Alttoviulisti Jakob Dingstad paistaa ”verdens beste vafler”eli maailman parhaita vohveleita

RSO:n alttoviulun äänenjohtaja Jakob Dingstad tuo ruokaohjesarjaamme herkullisen reseptin synnyinmaastaan Norjasta. Vohveleiden kanssa hän tarjoilee herajuustoa, hilloa sekä smetanaa, joka korvaa alkuperäiseen ohjeeseen kuuluvan norjalaisen rømmen.

”Täällä Kruunuvuorenrannan keittiössämme paistetaan «verdens beste vafler» eli maailman parhaita vohveleita Kööpenhaminan norjalaisen merimieskirkon reseptin mukaan. Tietysti norjalaisella Wilfa-vohveliraudalla.

Ainekset:

2 kanamunaa
1 dl sokeria
2 dl piimää
1 ½ dl kevytmaitoa
1 dl vettä
350 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
½ tl kardemummaa
125 g sulatettua voita

  1. Vatkaa munat ja sokeri.
  2. Sekoita piimä, maito ja vesi muna-sokeriseokseen.
  3. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne sitten muna-sokeriseokseen koko ajan sekoittaen.
  4. Anna taikinan levähtää jääkaapissa 15 minuuttia.
  5. Lisää sulatettu voi taikinaan.
  6. Paista vohvelit kullanruskeiksi.
  7. Tarjoa herajuuston (brunost), hillon ja esim. smetanan kanssa (korvaa norjalaisen rømmen).

Herajuusto on Norjassa suosittu, melkein karamellimainen juusto, jota saa Suomestakin hyvin varustetuista ruokakaupoista. Tämä «Gudbrandsdalsost» löytyi Herttoniemen Prismasta. «Rømme» on monikäyttöinen smetanan tai ranskakerman tapainen maitotuote, johon en ole törmännyt Norjan ulkopuolella. Siitä tehdään mm. puuroa ja sitä käytetään myös lisukkeena ja kastikkeissa.”

Helppo uskoa, että tässä on lautasella maailman paras vohveli. Tällä voisi korvata tänä vuonna vaikkapa laskiaispullat. Kuva: Anna Westerlund.

Konserttivihje: RSO:n konsertti 19.2.

“Odotan konserttia perjantaina 19.2., jolloin ohjelmassa on mm. Sibeliuksen kolmas sinfonia, joka on varsinkin meille alttoviulisteille hauskaa soitettavaa. Webernistäkin tykkään paljon! Sen lisäksi on hienoa, että sellisti Sirja Nironen soittaa Sauli Zinovjevin suhteellisen tuoreen nykykonserton.”

Jakob Dingstad

Norjalainen alttoviulisti Jakob Dingstad valittiin Radion sinfoniaorkesterin äänenjohtajaksi 2017. Samana vuonna hän esiintyi myös RSO:n solistina ja esitti  Mozartin Sinfonia Concertanten. Jakob on johtanut alttoviulusektiota myös Savonlinnan oopperajuhlilla, Ruotsin radion sinfoniaorkesterissa, Oslon oopperaorkesterissa, Sinfonia Lahdessa ja Tapiola Sinfoniettassa.

Dingstad on opiskellut Barratt-Due-musiikki-instituutissa Oslossa sekä Norjan valtiollisessa musiikkiakatemiassa, jossa hän suoritti maisterin tutkinnon 2017. Hän on myös ahkera kamarimuusikko ja esiintynyt Quartetto Testosteronen jäsenenä mm. New Yorkin Carnegie Hallissa.

Katso tästä Ylen Areenan Ihmiset orkesterissa -sarjan osa, jossa Jakob Dingstad mm. esittelee arvosoittimensa, Jean-Babtiste Vuillaumen alttoviulun vuodelta 1868 (KLIK)

Samankaltaiset artikkelit