Jäsenillassa täysi kattaus

Paulon sellokilpailussa jaetulle neljännelle sijalle yltänyt Leonardo Chiodo ilahdutti meitä Bachin sellosarjojen preludein ja allemandein, Hannu Linnulta ja Tuula Sarotieltä kuulimme, miksi Mahler, viulunrakentaja Eero Haahti kertoi arvosoittimista ja RSO:n ystävien puheenjohtaja Eija Kujala millaisena jäsenet yhdistyksensä näkevät ja mitä siltä odottavat. Sanalla sanoen täysipainoinen jäsenilta. Tunnelmaa kohotti täysi tupa.

Illan juontajan Eijaleena Martikaisen haastattelema Leonardo sanoi jo toipuneensa Paulon sellokilpailun rasituksista. ”Parin päivän lepo siihen kuitenkin tarvittiin.”

Häneltä kysyttiin, onko hän edellisen Paulo-finalistin Perttu Kivilaakson tavoin valmis musiikin genre-rajojen ylittämiseen. ”Klassinen musiikki on minulle tärkeintä. Voisin ajatella osallistuvani johonkin genre-rajat ylittävään proggikseen, kunhan siinä on jokin vakavampi elementti mukana. Omasta mielestäni klassisessa musiikissa on eniten potkua.”

Leonardon käytössä on OP:n taidesäätiön omistama hieno, ranskalainen, 1700-luvun lopun sello, jonka taitetun piikin haastattelija oli pannut merkille. ”Lisäksi se osoittaa hieman oikealle eli kallistaa soitinta vähän vasemmalle, mikä parantaa soittimen hallintaa”, Leonardo vieä täsmensi.

Chiodon veljessarjan nuorin opiskelee Sibelius Akatemian nuoriso-osastolla viulunsoittoa. ”Pikkuveli aloitti viulunsoiton minua aikaisemmin. Ensimmäinen oma instrumenttini oli trumpetti, mutta isä ajatteli jousisoittimen sopivan minullekin paremmin, ja sellaiseksi valikoitui sello, jonka soiton opiskelun aloitin 10-vuotiaana.”

Haastattelun lopuksi saimme vielä Leonardolta tarkat sahramirisoton valmistusohjeet.

Wau, mutta kuka ne johtaa?

RSO:n Mahler-festivaalin valmistelu käynnistyi noin 2,5 vuotta sitten. ”Kun Hannu kertoi kaikkien Mahlerin sinfonioiden esittämisestä, sanoin wau, mutta kuka ne johtaa. Mahler on siinä suhteessa spesiaalitapaus”, Tuula Sarotie kertoi ensireaktiostaan, ” Hannu valitsi luonnollisesti ensin ne sinfoniat, jotka hän halusi itse johtaa, seuraavaksi kysyttiin RSO:n kunniakapellimestareilta Sakari Oramolta ja Jukka-Pekka Sarasteelta, mikä on heidän valintansa. Siitä palapeliä alettiin koota.”

Hannu Linnulle Mahlerin sinfonioiden esittäminen juuri nyt sopii RSO:lle, koska siihen on liittynyt paljon nuoria, lahjakkaita soittajia.

”Mahlerin sinfonioissa koko orkesteri, kaikki soitinryhmät ovat paikalla, joten ne ovat paras tapa myös integroida uudet muusikot orkesteriin ja hakea samalla sitä, millainen on uuden RSO:n sointi.” – Ylikapellimestarilla on siten Mahler-projektiinsa myös pedagoginen näkökulma.

”Mahlerin sinfonioissa on lisäksi juuri sopiva määrä musiikkia, joka jakautuu kaudelle tasaisesti. Kauden sisään voi tuoda ison teeman ilman, että se häiritsee muuta tekemistä.”

Hannun mukaan Mahlerin sinfoniat vaativat suomalaiselta orkesterilta saksalaista sointia. Aivan kuten saksalaisen orkesterin Sibelius-tulkinnalta suomalaista sointia. ”Jos tätä ei löydy, musiikki kuullostaa nuotilleen oikealta, mutta silti jotain jää puuttumaan.”

”Mahlerin sinfonioissa koko orkesteri, kaikki soitinryhmät ovat paikalla, joten ne ovat paras tapa myös integroida uudet muusikot orkesteriin ja hakea samalla sitä, millainen on uuden RSO:n sointi”, ylikapellimestari Hannu Lintu korosti.

Vallankumouksellinen Mahler

Tähän väliin haastattelija Heikki Valsta muistutti Mahlerin ja Sibeliuksen tapaamisesta kuluneen juuri ”pyöreät” 111 vuotta. ”Mahler oli aikansa musiikin vallankumouksellinen, joka halusi loukata keskieurooppalaista sinfonista traditiota, jonka sisälle hän oli kasvanut. Tuonaikaisessa eurooppalaisessa kulttuuri-ilmapiirissä Mahlerin oli helppo olla vallankumouksellinen. Sibelius taas halusi olla uskollinen klassiselle sinfonialle, vaikka tuli keskieurooppalaisen tradition ulkopuolelta. Hän ei missään tapauksessa halunnut olla vallankumouksellinen.”

