonna 1930 orkesteri teki radiossa yhdessä Aino Acktén oopperaluokan kanssa Händelin oopperan Julius Caesar. Nimiroolissa lauloi sittemmin varsin tunnetuksi hieman kevyemmän musiikin alalla tullut Georg Malmstén. Esitys sai hyvät arvostelut.
4.5.1933 lähetettiin ensimmäistä kertaa Suomesta ja Helsingistä ”Eurooppalainen konsertti” (EBU-konserttien edeltäjä). Siinä soittivat Radion ja Helsingin kaupungin orkesterit yhdessä Armas Järnefeltin johdolla (Sibeliuksen piti johtaa, mutta hän vetäytyi ja ehdotti Järnefeltiä). Ohjelmassa oli Sibeliuksen kolme teosta: Aallottaret, 5. sinfonia ja viulukonsertto solistina Anja Ignatius. Konsertti radioitiin 14 Euroopan maahan ja sillä oli näin kenties miljoonia kuulijoita, siihen aikaan kun ei ollut televisiota tai juuri muitakaan radion kilpailijoita.
1940-luvulla ideoitiin tehdaskonsertit, joissa orkesteri vieraili tehtailla lounastunnin aikoihin ja soitti työntekijöille. Nämä konsertit myös radioitiin. Ensimmäinen oli välirauhan aikana vuonna 1940 Strömbergin tehtaalla. Tilaisuus oli menestys ja saman vuoden aikana orkesteri vieraili vielä viidessä muussa tehtaassa sekä kahdessa sairaalassa soittamassa (soittajistohan oli paljon pienempi kuin nykyään). Muutamat vierailut suuntautuivat Helsingin ulkopuolelle, mikä oli alkusysäys maakunnalliselle toiminnalle. Rajamäen Alkon tehtaassa vierailleen orkesterin soittajille annettiin lahjaksi pala hiivaa sekä pullo – etikkaa.
Orkesteri soittamassa Hietalahden tehtaalla 1945. Toivo Haapanen johtaa ja vaaleassa puvussa vasemmalla kuuluttaja Carl-Erik Creutz.
Joskus käy niinkin että vierailevat kapellimestarit eivät syystä tai toisesta onnistu, vaikka olisivat hyvinkin maineikkaita. Carlo Maria Giulini johti RSO:ta ainoan kerran vuonna 1958, mutta harjoituksia oli ollut kovin vähän ja esitys ei tainnut onnistua kritiikeistä päätellen: ”kesähelteessä puuhaileva heinämies”, ”yliampuvan pateettista”, ”suhteellisen tuntematon tekijä” kirjoitettiin suomalaisissa lehdissä… Hieman aikaisemmin eli vuonna 1955 tunnetusti kiivasluonteinen tähtikapellimestari Ferenc Fricsay johti ensin studiokonsertin, mutta kiisteli sitten harjoitusten yhteydessä radion edustajien kanssa avustajien määrästä ja suuttui niin pahasti että ei johtanut enää sovittua tiistaikonserttia vaan poistui maasta.
Kuka onkaan kaikkien aikojen nuorin ja kuka vanhin RSO:ta johtanut kapellimestari?
Nuorin on ilman muuta vuonna 1949 orkesteria johtanut ihmelapsi Pierino Gamba, joka oli 12-vuotias. Messuhallissa pidetyssä konsertissa hän johti mm. Beethovenin 5. sinfonian. Gamba teki aikuisena pitkän uran kapellimestarina, joskaan ei aivan maineikkaimpien orkestereiden kanssa.
Vanhin on ollut 94-vuotiaana RSO:ta johtanut Herbert Blomstedt. Tämä tapahtui maaliskuussa 2022, mutta hänhän on toki johtanut orkesteria useampaan kertaan ja saattaa johtaa vielä uudestaan. Ensimmäisen kerran hän johti täällä 26.11.1957 – siis lähes 65 vuotta ennen toistaiseksi viimeisintä kertaa!
12-vuotias kapellimestari Pierino Gamba vierellään Toivo Haapanen ja Leo Funtek.
RSOn ohjelmistopolitiikkaan on jo pitkään kuulunut uuden musiikin esittäminen ja myös teosten tilaaminen säveltäjiltä. Historiaan mahtuu erilaisten uusinta musiikkia esittävien konserttisarjojen kehittelyä ja välillä dramaattisiakin tapauksia haastavien teosten kanssa.
Aivan Radio-orkesterin alkuvuosista lähtien ohjelmistoon otettiin kotimaisten säveltäjien uusia teoksia ja varsin runsaastikin. Esimerkiksi vuonna 1931 kantaesitettiin radiossa peräti kahdeksan Uuno Klamin sävellystä. Aarre Merikanto, Väinö Raitio ja Sulho Ranta olivat muita 30-luvun ”radiosäveltäjiä”. Orkesterihan oli tuolloin vielä soittajistoltaan varsin pieni, joten teokset olivat pienimuotoisia.
