Eija Kujala jatkaa ystäväyhdistyksen puheenjohtajana

Ei kokousta ilman musiikkia. Roolit vaihtuivat, kun Jouko Laivuori tarttui mikrofoniin ja alkoi haastatella fagotisti Otto Virtasta.

Ystäväyhdistyksen vuosikokous pidettiin keskiviikkona 19.4. Musiikkitalon ravintolassa. 79 jäsentä oli paikalla päättämässä yhdistyksen asioista.

Ennen varsinaisen vuosikokouksen alkua yhdistyksen hallituksen jäsen Heikki Valsta kertoi RSOn konserttien näkyvyydestä televisiossa. Yle Teema ja Yle Fem jakavat maananataista 24.4. lähtien saman kanavapaikan, jonka seurauksena RSOn suorat konserttilähetykset Yle Teemalla loppuvat. Sen sijaan Yle Areenassa tullaan jatkossa näkemään kaikki RSO:n keskiviikon ja perjantain konsertin suorina nettilähetyksinä. RSO:n nauhoitetut konsertit saavat Yle Teemalta jokaviikkoisen lähetyspakan sunnuntaisin n. klo 16.00. Ensi syksystä lähtien myös Yle TV1 lähettää lauantaisin nämä RSO:n konsertit.

Vuosikokouksen musiikista vastasivat RSO:n 1. soolosellisti Otto Virtanen ja RSO:n kosketinsoittaja Jouko Laivuori. Otto Virtanen kertoi myös fagotista soittimena ja kommentoi tulossa ollutta Jaakko Kuusiston Fagottikonserton kantaesitystä.

RSO:n tiedottajalla Satu Kahilalla oli mielenkiintoista ja vielä toistaiseksi luottamuksellista kerrottavaa tammikuun Beethoven-festivaalista.

RSO:n tiedottaja Satu Kahila esitteli kokousväelle RSO:n tammikuussa 2018 ensimmäisen kerran järjestettävän festivaalin ohjelmaa, joka julkistetaan 26.4. Siihen asti ohjelman yksityiskohdat ovat vain kokouksessa mukana olleiden tietona, samoin jäsenille luvassa oleva festivaalietu.

Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Iiro Aalto-Setälä ja sihteerinä Johanna Varjonen.

Tässä poimintoja yhdistyksen vuosikokouksen asialistalta ja tehdyistä päätöksistä. Tarkemmin voit tutustua kokousasiakirjoihin jutun lopussa olevien linkkien kautta.

Vuoden 2017 toiminnasta:

Suunnitelmissa on jäsenmatka Tallinnaan, jossa RSO soittaa 9.12. osana Suomi 100 –kokonaisuutta. Toinen syksyn konsertti- ja jäsenmatka suuntautuu todennäköisesti Jyväskylään. Keväällä 2018 RSO tekee laajan Eurooppa-kiertueen, jonka yhteyteen järjestetään jäsenmatka. Kaikista näistä jäsenmatkoista tiedotetaan jäsenistölle heti, kun matkojen yksityiskohdat ovat varmistuneet.

Yhdistys jatkaa sääntöjensä mukaista lasten ja nuorten musiikkikasvatuksen edistämistä ystäväkoulu- ja kummimuusikkoprojektissa. Kummikouluja on nyt kolme: Suomussalmen Ruukinkankaan koulu, Mikkolan koulu Vantaalla ja uutena Sibelius-lukio Helsingissä. Kummimuusikkoina ovat RSO:n Maria Puusaari, Helmi Horttana ja Camilla Vikman.

Yhdistys tarjoaa tukeaan RSO:lle myös Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa taidetestaajat-hankkeessa, jossa RSO on mukana.

Jäseniä yhdistyksellä oli maaliskuun lopussa 627. Vuosittainen jäsenmaksu säilyy 25 euron suuruisena. Jäsenmaksukehotus lähetetään jäsenille nyt keväällä, ja vuoden 2017 jäsenmaksu kattaa toiminnan syksy 2017-kevät 2018. Yhdistyksen jäsenet saavat uuden jäsenkortin heti syksyllä 2017 RSO:n kauden käynnistyessä.

RSOn ystävät ry:n puheenjohtajana jatkaa Eija Kujala. Edellisen hallituksen jäsenistä jatkavat Terhi Aalto-Setälä, Ulla Martikainen-Florath, Kari Mäkelä, Heikki Valsta, Johanna Varjonen ja Jukka Vilhunen. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Anu Karessuo Helsingistä, Jorma Lempinen Jyväskylästä ja Eijaleena Martikainen Kuusankoskelta.

Eija Kujala kiitti saamastaan luottamuksesta ja samalla myös lämpimästi eroavia yhdistyksen hallituksen jäseniä Inkeri Ruokosta, Päivi Pousaria ja Kari Raiviota ja totesi, etteivät he toki katoa mihinkään vaan ovat yhä mukana ystäväyhdistyksen toiminnassa.

RSOn ystävät ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 ( klik )

RSOn ystävät ry:n toimintakertomus vuodelta 2016 ( klik )

RSOn ystävät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 ( klik )

RSOn ystävät ry:n talousarvio vuodelle 2017 ( klik )

Jäseniä paikalla oli 79.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa