Ruoanlaitto jakautuu kahden aikuisen perheessämme siten, että mies hifistelee pastakoneineen ja rasvakeittimineen fiinimmät illalliset ja minä vastaan jälkiruoista, leivonnasta ja tunnistamattomista kasvismössöistä. Innostun ruoanlaittoon ainoastaan arki-iltaisin yhdeksän jälkeen, jolloin seuraavana päivänä on sitten lounas valmiina. Iltakokkaus on rentouttavaa ja erityisen perusturvallista on pilkkoa kasviksia, joita käytän runsaasti.
Tämän vegaanisen linssikeiton alkulähde löytyy netistä nimellä Maailman paras linssikeitto. Itselläni reseptiin tarttuu mukaan juureksia ja kaikkea kaapista löytyvää, mutta lähtökohtana ovat aina sipuli, valkosipuli, punaiset linssit, tomaattimurska ja kookosmaito, eli tämähän on purkkiruokaa, jonka aineksia voi ladata kaappiin mielin määrin. Ja mikä parasta, keittoa tulee iso kattilallinen, joten joka päivä ei ole pakko kokata!
Harmaan päivän harmaana iltana halusin nähdä punaista edes ruoassani, joten lisäsin keittoon porkkanaa, paprikaa ja punasipulia. Chiliä ei kaapista löytynyt, mutta korvasin sen lempimaullani inkiväärillä. Valkosipulit ovat ihan itse kasvatettuja puutarhapalstani luomutuotteita!
Öljyä (tai muuta rasvaa)
Punasipuli
2-4 valkosipulin kynttä
Pala inkivääriä
2 porkkanaa
Pala paprikaa
Punaisia linssejä
Vettä
2 prk tomaattimurskaa
2 prk kookosmaitoa
harissatahnaa
Cayennepippuria
Paprikamaustetta
Kurkumaa
Paista mausteita öljyssä. Freesaa mausteöljyssä sipuli/valkosipuli/inkivääri/porkkana/paprika. Lisää vettä kattilaan (en koskaan mittaa, eli ohjeeni on tarpeeksi vettä!). Huuhdo linssit, heitä kattilaan. Lisää tomaattimurskat ja huuhtaise purkeista jämät (eli lisää vettä). Ehkä teelusikallinen harissatahnaa? Epävarmuuden iskiessä palanen kasvisliemikuutiota. Suolaa ja mustapippuria, jos siltä tuntuu. Lopuksi kookosmaidot kehiin. Jos on mautonta, lisää mausteita! Keitä koko hommelia 20-30 minuuttia, mutta hauduttelu tekee tälle keitolle hyvää, ja maku syvenee seuraavana päivänä. Nesteen määrä ratkaisee, tuliko tehtyä keitto vai muhennos.
Samalla voit keittää päivän maskisaaliin, 5 minuuttia ripauksella pyykinpesuainetta!
Konserttivihje
Kun ruoka ja maskit on nyt hoideltu, voikin luoda silmäyksen loppukauden ohjelmistoon. Ensinnäkin, on mahtavaa saada soittaa konsertteja, ja parasta, että paikalla saa olla yleisöä. Yhtä lailla tärkeää on yleisö radion, tv:n ja netin äärellä, ja konserttilavalla voikin nyt todella aistia suoran lähetyksen tunnun!
Itse odotan kovasti Itsenäisyyspäivän konserttia ja Helvi Leiviskän pianokonserttoa Mirka Viitalan tulkintana. Mirka on upea pianisti ja on kiinnostavaa kuulla, minkälainen Leiviskän teos on. Jokainen konsertti on etenkin nykyään juhlapäivä, mutta Itsenäisyyspäivän konsertissa on myös aina jotenkin erityinen tunnelma. Kiinnostavaa, millaista tänä vuonna on!
Maria Puusaari
RSO:n 2.viulisti vuodesta 2003 lähtien. RSOn ystävät muistavat hänet myös RSO:n orkesterivaltuuskunnan puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän toimi pitkään. Orkesterityön lisäksi Maria tunnetaan etenkin nykymusiikin esittäjänä. Hän on myös oululaisen Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalin taiteellinen johtaja ja valmistelee taiteellista tohtorintutkintoa Sibelius-Akatemiassa.
Tässä Yle Areenan videossa Maria Puusaari mm. esittelee viulunsa ja kertoo, mitä kaikkea voi tapahtua kesken konsertin, ainakin Japanissa: Ihmiset orkesterissa: Maria Puusaari.
RSO:n muusikoista moni on herkullisen ruuan ystävä. Ystäväyhdistyksen varapuheenjohtaja Heikki Valsta lähetti viestin heistä muutamalla ja pyysi suosikkireseptiä terveisenä ystäväyhdistyksen jäsenille. Ensimmäisenä vastasi orkesterin kosketinsoittaja Jouko Laivuori. Hänen vinkkinsä avulla syntyy monta herkullista ateriaa:
“Reseptejä on maailma täynnä. Sen sijaan haluaisin tässä jakaa vinkin, joka ilahdutti omaa perhettäni. Nyt puhutaan ruoan kemiasta!
Aina kun laitan kanaa (tai possua/kalkkunaa), upotan fileet tai koivet suolaliemeen. Vähärasvaisten proteiinien uittaminen auttaa kolmessa asiassa. Yksi: suola muuttaa proteiinien rakennetta niin, että niihin imeytyy kosteutta. Kypsennetty liha on paljon mehukkaampaa. Kaksi: siitä tulee myös mureampaa. Kolmanneksi: toisin kuin pinnalle siroteltu suola, suolaliemi tunkeutuu syvemmälle. Ruoka on maukkaampaa.
Tärkeää: liemen suolapitoisuus pitää mitata huolellisesti. Jos se on liian vahvaa, lihan nesteet imeytyvät pois. Liian mietona nesteen siirtyminen lihaan on tosi hidasta.
Oikea suhde on 1 osa suolaa, 16 osaa vettä. Eli esimerkiksi puoli desiä suolaa ja 8 desiä vettä. Kananrinnalle ja possun paloille 30 minuutista tuntiin, kokonaiselle kanalle tunti. Kalkkunan rinta kolme tuntia, kokonainen kalkkuna 12 tuntia.
Ennen kypsennystä liha pitää kuivata huolellisesti!”
Konserttivihje
Mitä RSO:n marraskuun konserteista Jouko Laivuori suosittelee? ”Vaikkapa Kreeta-Maria Kentalan liidaamaa barokkikonserttia perjantaina 13.11. Bachin oboekonsertto, Kyeong solistina. Varmasti hieno.”
Lue lisää tästä konsertista, jonka solistina on orkesterin oma oboisti Kyeong Ham: (KLIK)
Jouko Laivuori
Radion Sinfoniaorkesterin kosketinsoittaja ja Suomen ainoa virassa toimiva orkesteripianisti. Jouko Laivuori on aloittanut pianonsoiton Tampereella ja suorittanut Sibelius-Ajatemian pianodiplomin vuonna 1984 ja cembalodiplomin vuonna 2016. RSO:ssa hän on soittanut vuodesta 1989 alkaen. Hän on myös Avanti!-kamariorkesterin perustajajäsen.
Jouko Laivuori soittaa kaikenlaista musiikkia, mutta erityisesti hänet tunnetaan uuden musiikin esittäjänä. Hän on kantaesittänyt Eero Hämeenniemen ja Magnus Lindbergin sooloteoksia sekä Kirmo Lintisen pianokonserton sekä levyttänyt mm. Paavo Heinisen sooloteoksia.
Radion sinfoniaorkesterin kamarimusiikkifestivaalit ovat orkesterin lahjakkaiden muusikoiden ”juhlaa”. Erilaiset muusikoiden kokoonpanot vastaavat viikonlopun esityksistä. Tämän vuoden festivaalin taitellisesti suunnittelusta vstasivat sellisti Eeva Rysä, viulisti Maria Puusaari ja huilisti Yuki Koyama. Eeva Rysä lähetti RSOn ystävien iloksi ja tervetulotoivotukseksi konsertteihin esittelytekstin, joka kertoo festivaalin musiikkivalintojen taustoista. ”Esittelyteksti syntyi, kun olimme käyneet läpi valtavan määrän musiikkia ja hankimme taustatietoja sävellyksistä”, Eva kirjoittaa johdannoksi ja jatkaa: ”Se oli todella antoisa prosessi. Maailmanpolitiikka ja erilaiset ideologiat sekä uskonnot ovat vaikuttaneet monien teosten syntyyn.”
Eeva Rysä: Aurinko nousee idästä
Matkustin kerran Syyrian erämaassa isäni kanssa. Näimme lammaspaimenen lepäävän puun alla. Totesimme, että hänellä on aikaa ajatella.
Uskonto ja ideologiat ovat vaikuttaneet elämään idässä ja lännessä. Niiden nimissä on aiheutettu sekasortoa ja hämmennystä. Taiteilijoita on siirrelty paikasta toiseen sodan tieltä, joskus siksi että kriittinen ääni vaikenisi.
Taide heijastaa tekijänsä tuntoja, ja se voi myös tarjota lohdun ja unohduksen vaikeassa tilanteessa. Sergei Prokofjev evakuoitiin Kabardino-Balkariin vuonna 1941 saksalaisten hyökättyä Neuvostoliittoon. Häntä pyydettiin käyttämään paikallisia kansanmelodioita 2. kvartetossaan.
Samoihin aikoihin ranskalainen Olivier Messiaen sävelsi Ilmestyskirjan tekstiin perustuvan Aikojen lopun kvarteton vankileirillä Puolassa. Kokoonpanoksi valikoitui klarinetti, viulu, sello ja piano, koska ne olivat saatavilla.
Dmitri Šostakovitšin 4. jousikvarteton ensiesitys siirtyi, koska musiikillinen sisältö vaikutti poliittisesti arveluttavalta. Kansanmusiikin käyttö oli Neuvostoliitossa poliittisesti neutraalia, ja Šostakovitš koki erityisesti juutalaisen kansanmusiikin itselleen läheiseksi. 1940-luvun lopulla Stalin huomasi, ettei Israelin valtiosta tule liittolaista. Juutalaisten olot huononivat ja Šostakovitš joutui vaikeuksiin. Stalinin kuoltua 1953 henkinen ilmapiiri Neuvostoliitossa lientyi ja 4. jousikvartetto voitiin esittää.
Idän ja lännen vuorovaikutus kuuluu musiikissa kautta aikojen sekä uskonnollisista tai poliittisista tapahtumista kertovina, että suoraan musiikillisina aiheina.
Claude Debussy tutustui jaavalaiseen gamelan-musiikkiin Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1889. Kokemus vaikutti ratkaisevasti hänen musiikilliseen ilmaisuunsa; eksoottiset kellot ja gongit, duuri-molli tonaliteetin puuttuminen, arabeskit ja syklinen rakenne tekivät suuren vaikutuksen. Vastakohtana länsimaisen musiikin jännitteille ja kehittelylle gamelania voitiin kuvata ympyrällä. Toistuva kuvio symboloi ikuisuutta, valtakuntien nousua ja tuhoa sekä jälleensyntymistä. Debussy kirjoitti jaavalaisesta musiikkifilosofiasta: ¨Se koostuu meren ikuisesta rytmistä, tuulen huminasta lehdissä sekä tuhansista muista pienistä hälyistä, joita kuunnellaan tarkkaavaisesti.¨ Vertauskuva lehdistä ja tuulesta on siirtynyt seuraavien polvien säveltäjille aina näihin päiviin saakka.
Soiva päiväkirja on koko perheen konsertti ja siinä lähdemme seuraamaan nuoren elämää alkaen herätyskellon pirinästä – François CouperininLe Réveil-Matin -soittotunnille ja elokuviin. Mukana on Keski-Helsingin musiikkiopiston sävellysoppilaita, joiden sovituksia ja sävellyksiä esitämme myös konsertin jälkeen vapaamuotoisessa aulatapahtumassa. Konsertti sopii kaikenikäisille.
Lämpimästi tervetuloa konsertteihin!
Yksi kamarimusiikkifestivaalin kokoonpanoista, jossa sellistinä on Eeva Rysä. Muut soittajat Anne-Marie Åström, Tarja-Leena Kircher ja Atso Lehto. Kuva on RSOn ystävien järjestämästä Kuusankosken konsertissa viime syksynä. Kuva Raine Martikainen.
Perjantai 13.4.2018 klo 19.00 Musiikkitalo
AURINKO NOUSEE IDÄSTÄ (Perjantaisarja 11)
Joseph Haydn: Sinfonia nro 6 D-duuri ”Le Matin” Taija Angervo, konserttimestari Aulis Sallinen: Sunrise serenade op. 63 Paula Sundqvist, konserttimestari, Tomas Gricius & Atsuko Sakuragi, trumpetti Aarre Merikanto: Schott-konsertto Emma Vähälä, viulu, Giuseppe Gentile, klarinetti, József Hárs, käyrätorvi Petri Aarnio & Paula Sundqvist, viulu, Jakob Dingstad & Olli Kilpiö, alttoviulu, Tuomas Lehto & Tomas Nuñez-Garcés, sello Claude Debussy: Danses sacrée et profane Sivan Magen, harppu, Petri Aarnio & Taija Angervo, viulu, Ilari Angervo, alttoviulu, Tuomas Lehto, sello Pjotr Tšaikovski: Serenadi jousille C-duuri op. 48 Petri Aarnio, konserttimestari
Lauantai 14.4.2018 klo 15.00 Musiikkitalo, Harjoitussali PAAVO
KLEZMERIÄ AURINGON NOUSTESSA
Joseph Haydn: Jousikvartetto nro 78 B-duuri, Hob.III:78 ”Auringonnousu” Isang Yun: Oktetto Paul Schoenfield: Trio
I-Han Fu, kapellimestari Christoffer Sundqvist, klarinetti Giuseppe Gentile, klarinetti Arvid Larsson, fagotti József Hárs, käyrätorvi Leena Jaakkola, viulu Salla Savolainen, viulu Paula Sundqvist, viulu Pauline Fleming-Unelius, viulu Mirka Malmi, viulu Ezra Woo, alttoviulu Tommi Aalto, alttoviulu Timo Alanen, sello Aapo Juutilainen, kontrabasso Emil Holmström, piano
Lauantai 14.4.2018 klo 17.00 Musiikkitalo, Harjoitussali PAAVO
ORIENT – OCCIDENT
Marin Marais: Marche tartaire ja La tartarine & double sarjasta Suite d’un Gout Etranger Dai Fujikura: Poyopoyo Andreas Anton Schmelzer: Viulusonaatti “Victori der Christen Mark Andre: …als… I François Couperin:La Sultanne Henry Purcell: Sinfonia “Sonata while the Sun Rises” oopperasta The Fairy Queen
Giuseppe Gentile, bassoklarinetti Tommi Hyytinen, käyrätorvi Atsuko Sakuragi, trumpetti Miikka Saarinen, trumpetti Jouko Laivuori, piano ja cembalo Kazutaka Morita, lyömäsoittimet ja patarummut Kaisa Kallinen, viulu Hannu Vasara, viulu Vuokko Juutilainen, alttoviulu Eeva Rysä, sello Jukka Rautasalo, gamba ja sello Miika Uuksulainen, gamba ja sello Teemu Kauppinen, kontrabasso
Yleisötilaisuus alalämpiössä klo 18.15: Taijin taito. Taiji-mestari Zhang Fang esittelee lajiaan ja kertoo mm. hengitystekniikasta ja näyttää liikkeitä, joita yleisö voi kokeilla mukana.
