RSO:n ylikapellimestariksi kiinnitettiin Nils-Eric Fougstedtin kuoleman jälkeen vuonna 1961 vain 31-vuotias Paavo Berglund, joka oli ollut orkesterin viulisti ennen kapellimestariuraansa. Jonkin verran epäiltiin miten näin nuori ja kokematon johtaja onnistuisi (orkesterin jäsenten suosikki virkaan oli Tauno Hannikainen, Helsingin Kaupunginorkesterin johtaja), mutta näytöt hänen taidoistaan olivat kuitenkin niin vahvat että mm. asiantuntijalausunnot puolsivat selvästi hänen valintaansa. Hänen kautensa alkoi virallisesti 1962 mutta sitä ennen hän jo johti orkesteria vt. ylikapellimestarina.
Vesa Sirénin kirjassa ”Suomalaiset kapellimestarit” Berglund kertoo mielenkiintoisesti miksi halusi tälle uralle: ”Mutta halusin tehdä samaa (johtaa orkesteria), kun se on niin helppoa. Helpompaa kuin soittaminen. Siksi Suomessa niin moni on tahtonut kapellimestariksi. Se viehättää ja on hyvin palkattua työtä. Ja se näyttää helpolta.”
Berglund halusi parantaa orkesterin tasoa lisäämällä harjoittelua. Eri soitinryhmille otettiin käyttöön omat harjoitukset. Orkesterin kokoa, erityisesti jousistoa, kasvatettiin ja vuonna 1965 soittajia oli jo 90. Konsertteja organisoitiin 60-luvulla uudelleen: tiistaikonsertit tulivat täysimittaisiksi väliaikoineen ja niitä pidettiin joka toinen viikko eikä enää viikoittain. Torstain konsertit lopetettiin kokonaan 1962. Edelleen muuttui konserttisali Yliopiston juhlasalista Kulttuuritalon saliin vuoden 1965 syksyllä.
Kova harjoittelukuri aiheutti epäilemättä ristiriitojakin orkesterissa. Viulisti Pekka Kari muistelee: ”Paavo teki töitä vimmatusti ja piti niin kovaa kuria, ettei häntä otettu avosylin vastaan. Mutta kykyjä ei kukaan kyseenalaistanut. Hänen kanssaan oli helppo soittaa. Hän teki valmiiksi meille viulisteille yksityiskohtaiset jousitukset. Hän teki kaiken mahdollisimman perusteellisesti.”
RSO:n tavoitteisiin tulivat 60-luvulla ulkomaanmatkat, joista ensimmäinen suuntautui kesällä 1963 Leningradiin (ohjelmana Sibeliusta, Tshaikovskia, Brahmsia sekä Joonas Kokkosen 1. sinfonia). Vierailua varten Berglund teki töitä hurjasti aamuyhdeksästä iltamyöhään harjoittaen kaikkia soitinsektioita erikseen. Seuraavaa vierailua sai odottaa viisi vuotta ja se tehtiin Lontooseen maaliskuussa 1968. Berglund keksi ennen sitä soittaa orkesterille nauhoitettuja harjoituksia ja soittajat ymmärsivät että ”on pakko parantaa”. Tulos olikin erinomainen, brittilehdistö kehui RSO:ta vuolaasti: ”Orkesterilla on jousisto, joka on yhtä kaunisääninen ja eläväsointinen kuin minkä tahansa Euroopan johtavan orkesterin, kolmen tai neljän parhaan jälkeen.” ”Edustaa kansainvälistä tasoa”. ”Teki loisteliaan vaikutelman.” Ohjelmana oli tietenkin paljon Sibeliusta, mutta myös Berglundin arvostaman Kokkosen 3. sinfonia sekä Aulis Sallisen teos Mauermusik. 1969 RSO vieraili Itä-Saksassa ja 1970 Tanskassa.
1962 aloitettiin Nykymusiikin päivät ja niiden seuraajana 1965 alkaen Musica Nova -konsertit. Uuteen musiikkiin Berglund suhtautui valikoivammin kuin edeltäjänsä Fougstedt. Välillä tämä aiheutti kitkaa säveltäjien kanssa. Einojuhani Rautavaaran yksi teos jäi esittämättä (”nuoteissa liikaa virheitä”), mikä suututti säveltäjän. Muutama vuosi myöhemmin kävi toisaalta niin että Rautavaaran 4. sinfonia oli hänen itsensä mielestä niin huono että sitä ei saisi esittää! Berglund kuitenkin vastasi rauhallisesti että liian myöhäistä peruuttaa.
