Näkemisiin, Hannu Lintu!

RSO:n perjantain 28.5. konsertti on Hannu Linnun viimeinen ylikapellimestarina johtama. ”Tuntuu haikealta”, niin kuin hän toteaa oheisessa haastattelussa.

RSOn ystävät kiittävät Hannua lukemattomista hienoista konserteista, monipuolisista ja syvällisellä asiantuntemuksella kootuista ohjelmistoista sekä vierailuista ystäväyhdistyksen tilaisuuksissa. Kiitämme Hannua myös kipinän antamisesta ystäväyhdistyksen perustamiseen. Hän oli Tampereen Filharmonian ylikapellimestarina ja ulkomaisia orkestereita johtaessaan tottunut tapaamaan orkestereiden ystäväyhdistysten jäseniä ja nähnyt, miten aktiivinen ystäväyhdistys voi olla iloksi orkesterille. Sellaista hän toivoi myös RSO:lle, ja sellainen Hannun ylikapellimestarikauden alkupuolella perustettiinkin.

Tässä Lotta Emanuelssonin haastattelussa Hannu Lintu puhuu poikkeuksellisesta korona-ajasta ja kahdeksan vuoden ylikapellimestarikaudestaan:

Hannu Lintu johti ensimmäisen konserttinsa RSO:n ylikapellimestarina 4. syyskuuta 2013, ohjelmassa Maurice Ravelin musiikkia sekä uuden teoksen kantaesitys. Ylikapellimestarikausi päättyy 28.5. 2021, ohjelmassa – muun muassa – Maurice Ravelin musiikkia ja uuden teoksen kantaesitys. Kahdeksan vuoden jälkeen ympyrä sulkeutuu Hannulle ominaisella tavalla tyylikkäästi, vaikka päätöskonsertin ohjelmaa jouduttiin moneen kertaan ja vielä aivan viime hetkilläkin säätämään uudestaan.

Viimeiseen vuoteen ylikapellimestarina ovat väistämättä lyöneet leimansa pandemian aiheuttamat lukemattomat muutokset. Päätöskonserttikin soitetaan tyhjälle salille, ja soittajamäärä on rajoitettu viiteenkymmeneen. 
– En ole maailman ainoa kapellimestari, jonka tekemisiin korona on vaikuttanut. Puolessatoista vuodessa moni muukin ylikapellimestari on ehtinyt lopettaa ja aloittaa kautensa. Kumpi on sitten epämiellyttävämpää, aloittaa ilman fanfaareja vai lopettaa ilman fanfaareja? En ole fanfaari-ihminen muutenkaan, joten minulle riittää, että läksiäiskonsertissani soitetaan itselleni läheistä musiikkia, ja konsertilla on kestoakin pitkästä aikaa normaalit pari tuntia.

Korona on aiheuttanut valtavan paljon turhautumisen hetkiä. Tuskallisimmat hetket on koettu tänä keväänä, kun jo moneen kertaan muutetut hätäratkaisutkin on jouduttu miettimään uudestaan. Yli vuosi ilman täysimittaisena orkesterina soittamista on Hannun mukaan ehtinyt vaikuttaa myös orkesterin sisäiseen dynamiikkaan. 
– Koska kokoonpanot ovat koko vuoden olleet pieniä, orkesterin sisälläkin on kollegoja, jotka eivät ole tavanneet pitkään aikaan. Itsekään en enää tiedä, miten orkesteri tosiasiassa soittaa juuri nyt, missä soinnillisessa kunnossa se on. Toki koulutettujen ihmisten soittotaito ja kuuntelukyky ei vuodessakaan vielä katoa mihinkään, mutta yhteissoiton herkkyys ja dynamiikka on ollut turvaväleillä erittäin vaikea ylläpitää. Sitten kun koko orkesteri saa jälleen soittaa, seuraajallani tulee olemaan kova työ hitsata soittajisto jälleen yhteen.

Koronavuoden henkinen saldo on kuitenkin ollut myös positiivinen.
– Moni muusikkokollega on jakanut saman kokemuksen. Vuoden aikana on joutunut miettimään uudestaan suhteensa työntekoon: mitä oikeastaan teen? Itselläni on ollut aikaa myös syventää musiikillista yleissivistystä, lukea paljon kirjoja ja joskus myös ihan vain tuijotella kattoon.

Koko kahdeksanvuotisen ylikapellimestarikauden tilinpäätöstä Hannu ei itse mielellään itse summaa.
– Olemme tehneet paljon töitä balansoinnin, puhtauden ja eri tyylikausien kanssa. Mutta monet niistä muutoksista, jotka orkesterissa ovat tapahtuneet, ovat tapahtuneet minusta huolimatta. Toisaalta orkesterin DNA:ssa on myös asioita, joihin en voisi vaikuttaa vaikka haluaisinkin. Tiedän toki, mitkä elementit orkesterin nykyisessä olemuksessa ovat omaa aikaansaannostani, mutta annan mieluummin muiden analysoida niitä ja olen itse hiljaa.

RSO:lle on Hannun mukaan tyypillistä, että se on ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun niin sanotusti punainen valo palaa, oli kyseessä sitten äänitys tai yleisökonsertti. Joskus tämä tulee vieraileville kapellimestareille yllätyksenä. He odottavat viikon aikana tapahtuvaksi jotain sellaista, joka sitten tuleekin vasta konsertissa. Kun orkesterin tuntee, tietää tismalleen, miten soitto viikon aikana kehittyy. RSO antaa nimenomaan konsertissa kaikkensa.
– Nämä ovat tyypillisesti asioita jotka orkesterista pitää tietää. Orkesterissa pitää käydä monta kertaa, että tuntee sen ja tietää mekaniikan. Orkesteri luo nahkansa vähitellen, sisäänrakennetut jutut periytyvät edelleen, kun DNA-kierteeseen tulee yksi lisää.

Kahdeksan vuoden aikana orkesteri on myös muuttunut paljon. On ollut sukupolvenvaihdoksia, ja mukaan on tullut joukko uusia soittajia, joista merkittävä osa ulkomailta.
– Ulkomaalaisten soittajien osuuden lisääntyminen on vaikuttanut orkesteriin todella paljon. Itselläni on ollut onni seurata jo toista samanlaista prosessia, koska myös Tampere Filharmoniassa tapahtui ylikapellimestarikaudellani suurten ikäluokkien eläköityminen, jonka myötä avautui ulkomaisia hakijoita kiinnostavia vakansseja. Muusikkopiirit ovat kansainvälisestikin sen verran pienet, että sana kiertää tehokkaasti. Samaan aikaan kun eurooppalaisia orkestereita on uhannut resurssien pienentäminen tai jopa lakkauttaminen, suomalaisilla orkestereilla on ollut sellainen maine, että työpaikka on turvallinen ja infrastruktuuri toimii. Emme pysty kilpailemaan palkoilla Keski-Euroopan orkesterien kanssa, mutta meillä on vakaat yhteiskunnan tukemat olosuhteet. Meillä RSO:ssa on myös noudatettu sellaista fiksua politiikkaa, että soolosoittajien vakansseilla olevat saavat jatkaa solistiuraansa. Se houkuttelee hyviä soittajia, ja siitä on etua myös meille, kun heidän kvaliteettinsa on käytössämme.

Orkesterin kansainvälistymisestä ja sukupolvenvaihdoksista on seurannut myös tietty ilmapiirin muutos. 
– RSO:n ilmapiiri on perinteisesti ollut tietyllä tavalla aika vakava. Kansainvälisyyden myötä meillä on nyt vähän eri tavalla iloisesti käyttäytyviä, nuoria ja rohkeita ihmisiä. He tulevat tulevaisuudessakin muuttamaan RSO:n ilmapiiriä ja tuomaan siihen tiettyä vakautta. Vierailevat kapellimestarit ihailevat aina RSO:n kurinalaisuutta ja keskittymistä.

Miltä sitten pitkän RSO-kauden päättyminen ylikapellimestarista tuntuu?
– Olen aika hyvä jättämään asioita taakseni, enkä siksi koe tätä varsinaisesti elämääni mullistavaksi asiaksi. Mutta onhan toki selvää, että nyt on päättymässä pitkä ja intensiivinen periodi. Itse asiassahan suhteeni RSO:hon on alkanut jo noin 23 vuotta sitten, sillä olen johtanut RSO:ta jo 90-luvun lopulta vähintään kerran tai pari kaudessa. Kauden 2012-2013, jolloin orkesterilla ei ylikapellimestaria ollut, olin sen päävierailijana, ja vuodesta 2013 lähtien sitten ylikapellimestarina. Siirryn nyt ylikapellimestariksi Kansallisoopperaan eli käytännössä 500 metrin päähän. Se on kuitenkin iso käännekohta, sillä sinä aikana kun olen Kansallisoopperassa, en tule paljon muita Helsingin orkestereita johtamaan. Väistämättä se tuo vähän pitemmänkin tauon RSO-suhteeseeni. Tästä asiasta minulla ei ole omaa kokemusta, mutta voin kuvitella että tilanne tuntuu samalta kuin jouhevasti sujuva avioero: ”rakastan sinua edelleen, mutta muutamme erilleen”.  Totta kai se tuntuu haikealta.

Haastattelu Lotta Emanuelsson

Kuvat Yle Kuvapalvelu/Veikko Kähkönen