Lauantai 14.4.2018 klo 19.00 Musiikkitalo, Harjoitussali PAAVO
IMPRESSIOITA JA ILMESTYKSIÄ
Claude Debussy: Jousikvartetto g-molli Amr Okba: Isis and Maria Olivier Messiaen: Aikojen lopun kvartetto
József Hárs, kapellimestari Christoffer Sundqvist, klarinetti Jouko Harjanne, trumpetti Jorma Rautakoski, trumpetti Annika Palas-Peltokallio, viulu Salla Savolainen, viulu Tommi Aalto, alttoviulu Miika Uuksulainen, sello Darren Acosta, pasuuna Matthew Winter, pasuuna Jani Niinimäki, lyömäsoittimet Jerry Piipponen, lyömäsoittimet Ville Koponen, viulu Helmi Horttana, viulu Hannu Vasara, viulu Tommi Aalto, alttoviulu Timo Alanen, sello Eeva Rysä, sello Emil Holmström, piano
Sunnuntai 15.4.2018 klo 15.00 Musiikkitalo, Harjoitussali PAAVO
SOIVA PÄIVÄKIRJA – koko perheen draamallinen konsertti
François Couperin: Le Réveil-Matin György Ligeti: Bagatelle Benjamin Britten: Phantasy Quartet op. 2 Adriana Hölszky: Duo Mark Andre: iv 9 Dmitri Šostakovitš: Adagio baletista Lady ja huligaani Joe Hisaishi: Musiikkia elokuvasta Totoro, sovitus Keski-Helsingin musiikkiopiston sävellysoppilaat Jani Niinimäki: Soittotunti, kantaesitys David Popper: Elfentanz Maurice Ravel: Osia sarjasta Hanhiemo
Hanna-Kaarina Heikinheimo, huilu
Yuki Koyama, huilu,
Jorma Valjakka, oboe
Veera Myllyniemi, klarinetti
Marja Kopakkala, klarinetti
Ilmari Kuoppa, fagotti
Péter Jánosi, käyrätorvi
Jouko Laivuori, cembalo ja piano
Helmi Horttana, viulu
Anne Paavilainen, viulu
Olli Kilpiö, alttoviulu
Timo Alanen, sello
Pinja Laine, sello
Kati Salovaara, kontrabasso
Kazutaka Morita, lyömäsoittimet
Naoki Yasuda, lyömäsoittimet
Aleksi Haapaniemi, lyömäsoittimet
Konsertti toteutetaan yhteistyönä Keski-Helsingin musiikkiopiston sävellysoppilaiden kanssa.
Yleisötilaisuus alalämpiössä sunnuntaina klo 16.15: Tulevaisuuden Mozartit. Musiikkia ja puhetta Keski-Helsingin musiikkiopistosta säveltäjä Minna Leinosen, Pasi Lyytikäisen ja rehtori Petri Aarnion johdolla.
Sunnuntai 15.4.2018 klo 17.00 Musiikkitalo, Harjoitussali PAAVO
KAIKUJA TIIBETISTÄ
Sergei Prokofjev: Jousikvartetto nro 2 F-duuri op. 92 ”Kabardinian” Francis Poulenc: Sonaatti käyrätorvelle, trumpetille ja pasuunalle Chinary Ung: Oracle
Kaisa Kortelainen, huilu
Giuseppe Gentile, klarinetti
Satu Huuskonen, käyrätorvi
Atsuko Sakuragi, trumpetti
Line Johannesen, pasuuna
Jerry Piipponen, lyömäsoittimet
Xavi Castello, lyömäsoittimet
Leena Jaakkola, viulu
Maria Puusaari, viulu
Olga Reskalenko, alttoviulu
Mikko Ivars, sello
Pinja Laine, sello
Sunnuntai 15.4.2018 klo 19.00 Musiikkitalo, Harjoitussali PAAVO
HENKIEN KÄTKEMÄ
Ludwig van Beethoven: Pianotrio nro 1 Es-duuri op. 70 ”Geister” Alexander Borodin: Jousikvartetto nro 2 D-duuri Minoru Miki: Marimba spiritual
Reeta Maalismaa, viulu
Mikko Ivars, sello
Emil Holmström, piano
Pauline Fleming-Unelius, viulu
Ville Koponen, viulu
Ezra Woo, alttoviulu
Lassi Viljanen, sello
Kazutaka Morita,lyömäsoittimet
Naoki Yasuda, lyömäsoittimet
Jani Niinimäki, lyömäsoittimet
Xavi Castello, lyömäsoittimet