Paavo Berglund teki suuren työn RSO:n kehittämisessä, mutta ylikapellimestarikausi loppui ikävissä tunnelmissa. Kapellimestarin käytöksestä tuskaantuneet soittajat vaativat hänen eroaan jopa siten että konsertissa toukokuussa 1971 osa soittajista kieltäytyi soittamasta Brahmsin sinfoniaa hänen johdollaan. Berglund jätti eroanomuksen ja se myönnettiin (myöhemmin hän toki johti orkesteria useita kertoja). Hänen seuraajansa olikin varsin erilainen johtajapersoonallisuus.
Berglund (oikealla) ja 2. viulun äänenjohtaja Heikki Louhivuori partituuria tutkimassa vuonna 1961. Kuvalähde: Ylen arkisto.
RSO:n perjantain 28.5. konsertti on Hannu Linnun viimeinen ylikapellimestarina johtama. “Tuntuu haikealta”, niin kuin hän toteaa oheisessa haastattelussa.
RSOn ystävät kiittävät Hannua lukemattomista hienoista konserteista, monipuolisista ja syvällisellä asiantuntemuksella kootuista ohjelmistoista sekä vierailuista ystäväyhdistyksen tilaisuuksissa. Kiitämme Hannua myös kipinän antamisesta ystäväyhdistyksen perustamiseen. Hän oli Tampereen Filharmonian ylikapellimestarina ja ulkomaisia orkestereita johtaessaan tottunut tapaamaan orkestereiden ystäväyhdistysten jäseniä ja nähnyt, miten aktiivinen ystäväyhdistys voi olla iloksi orkesterille. Sellaista hän toivoi myös RSO:lle, ja sellainen Hannun ylikapellimestarikauden alkupuolella perustettiinkin.
Kuva Yle Kuvapalvelu/Veikko Kähkönen
Tässä Lotta Emanuelssonin haastattelussa Hannu Lintu puhuu poikkeuksellisesta korona-ajasta ja kahdeksan vuoden ylikapellimestarikaudestaan:
Hannu Lintu johti ensimmäisen konserttinsa RSO:n ylikapellimestarina 4. syyskuuta 2013, ohjelmassa Maurice Ravelin musiikkia sekä uuden teoksen kantaesitys. Ylikapellimestarikausi päättyy 28.5. 2021, ohjelmassa – muun muassa – Maurice Ravelin musiikkia ja uuden teoksen kantaesitys. Kahdeksan vuoden jälkeen ympyrä sulkeutuu Hannulle ominaisella tavalla tyylikkäästi, vaikka päätöskonsertin ohjelmaa jouduttiin moneen kertaan ja vielä aivan viime hetkilläkin säätämään uudestaan.
Viimeiseen vuoteen ylikapellimestarina ovat väistämättä lyöneet leimansa pandemian aiheuttamat lukemattomat muutokset. Päätöskonserttikin soitetaan tyhjälle salille, ja soittajamäärä on rajoitettu viiteenkymmeneen. – En ole maailman ainoa kapellimestari, jonka tekemisiin korona on vaikuttanut. Puolessatoista vuodessa moni muukin ylikapellimestari on ehtinyt lopettaa ja aloittaa kautensa. Kumpi on sitten epämiellyttävämpää, aloittaa ilman fanfaareja vai lopettaa ilman fanfaareja? En ole fanfaari-ihminen muutenkaan, joten minulle riittää, että läksiäiskonsertissani soitetaan itselleni läheistä musiikkia, ja konsertilla on kestoakin pitkästä aikaa normaalit pari tuntia.
Korona on aiheuttanut valtavan paljon turhautumisen hetkiä. Tuskallisimmat hetket on koettu tänä keväänä, kun jo moneen kertaan muutetut hätäratkaisutkin on jouduttu miettimään uudestaan. Yli vuosi ilman täysimittaisena orkesterina soittamista on Hannun mukaan ehtinyt vaikuttaa myös orkesterin sisäiseen dynamiikkaan. – Koska kokoonpanot ovat koko vuoden olleet pieniä, orkesterin sisälläkin on kollegoja, jotka eivät ole tavanneet pitkään aikaan. Itsekään en enää tiedä, miten orkesteri tosiasiassa soittaa juuri nyt, missä soinnillisessa kunnossa se on. Toki koulutettujen ihmisten soittotaito ja kuuntelukyky ei vuodessakaan vielä katoa mihinkään, mutta yhteissoiton herkkyys ja dynamiikka on ollut turvaväleillä erittäin vaikea ylläpitää. Sitten kun koko orkesteri saa jälleen soittaa, seuraajallani tulee olemaan kova työ hitsata soittajisto jälleen yhteen.
Koronavuoden henkinen saldo on kuitenkin ollut myös positiivinen. – Moni muusikkokollega on jakanut saman kokemuksen. Vuoden aikana on joutunut miettimään uudestaan suhteensa työntekoon: mitä oikeastaan teen? Itselläni on ollut aikaa myös syventää musiikillista yleissivistystä, lukea paljon kirjoja ja joskus myös ihan vain tuijotella kattoon.
Kuva Yle Kuvapalevlu/Veikko Kähkönen
Koko kahdeksanvuotisen ylikapellimestarikauden tilinpäätöstä Hannu ei itse mielellään itse summaa. – Olemme tehneet paljon töitä balansoinnin, puhtauden ja eri tyylikausien kanssa. Mutta monet niistä muutoksista, jotka orkesterissa ovat tapahtuneet, ovat tapahtuneet minusta huolimatta. Toisaalta orkesterin DNA:ssa on myös asioita, joihin en voisi vaikuttaa vaikka haluaisinkin. Tiedän toki, mitkä elementit orkesterin nykyisessä olemuksessa ovat omaa aikaansaannostani, mutta annan mieluummin muiden analysoida niitä ja olen itse hiljaa.
RSO:lle on Hannun mukaan tyypillistä, että se on ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun niin sanotusti punainen valo palaa, oli kyseessä sitten äänitys tai yleisökonsertti. Joskus tämä tulee vieraileville kapellimestareille yllätyksenä. He odottavat viikon aikana tapahtuvaksi jotain sellaista, joka sitten tuleekin vasta konsertissa. Kun orkesterin tuntee, tietää tismalleen, miten soitto viikon aikana kehittyy. RSO antaa nimenomaan konsertissa kaikkensa. – Nämä ovat tyypillisesti asioita jotka orkesterista pitää tietää. Orkesterissa pitää käydä monta kertaa, että tuntee sen ja tietää mekaniikan. Orkesteri luo nahkansa vähitellen, sisäänrakennetut jutut periytyvät edelleen, kun DNA-kierteeseen tulee yksi lisää.
Kahdeksan vuoden aikana orkesteri on myös muuttunut paljon. On ollut sukupolvenvaihdoksia, ja mukaan on tullut joukko uusia soittajia, joista merkittävä osa ulkomailta. – Ulkomaalaisten soittajien osuuden lisääntyminen on vaikuttanut orkesteriin todella paljon. Itselläni on ollut onni seurata jo toista samanlaista prosessia, koska myös Tampere Filharmoniassa tapahtui ylikapellimestarikaudellani suurten ikäluokkien eläköityminen, jonka myötä avautui ulkomaisia hakijoita kiinnostavia vakansseja. Muusikkopiirit ovat kansainvälisestikin sen verran pienet, että sana kiertää tehokkaasti. Samaan aikaan kun eurooppalaisia orkestereita on uhannut resurssien pienentäminen tai jopa lakkauttaminen, suomalaisilla orkestereilla on ollut sellainen maine, että työpaikka on turvallinen ja infrastruktuuri toimii. Emme pysty kilpailemaan palkoilla Keski-Euroopan orkesterien kanssa, mutta meillä on vakaat yhteiskunnan tukemat olosuhteet. Meillä RSO:ssa on myös noudatettu sellaista fiksua politiikkaa, että soolosoittajien vakansseilla olevat saavat jatkaa solistiuraansa. Se houkuttelee hyviä soittajia, ja siitä on etua myös meille, kun heidän kvaliteettinsa on käytössämme.
Orkesterin kansainvälistymisestä ja sukupolvenvaihdoksista on seurannut myös tietty ilmapiirin muutos. – RSO:n ilmapiiri on perinteisesti ollut tietyllä tavalla aika vakava. Kansainvälisyyden myötä meillä on nyt vähän eri tavalla iloisesti käyttäytyviä, nuoria ja rohkeita ihmisiä. He tulevat tulevaisuudessakin muuttamaan RSO:n ilmapiiriä ja tuomaan siihen tiettyä vakautta. Vierailevat kapellimestarit ihailevat aina RSO:n kurinalaisuutta ja keskittymistä.
