Tuleva soittamisen ammattilainen Vivian Antikainen

Sibelius-lukion kevään ylioppilas Vivian Antikainen, 20, on poikkeuksellisen taitava orkesterisoitossa. Hän on toiminut koulunsa sinfoniaorkesterissa ensin 2. viulun äänenjohtajana ja parin vuoden ajan konserttimestarina.” Näin perustelee kapellimestari Juhani Lamminmäki Viviania RSOn ystävien vuoden 2024 stipendin saajaksi. Vivian on lisäksi jo pitkään ollut mukana myös koulun erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa.

Vivian Antikaisella on todellakin ikäänsä nähden jo pitkä taival takanaan, sillä hän aloitti viulunsoiton opinnot Länsi-Helsingin musiikkiopistossa 5-vuotiaana. Ensimmäinen opettaja oli Terhi Mali ja nykyinen Emma Vähälä. Siihen väliin mahtuu erilaisia kursseja, joissa opettajina ovat olleet mm. Kreeta-Maria Kentala, Päivyt Meller ja Olivier Pons.

Taidot orkesterisoitossa ovat vahvistuneet myös käytännön kokemuksesta. Sitä Vivianille on kertynyt mm. sinfoniaorkesteri Vivosta. Hän on ollut mukana myös Wegelius-kamarijousissa. Kokoonpano soitti vuonna 2021 Nuoret solistit-konsertissa. Siinä Vivian oli solistina.

Vivian on omien sanojensa mukaan lähtöisin ”muusikkotäyteisestä” perheestä, jota kautta musiikki on tullut hänen elämäänsä. ” Perheestäni löytyy monenlaista taitajaa: huilistia, basistia, kitaristia, rumpalia ja laulajaa. Näistä ei ehkä pystyisi muodostamaan mitään traditionaalista klassisen musiikin kokoonpanoa, mutta jos vaihtaisi Beethovenin Beatlesiin, olisi bändi koossa. ”

Pienestä pitäen Vivianilla on ollut vahva halu soittaa viulua. ” Mikään muu soitin ei ollut vaihtoehto.” Yhtä päättäväinen hän on myös tulevasta. ”Musiikki tulee säilyttämään otteensa minussa, ja kiikarissa onkin tehdä soittamisesta ammatti. Orkesterissa soittaminen kiinnostaa sooloviulu-uraa enemmän. Musiikissa olen volyymin ystävä – viulu yksinään on kaunis, mutta orkesterin koko salin täyttävä kajahdus vie silti voiton.” 

Vivian kokee RSOn ystävien stipendin erityisesti kannustimena ja motivoivana tähdätä eteenpäin muusikon uralla. ”Vapaa-ajallani tykkään tehdä paperileikkaustaidetta sekä vain rentoutua ohjelmia katsellen ja podcasteja kuunnellen.” 

Teksti: Ritva Männynoksa

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa