Soolokäyrätorvensoittaja Jukka Harju RSO:sta puhaltaa Kymi Brass – vasket soikoon! -konsertissa
Keikkamatka Kymi Sinfoniettan Kymi Brass -konserttiin Kotkaan ja Kouvolaan 30.-31.10.2025 ilahduttaa jo etukäteen RSO:n soolokäyrätorvensoittaja Jukka Harjua.
Samalla hänen mieleensä nousee huoli maakuntaorkestereiden tulevaisuudesta, jota uhkaavat niin kaupunkien kuin valtion talouden kovat säästöt.
Kymi Sinfoniettaa uhkaavat muutosneuvottelut, koska Kouvolan kaupunki päätti äskettäin leikata orkesterilta 100 000 euroa. Toukokuun lopulla orkesteri sai vältettyä irtisanomiset juuri ja juuri leikkaamalla kaikista mahdollisista kuluista.
”RSO on erikoisasemassa verrattuna muihin suomalaisiin ja osaan eurooppalaisista orkestereista. Konsertit televisioidaan ja radioidaan, ja ohjelmat keräävät 120 000 radiokuuntelijaa, noin 50 000 television seuraajaa ja lisäksi lukemattomia nettistriimauksia.
Orkesterin budjetti on vajaa 12 miljoonaa euroa eli alle 2 euroa vuodessa per suomalainen”, Harju sanoo. ”Esimerkiksi Spotify maksaa 13 euroa kuukaudessa eli 156 euroa vuodessa”, hän vertaa.
RSO on Harjun mukaan paremmassa asemassa kuin monet eurooppalaiset orkesterit, joilla ei ole isoa yleisradiota takanaan. Tosin RSO:n on ollut YT-neuvottelujen piirissä, mutta on vielä säästynyt.
”Mutta RSO:n asema ei sekään ole kiveen hakattu. YLE:n YT- neuvottelut ovat koskeneet meitä, mutta irtisanomisilta ja leikkauksilta on toistaiseksi vältytty”, Harju kertoo.
Monet ulkomaiset orkesterit saattavat olla usein riippuvaisia isoista sponsoreista. ”Ulkomaiset kollegat elävät nyt jatkuvassa epävarmuudessa, potkut voivat uhata milloin tahansa.”
Harju muistuttaa, että musiikkielämyksen lisäksi konsertit ovat sosiaalisia ja yksilöllisiä tapahtumia. ”Yleisö elää ja kokee salissa yhdessä. Kuulijat myös keskittyvät ja pystyvät rauhoittumaan kiireisestä arkielämästä.”
Hän on kotoisin Kokkolasta, ja toivoo, että maakuntakaupungeissa olisi poliittista tahtoa pitää orkesterit hengissä. ”Suomalainen yhteiskunta on yhä vauras verrattuna siihen aikaan, kun monet kaupungit perustivat orkesterinsa. Jos ne ajetaan alas, niitä on vaikeaa rakentaa uudelleen.”
Harju toivoo, että myös lapsilla olisi mahdollisuus harrastaa musiikkia tulevaisuudessa eri puolilla maata. ”Se on sijoitus tulevaisuuteen. – sekä lapsien että, mutta myös orkestereiden tulevaisuuteen. Musisointi toisten lasten kanssa on aivoja ja motoriikkaa kehittävää, mutta se myös opettaa ja vahvistaa esteettistä tajua.”
”Puhumattakaan pitkäjänteisyydestä, tavoitteellisuudesta ja sosiaalisten taitojen kehittymisestä”, hän lisää. Jukka Harju muistelee, kuinka soitti koulun juhlassa nokkahuilua. ”Jännitin valtavasti. Jouduin kohtaamaan itseni rehellisesti. Se on vaikeaa. Toisaalta tuli tunne, että matkalla ollaan.”
Kokkolan ja äitinsä kotipaikan Kaustisen vilkasta musiikkitarjontaa hän muistelee mielellään. ”Tiedän, kuinka merkityksellistä soittaminen ja laulaminen yhdessä muiden kanssa on ollut. Myös suhde opettajiin saattaa olla ratkaiseva.”
”Jos en olisi päässyt 12-vuotiaana soittamaan Esa Tukian kanssa, en olisi täällä Hesassa”, Harju sanoo. Tukia oli Kotkan kaupunginorkesterin käyrätorven äänenjohtaja jo 16-vuotiaana. Myöhemmin hän teki merkittävän uran RSO:n soolokäyrätorvensoittajana.
Nyt Jukka Harju itse opettaa nuoria puhaltajia Sibelius-Akatemiassa. Vuosi sitten hänellä oli kuusi oppilasta, nyt neljä. Heitä hän opettaa vähintään 90 minuuttia viikossa.
”Opettaisin mielelläni enemmänkin, jos aikataulut sen sallisivat. Jos olisin opiskellut psykologiaa, se olisi varmasti suuri etu opetustyössä. Soiton kautta luodaan kollegiaalinen yhteys ja toisaalta pidetään tarpeellista etäisyyttä. Nuori voi luoda haluamansa kontaktin opettajaan.”
Ulkomaan keikat eivät vie enää Harjun aikaa. Niitä hän tekee enää noin kolme kertaa vuodessa. ”Joskus tulee pikahälytyksiä, viimeksi elokuussa solistiksi Koreaan. Se oli raskasta, 15 tuntia lentokoneessa, neljä tuntia junassa ja aikaero päälle. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin.”
”Tämä kaikki on perheeltä pois. Minulla ei ole egoistista eikä narsistista tarvetta.” Toki rakastan työtäni, ja kokemus oli hieno, mutta ruuhkaisen miljoonakaupungin Soulin sijasta olisi tehnyt mieli olla rauhallisessa Yli-Iissä Pohjois-Pohjanmaalla. Mikä on minkäkin arvoista”, Harju pohtii.
Arvokasta tällä hetkellä on kymmenvuotiaan tyttären Hilman soittoharrastuksen viriäminen. ”Hän kokeili pianoa, käyrätorvea ja rumpuja ja nyt klarinettia. Kiinnostus musiikkiin ilahduttaa, vaikken sitä hänelle ehkä ammatiksi tohtisi ehdottaa. Ehkä tärkeämmältä tuntuu se, että hän tulevaisuudessa oppii ymmärtämään, mitä vanhemmat ovat työkseen tehneet, ja että musiikki on suuri nautinnon lähde.”
Kun Harju arvioi RSO:n tilannetta, hän arvostaa pysyvää työpaikkaa, Musiikkitaloa ja pysyvää organisaatiota. Enää ei tarvitse sukkuloida soittimen ja frakin kanssa Kulttuuritalon, Finlandiatalon ja Johanneksen kirkon väliä.
” Orkesterin asema yhtiössä on stabiloitunut, ja talous pysynyt vakaana. Sali on lähes täynnä joka konsertissa, ja orkesteri on todella hyvässä iskussa. Meillä on loistava ylikapellimestari, ja medianäkyvyys on yleisradioyhtiölle kuuluvaa tasoa,” Harju kiittelee.
”Musiikista saa nauttia koko Suomi eri välineiden kautta ja työtä voi tehdä ylpeänä eikä selitellen. Myös ohjelmistosuunnittelu on monipuolista, ja yhteistyökumppaneiksi on voitu kutsua kiinnostavia kansainvälisiä teemasäveltäjiä kuten Thomas Ades ja tanskalainen sointien runoilija Hans Abrahamsen.”
RSO:lla on Harjun mukaan myös todella hyvä tilanne, koska harjoituspäiviä on kahdesta kolmeen ennen kenraaliharjoitusta, joka on aina läpimeno televisiota varten. Silloin esityksen detaljeja voidaan hioa ja tehdä vaikka levytys paikan päällä”, hän kiittelee.
Ulkomaalaiset kapellimestarit kuten Nicholas Collon arvostavat harjoitusaikaa. Esimerkiksi kun London Symphony Orchestra esitti Beethovenin Eroica-sinfonian, orkesterin harjoitusaika ei riittänyt edes koko kappaleen läpisoittoa varten ennen konserttia.
Teksti: Marja Salmela
Kuvat: Jukka Harju