Aarre Merikanto omisti Intrada-sävellyksensä 10-vuotiaalle Yleisradiolle.
1940-luvulla esitettiin edelleen yllättävänkin paljon uutta musiikkia ja tässä kotimaisten säveltäjien lisäksi erityisesti ruotsalaisten säveltämää (säveltäjiä mm. Atterberg, Rosenberg, Larsson, de Frumerie, Wirén). Sodan jälkeen vuonna 1947 radio-orkesteri soitti ensimmäistä kertaa Dmitri Shostakovitshin musiikkia, viidennen sinfonian.
1950-luvulla orkesterin ylikapellimestarina toiminut Nils-Eric Fougstedt oli itsekin säveltäjä ja halusi tuoda yhä enemmän nykymusiikkia orkesterin ohjelmistoon. Niinpä hänen johdollaan esitettiin sekä nykymusiikin klassikkoja (Berg, Schönberg, Stravinsky, Bartok, Hindemith, Villa-Lobos jne) että aivan uutta musiikkia. 1957 RSO kantaesitti Kurt Atterbergin 9. sinfonian, ”Sinfonia visionaria” (laulusolisteille, kuorolle ja orkesterille hieman Beethovenin tyyliin). Kotimaisista nuorista säveltäjistä Einar Englund oli vahvasti esillä useiden teosten kantaesityksineen.
Nils-Eric Fougstedt toimi ylikapellimestarina 1950-61. RSO kantaesitti 18 hänen sävellystään.
Marraskuussa 1962 Yleisradio aloitti Nykymusiikin päivät, joihin sisältyi orkesteri-, kamari- ja elektronista musiikkia sisältäviä konsertteja sekä studioiltoja. Yksi RSOn tiistaikonsertti oli keskeisenä tapahtumana, säveltäjinä sekä hieman ”klassisempia” että aivan uusia teoksia (ensimmäisen konsertin säveltäjänimet olivat Varèse, Stravinsky, Penderecki, Berio ja Nono). Erkki Salmenhaara arvioi Kauppalehdessä ensimmäisiä Nykymusiikin päiviä mm. näin: ”Nyt saatiin vihdoin kuulla elävinä esityksinä sitä uutta musiikkia, josta on paljon puhuttu ja joka nauhoina ja harvoina levyinä on jo tullut erityisesti nuoren polven kiinnostuksen, harrastuksen ja ihailun kohteeksi.” Salit olivatkin lähes täynnä kuulijoita.
Nykymusiikin päivien tilalle tulivat vuodesta 1965 Musica Nova-konsertit, joita oli muutamia per konserttikausi. Lisäksi ”Ung Nordisk Musik” (UNM) ja Pohjoismaisten musiikkipäivien konsertit toivat kuultavaksi uusinta musiikkia. Vuonna 1963 UNM-päivillä sattui melkoinen kohu, kun orkesteri kieltäytyi soittamasta Jan Barkin sävellystä ”Pyknos”, koska sen mielestä nuottikirjoitus oli ongelmallinen ja teoksen edellyttämä soittimien käsittely olisi vaarantanut soittimien kunnon. Kiista sai melkoista huomiota kansainvälisestikin ja soittajien todettiin rikkoneen työehtosopimusta. Muusikkojen liiton katsottiin kuitenkin tehneen voitavansa selkkauksen estämiseksi eikä työtuomioistuimeen nostettu kannetta.
1970-luvulla Musica Nova-nimikkeestä luovuttiin. Nyttemminhän tuo nimike kuuluu festivaaliin, joka aktivoi niin RSOn kuin muitakin pääkaupunkiseudun orkestereita joka toinen vuosi. Uuden musiikin erikoiskonsertteja toki jatkettiin erikoisotsikon puuttumisesta huolimatta. Merkittäviä tapauksia olivat mm. Olivier Messiaenin Turangalila-sinfonian esitys (säveltäjän läsnäollessa), Iannis Xenakisin sävellykset (säveltäjä kävi luennoimassa musiikistaan) ja japanilaisen Toshiro Mayuzumin Nirvana-sinfonian esitys 1975. Viimeksi mainittu, äskettäin levyltä kuuntelemani on hyvin erikoislaatuinen, japanilaista perinnemusiikkia sekä modernia länsimaista tyyliä yhdistävä teos mieskuorolle ja orkesterille.
Ensimmäisen 50 toimintavuotensa aikana Radio-orkesteri/RSO kantaesitti yli 450 sävellystä.
