RSO:n uusia soittajia – Tuuli Talvitie

Yhdistyksemme esittelee jäsenilleen RSO:n uusia soittajia. Haastatteluvuorossa on syksyllä 2023 aloittanut Tuuli Talvitie, 1. viulu.

Miksi valitsit viulun?

Meidän perheessä harrastettiin musiikkia ja kaikki kolme lasta soittivat. Isosisko toimi inspiroijana, halusin tehdä kaiken kuten hän ja hän soitti viulua. Minun oli siis pakko saada viulu ja sain sen hyvin pienenä eli kaksi- ja puolivuotiaana. Sitten pyrin konservatorioon ja pääsin sinne 3-vuotiaana.
8-vuotiaana aloitin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen. Asuimme Jyväskylässä, josta käsin äiti kuljetti minua ja siskoani viikonloppuisin Helsinkiin viulutunneille. Välillä vietin myös pari vuotta Ranskassa, jossa suoritin ylioppilastutkintoni ja paikallisen konservatorion loppututkinnon. Jatkoin opintojani Sibelius-Akatemiassa korkeakoulun puolella ja täydensin opintojani Berliinissä Erasmus-vaihdossa.

Miksi valitsit RSO:n?

Olin käynyt jo opiskeluaikanani täällä keikalla. 24-vuotiaana aloitin Kansallisoopperassa toisen viulun äänenjohtajana, mutta edelleen tein usein keikkoja RSO:ssa paikaten sairastapauksissa jne. RSO on siis kulkenut koko ajan mukana ja olen siellä viihtynyt. Pari vuotta sitten tein päätöksen vaihtaa RSO:n soittajaksi. Se tuntui omalta orkesterilta ja omalta porukalta.

Se on Suomen paras orkesteri, mutta myös Euroopan mittakaavassa huippuorkesteri, johon on ilo ja kunnia kuulua.

Siirryit oopperan orkesterista sinfoniaorkesteriin – mikä muuttui?

Itseasiassa ihan kaikki: fyysisesti muuttuivat työympäristö, talo, kollegat. Työrytmi muuttui: oopperassa harjoitellaan yhtä teosta pari viikkoa ja sitten näytökset alkavat pyöriä mutta harjoitellaan samalla seuraavaa teosta, on balettia ja oopperaa. Sinfoniaorkesterissa rytmi on viikkopainotteinen, harjoitellaan muutama päivä ja soitetaan konsertti aina keskiviikkona, torstaina tai perjantaina. RSO:n työ on intensiivisempää. Viikonloput menevät harjoitellessa seuraavan viikon ohjelmaa, kun taas oopperassa on tavallaan leppoisampaa kun harjoitusten jälkeen esitykset menevät omalla painollaan. Oopperassa on paljon ilta- ja viikonlopputöitä. RSO:ssa on myös se ero että varsinkin viulistina on koko ajan ”framilla” esiintymässä, ei voi piiloutua monttuun eikä nuottitelineen taakse. (Haastattelija kysyy: onko enemmän jännitystä?) Ehdottomasti adrenaliinia ja säpinää on aina konsertissa, ja koko konserttipäivä on jännittävä.

Repertuaari on laajempi kuin oopperassa, soitetaan loputon määrä erilaisia ja uusia teoksia. Oikeastaan joka viikko tulee uutta musiikkia, heillekin jotka ovat tätä vuosikymmeniä tehneet.

Liittyykö viulun soittamiseen jotain erityistä, minkä haluaisit kertoa?

Hiljaa soittaminen hyvällä kvaliteetilla on äärimmäisen hankalaa ja vaikeata. Kuka tahansa osaa soittaa ”kovaa ja korkealta” mutta todellinen taito on soittaa hiljaa ja kauniisti.

Viulu on varmasti fyysisesti raskain soitin ja viulisteilla on tosi paljon ergonomia-ongelmia. Minulla ei ole onneksi ollut mitään isompaa. Viuluun kasvaa kiinni, kun aloittaa nuorena. Viulun soittaminen on kuin ballerinan tanssi, se näyttää kevyeltä mutta takana on hirveä määrä työtä, tuskaa ja hikeä. Viulun soittaminen on vaikeata ja se vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Soittamisessa käytetään paljon pieniä lihaksia. Jousikäden hienomotoriikka on herkkä ja vaatii tiukkaa kontrollia. Jos joku lihas pääsee surkastumaan, niin tulee vaikeuksia.

Miten viulistien keskinäinen istumajärjestys määrittyy?

Konserttimestarien paikat on määrätty, mutta muut eli ”tutti-soittajat” valitsevat paikat vapaasti. Taaempana istuvalle kuulokuva on erilainen siten että esimerkiksi toisia soitinryhmiä, kuten puhaltimia, kuulee enemmän kuin omaansa ja kapellimestari on kaukana. Takarivissä soittaminen vaatii siten kaksin verroin taitoa ja hereillä oloa.

Haasteellisin musiikki?

Vaikeinta on ollut Wagnerin Jumalten tuho tai oikeastaan koko Ring-sarja ja myös Straussin ooppera Frau ohne Schatten (Nainen vailla varjoa). Maailman upeinta musiikkia mutta kyllä ne oli vaikeita. Niissä on tosi virtuoottista musiikkia, hankalia sävellajeja, paljon etumerkkejä – nuottikuva on vaikea ja ne ovat hyvin pitkiä, useiden tuntien pituisia teoksia.

Jos jotain kaipaan oopperasta, niin näitä jättiläisteoksia. Ne kestää ja kestää mutta tuntuu että ne pääsevät lopussa vielä enemmän vauhtiin, jolloin vaipuu ikään kuin transsinomaiseen tilaan.

Mikä on mielimusiikkiasi?

Työn puolesta Shostakovitshin sinfoniamusiikki on tehnyt tosi ison vaikutuksen, teokset ovat usein raskaita ja synkkiä mutta ihon alle menevää musiikkia. Hänen ensimmäinen viulukonserttonsa on myös kokonaisuutena aivan fantastinen teos.

Mikä tekee jostakin musiikista soittajalle vaikeaa tai haasteellista?

Nuottikuva, kun aikaa menee sen selvittämiseen, miten sen takoo sormiin ja lihasmuistiin sekä hermoihin. Uudet teokset ovat haasteellisia siinä mielessä että ei aluksi tiedä mihin musiikki menee ja musiikki voi olla myös fyysisesti vaikeata. Joskus jokin teos voi olla myös arka ja herkkä – paljas musiikki voi olla haasteellista.

Kuunteletko levyjä?

En. Rentoutuakseni en juurikaan kuuntele klassista musiikkia. Kun elää sävelten keskellä niin paljon joka päivä, niin etsii mieluummin hiljaisuutta. Kroppa ja mieli ovat niin kiinni musiikissa.

Kenet kuolleen tai elävän henkilön haluaisit ehdottomasti tavata?

Isovanhemmat ja kysyä heiltä millaista oli elää Suomessa viime vuosisadan alkuvaiheissa. Olen lukenut viime aikoina sen ajan historiasta kertovia romaaneja.

(Haastattelija ehdotti tässä Mozartin tapaamista.) Olisihan se mielenkiintoista nähdä millainen jeppe hän oli lapsena, mitä hän leikki ja tulisiko hän juttuun omien lasteni (8v ja 5v) kanssa. Hänhän oli jo lapsena omana aikanaan iso tähti.

Mitä harrastat vapaa-ajallasi?

Kuuntelen äänikirjoja, laidasta laitaan, kaikenlaista genreä. Kaikki hyvin tehty kelpaa kuten musiikissa. Lisäksi minulla on kevään ja kesän harrastuksena kasvimaapalsta, siellä puuhaaminen antaa mahtavan flow-tilan ja ajattomuuden tunteen.

Tuuli Talvitie

Haastattelu ja kuva: Lauri Jaakkola