Hetki musiikkileirien muistoissa

RSO:n ykkösviulisti Pasi Eerikäinen kirjoittaa musiikkileireistä ja tiivistää ajatuksensa tähän lauseeseen: “Niiden merkitys on ohittamaton.”

Veneretket ja musiikkileirit. Niistä oli lapsuuteni kesät tehty. Ensimmäiset leirini kävin Vammalassa ja Savonlinnassa. Soittomuistojen lisäksi Vammalasta jäivät mieleeni jalkapallopelit ja Terminator 1, jonka katsoin puolisalaa leirin isompien oppilaiden kanssa.

Sitten Riistavesi, sinä kesänä oli jalkapallon MM-kisat. Ruotsi voitti pronssia ja Brasilia vei kullan, kun Italian Roberto Baggio ampui ratkaisevan rankkarin yli maalin. Se oli kesä 1994, olin 15-vuotias. Kun kelaan elämääni taaksepäin, Riistaveden leiri on jäänyt mieleeni voimakkaana kokemuksena, tärkeänä käännekohtana muusikonuralle suuntautumisessa. Elin tuolloin mitä ilmeisemmin vaikeaa murrosikää. Kilpauinti kiinnosti Jani Sievisen ja Antti Kasvion innoittamana koulunkäyntiä ja viulunsoittoa enemmän. Unelmoin palomiehen urasta. Kävin TET-jaksonkin Rauman pelastuslaitoksella, totta kai! Kilpauinnin harrastaminen tosissaan olisi ollut hyvin luonnollista palomiehen uran rinnalla. Kiitos lähellä olleiden aikuisten, viulu pysyi kuin pysyikin elämässäni eikä jäänyt pölyttymään kotelossaan sänkyni alle.

Riistaveden leirillä minut istutettiin orkesterissa jostain syystä 2. viulun ykköspulttiin. Ei sillä niin väliä, istuinko ykköspultissa, mutta äänenjohtajana vieressäni istui Jukka Untamala. Hän hehkui soiton iloa, soitti sydämestään ja oli pitkällä muusikon taidoissaan. Orkesteria johti lasten ja nuorten kanssa taitava Atso Almila. Ohjelmassa oli Tšaikovskin 4. sinfonia ja valssistrausseja. Heittäydyin mukaan ja imin vaikutteita vierestä, edestä ja takaa. Motivaatiokärpänen puraisi kovaa. Samaisella leirillä sain silmät suurena ihailla ja ihmetellä Trio Töykeiden keikkaa ja kävihän siellä entinen leiriläinen, Lenni-Kalle Taipalekin jamittelemassa. Muutoksen siemen oli kylvetty ja sen kastelivat viimeisen leiripäivän luopumisen kyyneleet. Musiikista tulisi ammattini. Vuonna 1996 aloitin ammattiopinnot Tampereen konservatoriossa ja ne jatkuivat aikanaan Sibelius-Akatemiassa.

Myöhempinä kesinä osallistuin mestarikursseille ja parina kesänä 2000-luvun alussa myös Oriveden orkesterileirille. Hienoja kokemuksia nekin. Varhaisaikuisuuden tärkeimpänä kouluna pidän kuitenkin Savonlinnan musiikkiakatemian kesäkursseja. Soitimme opettajien kanssa kamarimusiikkia. Savonlinna tarjosi ikään kuin musiikin oppisopimuskoulutusta. Soittaminen ammattilaisen kanssa on kehittänyt minua muusikkona kaikkein eniten. Muistoihin on elävästi jäänyt mm. Brahmsin B-duuri-sekstetto Marko Ylösen kanssa. Marko soitti silloin Uusi Helsinki -kvartetissa, jonka vaikutuspiirissä olin jo Tampereen konservatoriolla. UHK toimi siellä residenssi-kvartettina. Oli suuri kunnia soittaa ihailemani yhtyeen sellistin kanssa ja päästä sisältä käsin kiinni jujusta, miten soitetaan aivan korkeimmalla tasolla.

RSOn ystävät ry pyysi minua kirjoittamaan musiikkileirien merkityksestä muusikonuralleni suuntautumisessa. Ajattelin heti, että asia on itsestään selvä. Niiden merkitys on ohittamaton. En tiedä, kuinka vaikeaa musiikkileirien on selviytyä aikamme haasteissa. Toivon kuitenkin hartaasti, että nuori polvi saisi yhä viettää osan kesästään musiikkileireillä jossain päin Suomea, soittaa sydämensä kyllyydestä ja löytää sisäisen palonsa, merkityksen elämäänsä.

Teksti Pasi Eerikäinen

Pasi Eerikäinen

Katso Yle Areenasta video, jossa Pasi Eerikäinen kertoo soittamisestaan: (KLIK).