Kummimuusikko Tuomas Lehto kertoo työstään

Kun RSO:n kevään viimeinen konsertti päättyy perjantaina 29. toukokuuta, moni muusikoista huokaisee helpotuksesta kiireisten kuukausien jälkeen. Orkesterin ykkössellisti Tuomas Lehto ei ehdi kuin hengähtää hetken.

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla kiirettä riittää, sillä Lehdon ja hänen sisarensa pianisti Heini Lehdon perustama KuruFest alkaa jo seuraavana perjantaina Ylöjärvellä. Tällä kertaa juhlitaan festivaalin 20-vuotisjuhlaa, jonne matkaa myös RSO:n ystävien joukko, onhan Lehto yhdistyksen kummimuusikko.

Kuru aloittaa Tuomaksen vilkkaan festarikesän. Sen jälkeen ovat vuorossa Naantalin musiikkijuhlat, joiden aikana hän opettaa pääasiassa selloakatemialaisia ja esiintyy festivaaleilla. Heinäkuussa hän palaa tauon jälkeen Kuhmon kamarimusiikkiin. Kainuusta matka jatkuu suoraan Fiskarsin Lead -festivaaleille.

”Sen jälkeen ehtii vielä vähän lomailla ennen kuin syksyn työt taas alkavat.”

Mitä opettaminen ja nuorten muusikoiden kanssa työskenteleminen antaa sinulle?

”Opettaminen on tärkeä osa muusikkoutta, koska siinä joutuu jatkuvasti miettimään ääneen, miten asioita sanoittaa oppilaalle. Musiikillisia ajatuksia pitää pukea sanoiksi, ja samalla joutuu itsekin pohtimaan niitä aivan eri tavalla kuin pelkästään soittaessa.”

Tuomas Lehto muistuttaa, että myös oppilailta oppii paljon. ”He tekevät usein hienoja ja tuoreita musiikillisia ratkaisuja. Välillä itselle tulee ihan oikeita ahaa elämyksiä siitä, että voi edelleen oppia jotain uutta. Työskentely nuorten kanssa on todella inspiroivaa.”

Miten itse päädyit nuorena sellon pariin ja milloin soitin tuntui omalta?

”Päädyin sellon pariin aika luontevasti. Vanhemmat ovat muusikoita, toinen viulisti ja toinen altisti, ja myös vanhemmat sisarukseni soittivat viulua ja pianoa. Minulle tarjottiin ensin viulua, mutta laitoin sen leuan alle ja totesin heti, että “nyt sattuu”.

Lehto kertoo olleensa jo pienestä asti mukana vanhempien harjoituksissa ja konserteissa kuuntelemassa muusikoita. ”Jotenkin juuri sellon ääniala alkoi kiinnostaa. Siinä oli jotain sellaista, mikä tuntui omalta heti alusta asti.”

Entä minkälainen suhde on tänä päivänä?

”Sello on tietysti minun työvälineeni, se tuo ruoan pöytään. Mutta samalla se on minulle myös tapa olla olemassa ja ilmaista itseäni.”

Muuttuuko oma soittaminen tai suhde musiikkiin eri aikoina?

”Totta kai musiikki elää koko ajan ja muuttaa muotoaan. Kun elämässä tapahtuu erilaisia asioita, myös musiikki kulkee mukana, ja tuttuihinkin teoksiin alkaa tulla enemmän henkilökohtaista kerrostumaa.”

Tuomas kertoo, että oma soittaminen muuttuu ehkä eniten opettamisen kautta. ”Opettaessa joutuu jatkuvasti ajattelemaan asioita uudella tavalla, ja uskon, että se on vaikuttanut omaan soittamiseeni hyvään suuntaan.”

Miltä orkesterimuusikon arki näyttää kulissien takana?

”Orkesterimuusikon arki on ennen kaikkea paljon työntekoa. Omaehtoista harjoittelua on todella paljon. Suurin osa työstä tapahtuu oikeastaan ennen konserttia, omassa harjoittelussa, orkesteriharjoituksissa ja siinä, että musiikkia rakennetaan yhdessä pala palalta.” … ”Samaan aikaan mukana kulkee ihan tavallinen arki kaikkine muine asioineen. Päiväkoti, lapsen kanssa touhuaminen, koiran ulkoilutukset, talon korjaamiset ja kauppareissut pitää kaikki sovittaa siihen kokonaisuuteen mukaan.”

Tuomas Lehdon tavalliseen työviikkoon mahtuu paljon kaikenlaista. ”Minulla on kuusi oppilasta, joille jokaiselle tulee puolentoista tunnin oppitunti viikossa. Sen lisäksi on välillä kamarimusiikkiopetusta.”

Kahdeksan viikonloppua vuodessa hän käy Porvoossa opettamassa selloakatemialaisia, ja siellä tulee helposti parikymmentä 45 minuutin oppituntia viikonlopun aikana.

”Orkesterityötä on joskus kolme päivää viikossa, joskus neljä, mutta aika usein viisi päivää, varsinkin silloin, jos konserttien jälkeen on vielä levytyksiä. Sen lisäksi oma harjoittelu kulkee jatkuvasti mukana, usein iltaisin ja kaikissa mahdollisissa väleissä. Orkesteristemmat pitää valmistella hyvin, jousitukset katsoa yhteensopiviksi muun jousisektion kanssa, ja yleensä työn alla on myös joku soolo tai kamarimusiikkiteos, jota työstän itsenäisesti.”

Kaiken tämän rinnalla juoksee ihan tavallinen arkielämä. ”Kotona on kaksi ja puolivuotias lapsi, jonka kanssa haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa ja touhuta yhdessä. Välillä on myös ihan tärkeää saada vain olla kotona oman perheen kanssa. Toisaalta konserttimatkat tuovat usein mukanaan sen, että kotiin palatessa odottaa kasa rästihommia”, Lehto kertoo.

Orkesterimuusikon työssä yllättää monia se, kuinka monipuolista työ on. ”Se ei ole vain sitä, että harjoittelee oman stemmansa ja menee sitten konserttiin soittamaan oman osuutensa, vaan koko ajan pitää kuunnella valtavasti asioita ympäriltä ja tehdä hyvin nopeita ratkaisuja.”

Lehto kertoo, että omassa roolissaan hänen pitää ajatella myös koko sellosektiota ja sitä, mihin suuntaan ryhmä liikkuu musiikillisesti. ”Monia yllättää varmasti myös se, kuinka tärkeä osa työtä sosiaalinen puoli on. Musiikki menee usein hyvin henkilökohtaiselle tasolle, jolloin pitää osata ymmärtää erilaisia näkemyksiä ja tapoja tehdä musiikkia. Samalla pitää kuitenkin löytää yhteinen suunta, 99 ihmistä ei voi kaikki mennä eri suuntiin.”

Sellistinä Lehto sanoo, että työ on myös todella fyysistä. ”Tälläkin viikolla, kun olemme soittaneet Tšaikovskin Pateettista sinfoniaa, konsertti tuntui jälkikäteen koko kehossa, hartioissa, selässä, käsissä ja sormenpäissä asti.”

Miten äänenjohtajana edistät sellistien yhteistyötä?

”Äänenjohtajana yritän rakentaa yhteistyötä ennen kaikkea selkeyden kautta. Pyrin näyttämään koko selloryhmälle mahdollisimman selvästi, mihin suuntaan ollaan liikkumassa tai miten aikaa otetaan.”

Tuomas kertoo, että hänellä on sellainen periaate, että ensimmäinen ääni pitää näyttää ensin itselle täysin selkeästi.

”Samalla korvat ovat usein siellä viimeisessä pultissa asti, yritän olla soittamatta millisekuntiakaan ennen kuin koko ryhmä on mukana yhdessä”, hän lisää.

Kuinka paljon orkesterimuusikon työ on tiimityötä ja kuinka paljon soolosoittamista?

”Orkesterisoitto on todella paljon tiimityötä, mutta se vaatii samalla erittäin vahvaa henkilökohtaista osaamista. Soolosoittamisessa yksilön vastuu korostuu eri tavalla, mutta orkesterissa yhdistyvät oikeastaan soolosoittaminen, kamarimusiikki ja yhteisen orkesterisoundin rakentaminen samaan aikaan.”

Mikä orkesterityössä innostaa sinua juuri nyt kaikkein eniten?

”Varmaankin juuri työn monipuolisuus. Se pitää tekemisen jatkuvasti elävänä ja antaa myös itselle intoa mennä eteenpäin. Opettamista on tullut tehtyä jo sen verran pitkään, että nykyään omia entisiä oppilaita työskentelee eri puolilla Helsinkiä, muualla Suomessa ja myös ulkomailla. Heistä on vähitellen tullut kollegoita, ja nykyään pääsee aika usein myös työskentelemään heidän kanssaan. Se tuntuu todella innostavalta.”