Miltä sitten pitkän RSO-kauden päättyminen ylikapellimestarista tuntuu? – Olen aika hyvä jättämään asioita taakseni, enkä siksi koe tätä varsinaisesti elämääni mullistavaksi asiaksi. Mutta onhan toki selvää, että nyt on päättymässä pitkä ja intensiivinen periodi. Itse asiassahan suhteeni RSO:hon on alkanut jo noin 23 vuotta sitten, sillä olen johtanut RSO:ta jo 90-luvun lopulta vähintään kerran tai pari kaudessa. Kauden 2012-2013, jolloin orkesterilla ei ylikapellimestaria ollut, olin sen päävierailijana, ja vuodesta 2013 lähtien sitten ylikapellimestarina. Siirryn nyt ylikapellimestariksi Kansallisoopperaan eli käytännössä 500 metrin päähän. Se on kuitenkin iso käännekohta, sillä sinä aikana kun olen Kansallisoopperassa, en tule paljon muita Helsingin orkestereita johtamaan. Väistämättä se tuo vähän pitemmänkin tauon RSO-suhteeseeni. Tästä asiasta minulla ei ole omaa kokemusta, mutta voin kuvitella että tilanne tuntuu samalta kuin jouhevasti sujuva avioero: ”rakastan sinua edelleen, mutta muutamme erilleen”. Totta kai se tuntuu haikealta.
”Kaikilla orkestereilla on omanlaisensa sointi. Osan siitä tekee kapellimestari. Tavoitteeni on tuoda RSO:n sointiin kirkkautta ja valoa.” Näin kuvaili tuleva ylikapellimestari Nicholas Collon tuntemuksiaan ystäväyhdistyksen jäsenille 15.2. konsertin jälkeen järjestetyssä tilaisuudessa.
Nicholas Collonilla oli takanaan kiireinen viikko Helsingissä orkesteriharjoituksineen, suunnittelukokouksineen ja kaksine konsertteineen. Silti häneltä liikeni kaiken päätteeksi tovi kertoa tunnelmistaan ja tavoitteistaan RSOn ystäville ennen iltalentoa Lontooseen Dennis-myrskyn keskellä. Kapellimestarin sotisopa oli vaihtunut puuvillapaitaan ja farkkuihin, kun Collon saapui vain hetki viimeisten aplodien jälkeen RSOn ystävien seuraan yhdessä intendentti Tuula Sarotien kanssa. Vieraita haastatteli totuttuun tapaan Heikki Valsta.
Nicholas Collonista tulee syksystä 2021 ensimmäinen ei-suomalainen RSO:n ylikapellimestari. Paineita? ”Meillä on kotimaassani vahvat siteet Sibeliuksen musiikkiin, joten minulla on aivan turvallinen tunne RSO:n suomalaisuuteen liittyvien odotusten täyttämiseksi. Haluan tutustua vielä enemmän ja paremmin suomalaisiin nykysäveltäjiin, joita tiedän olevan lukuisia. Vireillä on jo useampiakin suunnitelmia.”
Tulevalla ylikapellimestarilla on laaja ohjelmisto, jossa merkille pantavaa on huomattava määrä nykysäveltäjien teoksia, myös kantaesityksiä. ”RSO:n ohjelmistoon tulee kyllä klassisten säveltäjien kuten Beethovenin,Haydnin ja Schubertin teoksia, silti paljon myös uutta musiikkia niin suomalaisilta kuin ulkomaisilta, myös brittiläisiltä säveltäjiltä. En aio olla brittiläisen uuden musiikin suurlähettiläs vain sen takia, että olen britti. Otan sitä ohjelmistoon vain silloin, kun se on hyvää. ”
RSO:n ylikapellimestarina ensi vuoden syksyllä aloittava Nicholas Collon kertoi paikalle olleille noin sadalle RSOn ystävälle ajatuksiaan tulevasta.
Helsingin konserttien ohjelmisto oli sekoitus uutta ja vanhaa: perjantaina Kalevi AhonSinfonisia tansseja ja lauantaina Mozartin balettimusiikkia oopperasta Idomeneo, molemmissa Thomas Adèsin viulukonsertto Concentric Paths ja Sergei RahmaninovinSinfoniset tanssit op. 35. Collonin mielestä Rahmaninovin sävellyksistä löytyy 30- ja 40-luvun hollywoodilaiseen elokuvamusiikkiin viittaavia elementtejä. Adèsin viulukonserton solistina oli Collonille ennestään tuttu Pekka Kuusisto.
Mistä ylikapellimestareita etsitään?
