Vähemmän musiikkia ja paljon kirjoja – Marjatta Möttölän korona-ajan pelastusrenkaat

Pyysimme ystäväyhdistyksen jäseniä kertomaan, miten he ovat selvinneet pian jo vuoden kestäneestä korona-ajasta. Nyt omista kokemuksistaan kirjoittaa Marjatta Möttölä. Kotikirjaston kirjat ja netti apunaan hän on tutustunut mm. Pietarin suomalaisten kulta- ja jalokivimestareiden ja heidän jälkeläistensä elämänvaiheisiin sekä suomalaisen Borgströmin suvun mielenkiintoiseen historiaan.

Kun keväällä korona iski ja kaikki meni kiinni, se oli aikamoinen shokki kaikille suomalaisille. Ikäihmisenä ja riskiryhmään kuuluvana koin kuitenkin hyvin positiivisena sen, että meistä haluttiin pitää huolta ja varjella sairastumiselta. Hyväksyin ilolla rajoitukset, vaikka se merkitsi luopumista minulle hyvin monista tärkeistä asioista kuten vaikka vesijuoksusta tai RSO:n torstaikonserteista.

Opettelin juoksuttamaan nuorempaa polvea kauppa-asioillani ja tilaamaan tavaraa verkosta, soittamaan lähisukulaisille ja ystäville puhelimella silloinkin, kun ei ollut mitään asiaa. Ryhdyimme puolison kanssa myös katsomaan yhdessä viikottain dvd-kokoelmastamme pari elokuvaklassikkoa tai westerniä ja tuntitolkulla ranskalaista Le Bureau -sarjaa niin kauan kuin sitä iloa kesti.

Itse asiassa kevät oli aika jännittävääkin aikaa; en ollut koskaan ennen tilannut verkosta alkoholijuomia saatika valmista pääsiäis- tai vappuateriaa jostakin ravintolasta ja nauttinut niitä perheenjäsenten tai parhaiden ystävien kera ulkosalla usean metrin etäisyyksiä pitäen.

Kesä meni tietysti tosi mukavasti, kun tautitilanne oli helpottunut, ja maalla pääsin veteen koska vain. Elävää musiikkia en päässyt tosin nauttimaan tavallista annostani, kun niin Kuhmon kamarimusiikki kuten monet muutkin tilaisuudet oli peruttu. Lallukan taiteilijatalon pihassa juhannuksen alla pidetty sellisti Senja Rummukaisen konsertti ravitsi sieluani pitkäksi aikaa.

Kesän myötä kuvittelin, että elämä jatkuisi syksyllä kutakuinkin normaalina. Ostin 3–4 konserttilippua ja päätin käydä etenkin kamarimusiikkikonserteissa, koska pienet kokoonpanot olivat kärsineet kevään rajoituksista. Elävän musiikin nälkä oli selvästi hyvin monella muullakin suomalaisella: kaikki konsertit, joihin menin, olivat loppuun myytyjä ja muutamissa sama ohjelmisto uusittiin parin tunnin välein.

Sitten korona lähti taas leviämään, ja konserttipaikat sulkivat ovensa. Siirryin jälleen musiikin kuuntelussa cd-soittimen, radion ja tv:n ääreen – konserttitaltiointien tarjonta on Ylen Areenassa todella kiitettävä.

Mutta en osaa kotisohvalla istua kuin konserttisalissa; se tuntuisi oudolta. Kaikenlaisia keskeytyksiä tulee, ja joudun käyttämään taukonäppäintä. Olen ottanut kutomisen ja vaatteiden silityksen sopiviksi konserttien kylkiäisiksi. Kotikonsertissa on sekin hyvä puoli, että voin ketään ärsyttämättä lukea konsertin aikana musiikkioppaita. Partituureja en osaakaan lukea, mutta kirjahyllyyn on kertynyt kaikenlaisia musiikin tietokirjoja, joita en yleensä muista hyödyntää.  Nyt ne käyvät käsiohjelmista.

Muutenkin käytän eniten aikaa, jota tuntuu nykyisin olevan ylenmäärin, lukemiseen.  On ylellistä, ettei ole kiire mihinkään, kun minnekään ei voi mennä paitsi kävelylenkille. Hyvällä omallatunnolla voin uppoutua kunkin kirjan aiheeseen niin syvältä ja laajalti kuin se on kotikirjastomme ja netin avustuksella mahdollista.  Tällainen tutkimusmatkailu on ihanaa. Iloitsen, että vuosikymmenien varrella hankkimani tietokirjat eivät seiso hyllyssä vain näön vuoksi.

Vastikään raahasin sohvapöydälle lähes metrin korkuisen kasan pietarilaista kultaseppäliike Fabergéta ja Venäjän keisarillista Romanov-sukua käsitteleviä kirjojani.  Niillä ruokin kahta kirjaa, joita olin lukemassa rinnakkain: Leena Ahtola-Moorhousen elämäkerta Ulla Tillander-Godenhielmistä, Fabergé ja minä, ja prinsessa Olga Romanoffin omaelämäkerta.

Fabergé-kasasta löysin mm. Tillanderin jalokivi- ja kultaseppäliikkeen 120-vuotisjuhlansa kunniaksi 1980 julkaiseman Carl Fabergé ja hänen aikalaisensa -kirjasen, jossa Ulla Tillander-Godenhielm ensi kertaa esittelee Pietarin suomalaisia kulta- ja jalokivimestareita. Nämä tutkimukset ovat sittemmin tehneet hänestä kansainvälisesti tunnetun ja arvostetun alan asiantuntijan.

Seitsenkymppinen prinsessa Olga Romanoff oli minulle täysin tuntematon, mutta Venäjän keisari Nikolai II:n Xenia-sisaren pojantyttären kirja kiinnosti, kun selvisi, että hänen skottilaisen äitinsä äiti oli suomalainen perijätär Sylvia Borgström.

Suomen Kansallisbiografian mukaan suomenruotsalaiset Borgströmin suvun jäsenet ovat olleet jo parisataa vuotta merkittäviä tekijöitä niin Suomen pankki-, liike- kuin tiede-elämässä. Vastikään ilmestynyt Edelläkävijät-kirja kertoo, että Sylvian isoisä Henrik Borgström oli liiketoimiensa lisäksi 1800-luvun alkuvuosikymmeninä Helsingin musiikkielämän keskeinen mesenaatti ja omisti mm. kaupungin ainoan konserttiflyygelin. Borgströmin anteliaisuus yltää nyky-Helsinkiinkin saakka, kun kuljemme hänen lahjoittamillaan puistoalueilla Kaivopuistossa, Eläintarhassa, Alppipuistossa ja Tullisaaren kartanolla.