Mahlerin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa sävelletyt sinfoniat jäivät pimentoon kymmeniksi vuosiksi. Vasta 1950-luvulla ne palasivat ohjelmistoon Leonard Bernsteinin ”löydettyä” ne uudelleen.

”Mahlerin tiedetään olleen kapellimestarina ajoittain kiivas, mutta ohjeissaan hän oli selkeä ja hän pystyi ilmaisemaan ne myös käsillään.”

Kansainvälinen RSO

RSO on nykyisin hyvin kansainvälinen: viidennes muusikoista on ulkomailta. Orkesterin työkielinä ovat suomi ja englanti. ”Nyt haettaessa uutta klarinetistia saimme 70 hakemusta, joista vain yksi oli suomalainen”, Tuula kertoi.

Sibelius-Akatemian ja RSO:n yhteistyön ansiosta akatemian oppilaat ovat päässeet soittamaan myös Mahlerin musiikkia. Heitä tullaan vielä kuulemaan Mahlerin 4:nnen ja 6:nnen sinforian esityksissä.

Tuulan mukaan RSO:hon tullaan muista sinfoniaorkestereistä, mutta RSO:stä yleensä lähdetään eläkkeelle. Toki poikkeuksia on.

Miljoonien arvosta soittimia

Käsiala näkyy. Eero Haahdin kädessä oleva Amati-viulu 1500-luvun lopulta saattaa olla RSO:n kymmenes arvosoitin. Kuva Raine Martikainen.

RSO:n muusikoiden käytössä on tällä hetkellä kaikkiaan yhdeksän arvosoitinta, joiden yhteen laskettu hinta liikkuu miljoonissa. Viulunrakentaja Eero Haahdin jäsenillassa esittelemä italialainen Amati-viulu 1500-luvun lopulta saattaa olla 10:s.

”Olemme olleet onnekkaita saadessamme ne orkesterin käyttöön. Muutama yksityishenkilö, Yleisradion eläkesäätiö, vakuutusyhtiöt ovat investoineet näihin arvosoittimiin. Eero on ollut asiantuntijana niitä kaikkia valitsemassa. Nyt kaikilla konserttimestareilla ja äänenjohtajilla on sellaiset, eli järjestyksen määrää jatkossakin partituurihierarkia”, Tuula Sarotie selvensi.

Eeron mukaan arvosoittimista yleisin on viulu. ”Niitä löytyy, mutta löytyy myös kyseenalaisia toimijoita, joten on oltava valppaana. Suoranaisia väärennöksia ei markkinoilla ole, koska ne on niin helppo tunnistaa: jokaisella viulunrakentajalla on oma, persoonallinen kädenjälkensä, ja koska viulujen kannet tehdään kuusesta, sen ikä voidaan määritellä.”

Entä tuon Amatin hinta? ”No, jos lähdetään liikkeelle soittimen rakentamisajankohdasta, niin voisi sanoa, että 3 euroa per päivä.” – Toisin sanoen noin 550000 euroa.

RSOn ystävät kasvoi suurimmaksi

Puheenjohtaja Eija Kujala kertoi jäsenkyselyn tulosten esittelyssään RSOn ystävien olevan nyt Suomen suurin sinfoniaorkestereiden ystäväyhdistys. Kuva Pertti Jalonen.

RSO:n ystävien puheenjohtaja Eija Kujala saattoi sanoa jäsenkyselyn tulosten esittelynsä avaussanoiksi yhdistyksen noin 760 jäsenellään olevan Suomen suurin sinfoniaorkesterin ystäväyhdistys.

Kyselyn tulokset löytyvät kokonaisuudessaan yhdistyksen verkkosivuilta, mutta kerrattakoon tässä, millaisia kehittämistoimenpiteitä yhdistyksen hallitus on kyselyssä esitettyjen toiveiden perusteella tehnyt.

Ensinnäkin kolmessa syyskauden konsertissa yhdistyksen jäsenille on varattu tapaamispaikaksi Ystäväpöytä Sibelius-Akatemian sisäänkäynnin vieressä olevaan baariin. Toiseksi yhdistys on päättänyt varata kevään konsertteihin vielä erikseen sovittavan määrän yksittäisiä lippuja ensisijaisesti muualta Suomesta tulleiden jäsenten ostettaviksi. Kolmanneksi jäsenille järjestetään keväin ja syksyin RSO:n uuden kauden ohjelmiston esittely.