Mistä Nicholas Collon löytyi? Tuula Sarotie: ”Intendentin ammattiin kuuluu koko ajan valppaasti kuunnella alan verkostoja. Jossain vaiheessa jo vuosia sitten Nickin nimi alkoi ilmestyä esiin tuon tuostakin. Itse asiassa Pekka Kuusisto oli yksi ensimmäisistä häneen viitanneista, sillä heillä oli jo hyvin sujunutta yhteistyötä takanaan. Eihän varsinaista valintaa kuitenkaan lähdetä pelkkien suositusten varassa tekemään, joten oli tarpeen saada omaa kokemusta kandidaatista. Ensivierailu RSO:n kapellimestarina oli vuonna 2017 ja orkesteri kerta kaikkiaan ihastui. Tätä valintaprosessia on kuvattu jo moneen kertaan. Se on pitkä ja monivaiheinen ja sen aikana orkesteri oli vahvasti mukana. Valinta oli kaikilta osin yksimielinen. Tämä kahden konsertin vierailu on nyt Nickin kolmas RSO-visiitti.”
Nicholas Collonia ja Tuula Sarotietä haastatteli Heikki Valsta.
Entä Nicholas Collon itse? Mikä oli hänen reaktionsa? ”Kun minulle soitettiin ja kysyttiin kiinnostusta, olin yllättynyt. Se oli jotenkin niin odottamatonta, mutta ei minun tarvinnut montakaan yötä nukkua ennen kuin päätös oli selvä. ”
Collonin oma muusikkous on alkanut noin 6-vuotiaana pianonsoitolla, teini-iässä instrumentit vaihtelivat mm. uruista alttoviuluun. Jo 10. ikävuoden tienoilta alkaen kapellimestarin rooli alkoi kiehtoa, ja 17-vuotiaana se oli menoa. Musiikin korkeakoulutuksensa hän hankki Cambridgestä, jota voisi melkein verrata Sibelius-akatemiaan. Niin monet tunnetut brittimuusikot ja kapellimestarit ovat sieltä oppinsa hakeneet.
”Onnekas Helsinki”
”Te olette Helsingissä hyvin onnekkaita. Teillä on kerrassaan upea konserttisali ja todella vahvasti sitoutunut, lojaali yleisö, joka on myös haaste kapellimestarille. Kuten orkesterit, myös yleisöt ovat kaikki erilaisia. Esimerkiksi saksalaiset yskivät herkästi, sellaista ei Helsingissä kuule juuri lainkaan. Minuun on tehnyt erityisen vaikutuksen myös se, miten täysiä katsomot ovat. Ensimmäisillä kerroilla katsoin ylös ja näin siellä rivit täynnä väkeä, sitten katsoin ylemmäksi ja siellä oli sama juttu, kunnes huomasin, että liki katon rajassakin olivat paikat täynnä. Esimerkiksi Lontoossa orkesterit eivät voi useinkaan unelmoida loppuun myydyistä konserteista. Myös se, että RSO:lla on kehyksenään yleisradioyhtiö, on monella tapaa ainutlaatuista ja arvokasta ”.
Yhteinen huoli yleisöstä
Paljon puhutaan klassisen musiikin kriisistä. Katsomoissa on enimmäkseen ikääntynyttä yleisöä. Collonin mukaan tilanne ei ole uusi. Konserttiyleisö on jo pitkään ja kaikkialla ollut valtaosin iäkkäämpää ikäluokkaa. ”Orkesterien on löydettävä erilaisia keinoja, joilla nuorempien ikäluokkienkin silmät ja korvat saadaan auki klassiselle musiikille. Sen kautta voidaan odottaa myös lisää keski-ikäisiä kuulijoita, kun he ovat jättäneet taakseen lapsiperheen kiireet.”
Myös Nicholas Collon itse elää parhaillaan lapsiperheen ruuhkavuosia. Perheessä on kaksi poikaa, joista vanhin häthätää kouluikäinen, ja lapsista nuorin vasta joulukuussa syntynyt tytär. Kapellimestarin matkapainotteinen ura ei ole perhe-elämän kannalta koskaan helppo. ”Kysykää vaikka vaimoltani!” Internetin ansiosta on yhteydenpito kotiin kuitenkin nykyisin mutkattomampaa, ajasta ja paikasta riippumatonta.
Ennen ylikapellimestarin tehtävän alkua syksyllä 2021 Nicholas Collon vierailee vielä kaksi kertaa Helsingissä, ensimmäisen kerran tämän vuoden lokakuussa ja toisen toukokuussa 2021.
Teksti: Ritva Männynoksa
Kuvat: Anu Karessuo
Tuleva ylikapellimestari sai kotiin vietäväksi tuliaisia lapsille. Lahjapaketin hänelle ojensi Ritva Männynoksa.
