Ensimmäiset brittien twiitit heti RSO:n Proms-konsertin jälkeen 26.8. olivat innostuneita ja ylistäviä: ”WOW!!! Uskomaton BBC Proms tänä iltana Yle RSO:n ja Pekka Kuusiston kanssa. Henkeäsalpaava.” ”En ole koskaan kuullut Lark Ascendingiä soitettavan niin hienovaraisesti. Erittäin kaunista – koko konsertti oli upea.” ”Sibeliuksen viides oli upea. Mikä finaali tasapainottaen Lark Ascendingiä.”

Millaisin ajatuksin konserttien arvioivat sitten he, joilla tilaa oli enemmän kuin 140 merkkiä. Kokosimme tähän juttuun The Guardianin ja kahden kulttuurin nettilehden kriitikoiden arviot.

Kannattaa käydä lukemassa myös alkuperäiset tekstit, sillä amatöörikääntäjä on oikonut mutkia eikä paras suomenkielinen ilmaisukaan ole aina löytynyt. Jutut avautuvat  klikkaamalla englanninkielisiä otsikoita. 

The Arts Desk/Bernard Hughes:

Prom 52, Kuusisto, Finnish RSO, Collon review – fairytales, folksongs and a soaring lark

Bernard Hughes kuvaa arviossaan nettilehti The Arts Deskissä Pekka Kuusistoa vallattomaksi suomalaiseksi viulistiksi, joka on vastustamaton kahdessa toistensa vastakohtaisessa esityksessä. Hän kirjoittaa, miten opettajat tietävät, että meluisassa luokkahuoneessa ei pidä korottaa ääntä, vaan puhua hiljaa. ”Viime kausien aikana yleisön yskiminen on noussut äärimmilleen, joten karismaattinen suomalainen viulisti Pekka Kuusisto otti rohkean linjan soittaessaan Vaughan Williamsin The Lark Ascendingin niin pehmeästi kuin mahdollista – ja sali vastasi siihen hiljaisimmalla, haltioituneimmalla tavalla, minkä voin muistaa.

Hän kuvaa, miten on ollut tapana pilkata The Larkia niin kauan kuin se on ollut Classic FM -suosikkilistojen  kärjessä, mutta kuullessaan sen illan konsertissa hän hämmästyi. Vaikka teos koostuu pienimmistä, rajallisista musikaalista elementeistä, siinä on retorista voimaa. Hänen mukaansa Kuusisto totteli tarkasti paitsi Vaughan Williamsin dynamiikkaa myös hänen ohjeitaan soittamisesta (otelaudan yli) ja piti konserttitilan vallassaan. Kuusiston soundi oli yhtä aikaa hauras ja itsevarma. ”Oli ilo todistaa niin mestarillista tilan ja Royal Albert Hallin hallintaa, ja yleisö osoitti vastineeksi rakkauttaan.”

Kuusisto toisti tempun väliajan jälkeen hyvin erilaisessa kappaleessa, Thomas Adèsin Märchentänzen Englannin ensi-illassa. Hughesille Märchentänze osui kohdilleen, vaikka hän onkin varma, että se ei ole ollut kaikkien makuun. Hän näkee siinä Adèsin uutta rentoutta, jota hän kuuli myös Adèsin Dante-baletissa Covent Gardenissa tänä vuonna. ”Musiikki sopi täydellisesti myös Kuusiston folk-soundiin, brittiläiset sävelet kuulostivat melkein skandinaaviselta.”

Radion sinfoniaorkesteri oli rehevä, hyvällä tavalla meluisa nopeammissa osissa (mm. Arvid Larssonin ihastuttava kontrafagottisoolo) ja hillitty ja koskettava hitaassa toisessa tanssissa – vuoropuhelussa  sooloviulun ja klarinetin välillä Christoffer Sundqvist oli äärimmäisen liikuttava.

Arvostelija kehuu ohjelmaa houkuttelevaksi. Debussyssa Nicholas Collon löysi orkestroinnista yksityiskohtia, jotka eivät usein kuulu. Toisinaan tämä tapahtui Debussyn äänikuvalle ratkaisevan tärkeän äänen homogeenisuuden kustannuksella. Le mer oli soitettiin erittäin hyvin, erityisen tarkoituksenmukaisesti varsinkin toisessa osassa.

Myös Sibeliusta Hughes kehuu, varsinkin ensimmäistä osaa, jota hän piti mukaansatempaavana. ”Jos olisin nirso, ihmettelisin ääneen, oliko viimeisen osan, koko teoksen huipennuksessa aivan tarpeeksi loppuun saapumisen tunnetta, mutta soitto oli kauttaaltaan erittäin hienoa, ja Collonissa, RSO:n ensimmäisessä ei-skandinaavisessa ylikapellimestarissa, orkesterilla on kapellimestari, johon voi selvästi luottaa kansallissäveltäjän musiikin johtajana. Ja lisäosoituksena nöyryydestään – ja suomalaisesta ylpeydestä – Kuusisto liittyi soittamaan sinfonian osana orkesteria.”

Bachtrack/Mark Pullinger:

What larks! Pekka Kuusisto and the Finnish RSO at the Proms

Mitä leivosia! oli otsikoitu Mark Pullingerin arvostelu nettilehti Bachtrackissä. Tähtiä arvostelija antoi konsertille kolme.

Ensin hän kuvasi, miten Promseissa joskus näkee solistin siirtyvän oman esityksensä jälkeen kuuntelemaan konsertin loppuun katsomossa. Mutta Pekka Kuusisto, esiinnyttyään ensi molemmilla puoliajoilla ja soitettuaan koskettavan encoren kunnianosoituksena veljelleen ja äidilleen, hiipi soittamaan osaksi ykkösviulusektiota. ”Hän ei rentoutunut kaatamalla itselleen lasillisen vaan sen sijaan kaatoi sydämensä Sibeliuksen viidenteen sinfoniaan.”

Arvostelija kehui, miten vakuuttavasti Collon läpäisi suomalaisen orkesterin johtamisen sisäänpääsykokeeksi arvelemansa Sibeliuksen johtamisen. 5. sinfonia oli hänestä konsertin paras osio. Collonin tyyli on erittäin tarkka ja hän noukki partituurista paljon yksityiskohtia. Mitään ei liioiteltu; kontrabassohyökkäykset finaalin “joutsen”-teeman aikana eivät olleet liian iskeviä. ”Hienostunutta ja vakuuttavaa, joskaan ei aina selkäpiitä kihelmöivää tai monumentaalista.”

La Merin esitys sai arvostelijan epäilemään, että Suomenlahti on paljon tyynempi kuin se meri, jota Debussy ajatteli. ”Aamunkoitto tuntui enemmän vuoristolähteeltä, viileältä akvarellilta, jonka lämpeneminen kesti melko kauan. Jeux de vaguesissa oli runsaasti pointillistista tarkkuutta, ja vaikka muriseva kontrafagotti lupasi karua matkaa, meri tuntui harvoin vihaiselta.”

Kuusiston Lark Ascending oli epäsovinnainen, mutta Kuusisto ei olekaan tavanomainen viulisti. Suurin osa Vaughan Williamsin partituurista on merkitty pianissimona, mutta sävellys nousee joissakin kohdin forteen ja jopa fortissimoon. Kuusisto esitti sen kauttaaltaan kuin kuiskattuna, niin että Gallerian eli ylimmän kerroksen yleisöllä saattoi olla vaikeaa tunnistaa tätä kiurua. ”Rohkeasti erilainen vai omahyväinen? Riippui varmaan siitä, kuinka paljon esityksestä kuuli. BBC Radio 3 – tai Areenan eturivi – olisi ollut turvallisin paikka.”

Märchentänze oli enemmän Kuusiston tyyliä, mikä ei ole yllättävää, kirjoittihan Adès sen hänelle. Teos on omituinen ja omanlainen, ja siinä on paljon viittauksia kansanlauluihin – “ekstrovertti ja tuhma”, kuten viulisti kuvaili sitä ohjelmalehtisessä. ”Orkesterisäestys oli pirullisen monimutkainen, jossain vaiheessa Colon ohjasi soittajia sormillaan laskemalla, mutta oli myös ilon tunnetta: pubissa tanssiminen muuttui tokkuraiseksi ja humalaiseksi; kontrafagotin pieruvitsi; viulua soitettiin kuin banjoa. Ekstrovertti ja tuhma? Mitä leivosia!”

The Guardian/Andrew Clements:

Prom 52: Finnish Radio SO/Collon review – The Lark Ascending as elegy rather than rural idyll
The Finnish Radio Symphony Orchestra and violinist Pekka Kuusisto were efficient but ultimately underwhelming

The Guardianin Andrew Clements oli osannut odottaa, että Promsien ohjelmistossa olisi vuosipäivää viettävän Vaughan Williamsin yleisösuosikki The Lark Ascending, mutta hän yllättyi, että se oli juuri ylikapellimestari Nicholas Collonin johtamassa Radion sinfoniaorkesterin konsertissa ja että solistina oli suomalainen viulisti Pekka Kuusisto.

Hänelle Kuusiston esitys Vaughan Williamsista oli kohokohta muuten pettymykseksi muodostuneessa konsertissa. Kuusiston vetäytynyt, intiimi lähestymistapa, lähes ohuimmilla kielillä kehrätty improvisaatio sai teoksen näyttämään enemmän elegialta kuin maalaisidylliltä.

Thomas Adèsin Märchentänzea kriitikko kuvasi siistiksi teokseksi Kuusistolle. Adèsin hän toteaa yhdistelevän taitavasti brittiläistä kansanmusiikkia ja pukevan sen hehkuviin instrumentaaliväreihin.

Orkesterin panosta Clements moitti pikemminkin tehokkaaksi kuin luonteenomaiseksi ja Debussyn La Mer sekä Sibeliuksen 5. sinfonia olivat hänestä yhtä epäuskottavia. Finaalissa Debussy alkoi paljastaa todellista väriään sen jälkeen, kun aikaisemmat osat olivat tuntuneet melkein tunnustelevilta. Sinfonia ei hänestä tavoittanut minkäänlaista yhtenäisyyttä. Sen suurimmat hetket, ensimmäisen osan poikkeuksellinen siirtyminen scherzoksi; “Joutsenlaulun” majesteettinen ilmaantuminen finaalissa, vaikuttivat tyrmäävämmiltä kuin olisi osannut odottaa.

Clements antoi konsertille vain kaksi tähteä.

Kiitos Riitta Jalonen linkeistä twiitteihin ja pidempiin arvioihin.
Teksti Airi Vilhunen