Muusikkotapaamisessa vilkasta keskustelua musiikista ja muustakin

RSO:n keskiviikkoisen konsertin 14.1.2026 jälkeen runsaat parikymmentä yhdistyksen jäsentä tapasi Musiikkitalon aularavintolan luona suunnilleen yhtä monta orkesterin edustajaa: soittajia, kapellimestari Nicholas Collonin ja intendentti Maris Gothonin. Erikoisvieraaksi saimme paikalle vielä illan säveltäjä Hans Abrahamsenin.

Upeasti rakennetussa konsertissa oli kuultu Abrahamsenin Vers le silence ja Brahmsin kolmas sinfonia, joiden molempien teosten kaikki neljä osaa päättyvät hiljaisiin sointuihin. Niiden väliin oli sijoitettu Erich Korngoldin jännitteinen sellokonsertto, joka puolestaan päättyi dramaattisiin iskuihin (teos pohjautuu jännityselokuvan musiikkiin ja ehkäpä nuo iskut kuvaavat elokuvan lopun surmanlaukauksia).

Vieraiksemme saapuneet muusikot vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä konserttiin, niin kuin tietenkin me kuulijatkin. Brahms tuntui olevan monien soittajien suosikkisäveltäjä. Abrahamsenin vaikuttava teos herätti paljon keskustelua. Se ei keskustelujen mukaan ollut soittajille teknisesti vaikea, mutta ilmaisutaitoa ja tarkkuutta vaadittiin.

Ainoa harmin aihe oli se että Musiikkitalo sulki ovensa klo 22. Keskusteluja olisi voinut nimittäin jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Teksti ja kuvat: Lauri Jaakkola

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa