Joulu on taas! – puheenjohtajan joulutervehdys
Meillä yhdistyksessä on ollut tänä vuonna aihetta monenlaiseen iloon. Tänä vuonna päättyi yhdistyksen kahdeksas toimintavuosi. Taidamme…
Meillä yhdistyksessä on ollut tänä vuonna aihetta monenlaiseen iloon. Tänä vuonna päättyi yhdistyksen kahdeksas toimintavuosi. Taidamme…
Joululaulusuosikit säilyvät samoina vuodesta toiseen. Niinpä joulua odotellessa uusimme viime jouluna julkaisemamme RSO:n muusikoiden joululaulusuosikit. Ne soivat myös jouluna 2023.
RSOn ystävät oli saanut perinteiseen syksyiseen jäseniltaan kunniavieraaksi englantilaisen säveltäjän ja kapellimestarin George Benjaminin, jonka musiikin…
RSO:n tämän kauden festivaali käynnistyi marraskuun ensimmäisen päivän konsertilla, ja perjantaina 10.11. on vuorossa teemasäveltäjä George…
Nykyään kaikki RSOn keskiviikon ja perjantain kausikonsertit televisioidaan, mutta orkesterin televisiohistoria on varsin vaiherikas ja monipuolinen….
Juttusarja RSO:n muusikoiden suosikeista RSO:n syksyn 2023 konserteista jatkuu, ja tässä toisessa osassa valinnoistaan kertovat kakkosviulisti…
Uusille RSOn ystävien jäsenille ja teille, jotka ette vielä ole ladanneet yhdistyksen jäsenkorttia puhelimeenne, tässä ohjeet…
RSOn ystävien erikoisnäytös Riitta Raskin dokumentista Universumin kaiut aloitti uuden toimintakautemme hienolla tavalla elokuun 28. päivänä….
RSOn ystävien syksyssä on tapahtumia jokaiselle syksyn kuukaudelle, parhaalle kolme: mm. jäsenmatka Turkuun 5.10., kirjallinen ilta 16.10.., jäsenilta 7.11. ja kolme avointa kenraalia.
RSO:n muusikot József Hárs,Tarja-Leena Kircher, Ritva Kaukola ja Miikka Saarinen poimivat suosikkinsa orkesterin alkavan syyskauden ohjelmistosta. Heidän valintansa osuivat syyskuuhun.
Ei enää ladattavaa
Ei enää ladattavaa