Vihdoinkin Elbphissä!

Kärsivällisyys palkittiin, kun joukko RSO:n ystäviä pääsi viimeinkin huhtikuun lopussa 2024 tutustumaan Hampurin maineikkaaseen Elbphilharmonia– konserttitaloon. Koronan takia toukokuussa 2020 valmiiksi maksettu matka peruuntui pitkäksi aikaa. Jäsenistön toive ei päässyt kuitenkaan unohtumaan. Olipa kyse jäsentilaisuuksista tai satunnaisista kohtaamisista, ystäväyhdistyksen jäsenet kyselivät hallitukselta jatkuvasti Hampurin matkan kohtaloa.

Kaikki sujui kuin vettä vaan…

Hampuri otti ystäväseurueen myötäsukaisesti vastaan. Niin itse matka kuin majoittuminenkin sujuivat luistavasti. The Madison-hotellin sijainti oli oivallinen ja palvelu ja huoneet muutenkin miellyttäviä. Yli 20 vuotta Hampurissa asunut oppaamme Aili Radden oli ehtymätön tietolähde sekä ikivanhan hansakaupungin vaiheista että osavaltioon rinnastettavan Saksan toiseksi suurimman kaupungin nykytilasta.

Ennätyslämpimän alkutalven jälkeen oli Hampuriin tullut koleaa takapakkia. RSOn ystävien matka osui kevään taitekohtaan, jossa puiden lehdet olivat vihdoin jo enemmän lehtiä kuin enää silmuja. Hevoskastanjatkin alkoivat jo varovaisesti kukkia. Vaikka matkailusesonki oli vasta alullaan, kaivattu aurinkoinen sää sai sekä paikalliset että vierailijat vaeltamaan sankoin joukoin kaduilla, toreilla, puistoissa ja etenkin satamaa reunustavilla kävelyteillä.

Liikkeellä oli myös merkkihenkilöitä: Saksan liittokansleri Olaf Scholz oli tullut kotikaupunkiinsa käynnistämään puolueensa EU-vaalikampanjaa. Monacon ruhtinaspari toi kaksosensa päiväretkelle juhlistamaan ruhtinaskunnalle omistetun pienoisrautatiekokonaisuuden avausta maailman suurimmassa miniatyyrimaailma-näyttelyssä. VIP-vieraiden autosaattueet eivät juuri liikkumista haitanneet, toisin kuin lähtöpäivällemme osunut Hampurin maraton. Sen reitti kiemurteli ja eristi tehokkaasti varsinaisen keskustan liikenteen, jotta 43 000 ilmoittautunutta maratoonaria saattoi rauhassa juosta urakkansa. Bussimme matka eristysrenkaan ulkopuolelle lentokentälle oli vaiheikas.

Mikä ihmeen Elbphi?

Elbphilharmonie on sekä musiikillisesti että arkkitehtonisesti maailmankuulu konserttitalo. Elbphi – arkikielellä Elphi – sijaitsee keskellä Hampurin vilkasta satama-aluetta, missä sillä on naapurinaan mm. Unescon maailmanperintölistalle kuuluva Speicherstadt, maailman suurin puupaalujen varaan vuosina 1885-1927 rakennettu varastokaupunki. Lähellä on myös kaupunkikierrokseemme kuulunut konttorikortteli Kontorhausviertel, rypäs massiivisia toimistotaloja punatiilisine julkisivuineen ja tuhansine ikkunoineen.

Konserttitalon jalustana on suuri tiilibunkkeri, joka oli rakennettu sodassa tuhoutuneen satamavaraston tilalle. Suoraan sen päällä nousee lasipintainen ”laatikko”, jonka seinissä on hajallaan vaihtelevan kokoisia ikkunoita. Asialla on ollut maineikas sveitsiläinen arkkitehtipari Jacques Herzog ja Pierre de Mauron.

Kokonaisuuteen kätkeytyy konserttisalien lisäksi koko rakennelman ympäröivä näköalatasanne, kahvilaravintola, hintava hotelli ja Saksan kalleimpiin lukeutuvia asuntoja. Varsinaisiin konserttisalikerroksiin noustaan futuristista ”Tuubia” myöten. Koneen rakentama kaksikaistainen liukuportaikko on 82 metreineen Länsi-Euroopan pisin. Liukuportaat kaartuvat ylhäällä niin, ettei alhaalta näe, mihin ne lopulta johtavat. Tunnelin tunnetta on häivytetty onnistuneesti vaaleilla kaariseinillä, joihin on upotettu 7900 lasipaljettia.

Tuubi päättyy kuudenteen kerrokseen panoraama-aukiolle, josta avautuu laaja näkymä Elbe-joen alajuoksulle. Vielä toiset lyhyet liukuportaat sekä muutama porrasaskelma, ja ollaan kaupungin komeimmalla näköalatasanteella Plazalla kahdeksannessa kerroksessa 37 metrin korkeudessa. Sieltä voi tarkastella Hampuria joka suuntaan kiertämällä koko rakennuksen ympäri. Plazalla on kahvilaravintola, myymälä, sisäänkäynnit ylimpien kerrosten hotelliin ja asuntoihin. Plazalta alkavat myös reitit suureen ja pieneen konserttisaliin. Suuren salin katsomo jakautuu 12. ja 16. kerroksen tasoille.

Suuressa konserttisalissa on viinitarhamallin mukaisesti estradin ympärillä 2150 istuinpaikkaa terassimaisesti porrastettuina. Siinä, missä Helsingin musiikkitalon viinitarha on tummanpuhuva, Elphin suuri sali on vaalea. Salin akustiikka saa ansaittua kiitosta. Takuumiehenä onkin ollut japanilainen akustiikkaguru Yasuhisa Toyota, sama mies kuin Musiikkitalossa. Haaleanvaalea värimaailma syntyy ennen kaikkea katsomon seinien 10 000 kipsisestä kuitulaatasta, joista jokaiseen on akustisista syistä yksilöllisesti kaiverrettu uurteita, kulmia ja aaltoja.

Tarkkasilmäinen konserttivieras huomaa myös suuren konserttisalin urut, jotka pillistöineen sijaitsevat lähes huomaamattomasti seinärakenteiden lomassa ja takana. Ratkaisu on siis täysin toisenlainen kuin Musiikkitalossa.

Kaikkialla tuntuu olevan rakennushankkeita, jotka moninkertaisesti ylittävät budjettinsa ja myöhästyvät aikataulustaan vuosikausia. Jossakin Iisakin kirkon kohtalo koskee ydinvoimalaa, toisaalla lentokenttää. Tähän sarjaan lukeutuu myös Elphi, joka vihittiin käyttöön seitsemän vuoden viiveellä 2017 ja 77 miljoonan euron sijasta maksoi kaikkiaan 800 miljoonaa euroa.

Konserttielämyksiä

Musiikin ystävien matkalla konsertit ovat tietenkin kaikki kaikessa. Ohjelmaan sisältyneiden kahden Elphi-konsertin lisäksi osa kävi vielä kolmannen kerran jo tutussa salissa lauantaimatineassa.

RSOn ystävien ohjelman kaksi suuren salin konserttia tarjosivat tilaisuuden kuulla sekä NDR Elbphilharmonie -orkesterin että Ensemble Resonanz-kamariorkesterin konsertit. Ensemble Resonanz on jo mainetta saavuttanut nuorekas orkesteri, jolle ”Br4hms”- konsertin aluksi Hampurin kulttuuri- ja mediasenaattori tri Carsten Brosda luovutti Johannes Brahms-mitalin. Seremoniat olivat perusteelliset. Pietro Locatellin f-mollisinfoniasta siirryttiin Hector Berliozin Kleopatran kuolema -kantaattiin. Sen solistina loisti ranskalainen sopraano Véronique Gens, joka viime vuonna palkittiin levytyksistään neljässä eri sarjassa. Johannes Brahmsin kotikaupungin ja hänen nimeään kantavan mitalin kunniaksi konsertti päättyi kapellimestari Riccardo Minasin johdolla Brahmsin 4. sinfoniaan e-molli.

Toinen iltakonsertti oli Hampurin kansainvälisen musiikkifestivaalin avaus. Kesäkuun alkuun saakka jatkuvan festivaalin teemana oli sota ja rauha. Illan teoksina kuulimme Samuel Barberin suruhymnin Adagio jousille opus 11, Charles Ivesin ja Kurt Weillin lauluja solistina baritoni Thomas Hampson, Arnold Schönbergin ”Rauha maassa” a cappella Prahan filharmonisen sekakuoron esittämänä sekä Charles Ivesin Sinfonian nr 4, jossa orkesteri ja kuoro täyttivät tilansa yli äyräiden. Kapellimestari Alan Gilbert aloitti Elbphilharmonie -orkesterin ylikapellimestarina 2019 ja solmi vuosi sitten jatkosopimuksen vuoteen 2029 saakka.

Erilaista kulttuuria

Meille suomalaisille paikallisen yleisön käytös oli yllätys. Molemmissa konserteissa melkoinen osa yleisöstä aplodeerasi teosten osien välillä. Yleisön joukossa oli selkeästi kaksi leiriä. Se toinen joukko malttoi odottaa teoksen loppuun asti. Kapellimestarit ja muusikotkin näyttivät olevan kahden vaiheilla, miten vakiintuneen protokollan poikkeamiin reagoida. Mezzo-kanavaa seuraavat ovat tosin havainneet, miten eri puolilla maailmaa väliaplodit eivät olekaan enää harvinaisuuksia.

Erilaista ja toiveita herättävää kulttuuria oli havaittavissa siinä, miten selvästi yleisössä oli huomattavan paljon nuoria aikuisia. Ero Musiikkitalon loppuunmyydyn katsomon ikäjakautumaan oli ilmeinen. Elphillä näyttäisi olevan lupaava tulevaisuus.

Lisää musiikkia ja sen historiaa

Useissa kirkoissa on sekä arkisin että etenkin lauantaisin ilmaisia urkukonsertteja. Niistä suosituimpia on protestanttinen Sankt Michaelis kirkko, joka tunnetaan yleensä nimellä Michel. Siellä kastettiin 26. toukokuuta 1833 Johannes Brahms, joka 15 vuotta myöhemmin pääsi siellä myös ripille. Michelin kryptaan on haudattu mm. Carl Philipp Emanuel Bach. Michelissä on jatkuvassa käytössä useita urkuja eri aikakausilta. Harjaantunut kuulija pääsee lyhyessäkin konsertissa kokemaan, miten niillä kullakin on oma erityispiirteensä.

Hampurissa on myös viehättävä säveltäjäkortteli, KomponistenQuartier, jossa vierailu kuului sekin kaupunkikierrokseemme. Lyhyen Peterstraße-kadun varrella on usealta talolta näyttävä rivistö, jonka takaa paljastuukin yhtenäinen museohuoneiden ketju. Siellä on oma tilansa niin Georg Philipp Telemannille, Carl Philipp Emanuel Bachille, Johan Adolf Hasselle, Fanny ja Felix Mendelssohnille kuin Gustav Mahlerillekin. Hampurin oman pojan Johannes Brahmsin oma museo on naapuritalossa.

Matkan viimeinen päivä, lauantai, oli ’vapaapäivä’ – jotkut nauttivat siis vielä yhdestä konsertista Elphissä, toiset päiväkävelystä kauniissa säässä ja monet Kunsthallen tai Hampurin muiden taidemuseoiden annista. Vapaapäivän kruunasi yhteinen illallinen ’kotikirkkomme’ Michelin läheisyydessä.