Miten valmistaudut konserttiin? Onko sinulla omia rutiineja?

”On rutiineja ja samalla ei oikeastaan ole. Ihannetilanteessa pyrin siihen, että konserttipäivänä ehtii olla hetken rauhassa, on soittanut sopivasti ja saanut sormet vetreiksi. Lepo on oikeasti aika tärkeä osa valmistautumista.”

Orkesterimuusikon arjessa ideaalitilanteet eivät Lehdon mukaan aina toteudu. ”Aika usein ennen konserttia tilanne onkin ihan päinvastainen, ei ole ehtinyt levätä kunnolla, ja juuri ennen lavalle menoa yrittää nopeasti syödä edes jotain.” Toisaalta hänestä siinä on myös jotain vapauttavaa, ettei kaikki ole aina täydellisesti rutiinien mukaista. ”Konsertti voi mennä todella hyvin, vaikka valmistautuminen ei olisi ollut ideaalinen.”

”Kun astuu lavalle täyden salin eteen, on oikeastaan melkein aina jollain tavalla viikon kohokohta. Siihen mennessä on jo tehty kaikki harjoittelu, sekä oma että orkesterin yhteinen työ, ja itse konsertti on vielä edessäpäin. Se on hieno hetki myös siksi, että vaikka kaikki konsertit eivät koskaan mene täydellisesti, juuri ennen konserttia tuntuu siltä, että kaikki mahdollisuudet ovat vielä avoinna ja mitä tahansa hienoa voi tapahtua.”

Muistatko jonkin erityisen konsertin, joka on jäänyt mieleen onnistumisena?

”Jos lähimenneisyydestä ajattelee, niin RSO:n Proms-konsertti on varmasti yksi sellainen, joka on jäänyt erityisesti mieleen. Ei pelkästään tunnelmansa vuoksi, se oli ihan uskomaton kokemus, vaan myös siksi, että orkesterilla oli Debussyn La Merissä todella vahva flow-tila.”

Miten koet yleisön läsnäolon? Tuntuuko se lavalla, kun yleisö reagoi voimakkaasti?

”Totta kai. Yleisöä varten tätä työtä tehdään, ja lavalla aistii hyvin nopeasti sen, miten salissa kuunnellaan ja eletään mukana musiikissa. Onhan se myös eräänlainen palkinto, kun yleisö osoittaa tyytyväisyytensä ja reagoi voimakkaasti siihen, mitä lavalla tapahtuu.”

Konsertoit aktiivisesti myös muualla kuin RSO:n kanssa. Miten solistina oleminen eroaa orkesterimuusikon roolista?

”Isoin ero on varmaan siinä, kuinka paljon enemmän aikaa henkilökohtaisen stemman valmistelu vie. Solistina työ on myös fyysisempää, koska koko ajan pitää olla äänellisesti täysin pinnalla. Konsertin musiikillinen linja rakentuu aika paljon solistin kautta, joten siinä roolissa saa myös tuoda omia ajatuksiaan ja omaa tulkintaansa yleisölle koko teoksen ajan. Samalla vastuu on tietysti suurempi. Jos jokin ei toimi, sitä ei oikein voi piilottaa mihinkään. Paineitakin on enemmän, mutta positiivisella tavalla.”

Eroaako Suomi konserttimaana jollain tavoin muista?

”Suomessa yleisö on ehkä monessa mielessä vähän hiljaisempaa kuin monissa muissa maissa. Reaktiot eivät välttämättä ole yhtä äänekkäitä, seisovia aplodeja tai bravo-huutoja ei tule ihan samalla tavalla”, Tuomas Lehto vertaa. ”Mutta toisaalta täällä kuunnellaan todella keskittyneesti. Jos musiikissa on jotain hyvin herkkää ja hiljaista, suomalaisen yleisön kanssa saliin syntyy usein todella vahva hiljaisuus ja keskittynyt tunnelma. Suomalainen yleisö on myös aika valistunutta. Moni tietää tarkasti, mitä on tullut kuuntelemaan, ja ohjelmisto voi olla hyvinkin rohkeaa.”

Mitä opettaminen ja nuorten muusikoiden kanssa työskenteleminen antaa sinulle?

Lehdon mielestä myös oppilailta oppii paljon. ”He tekevät usein hienoja ja tuoreita musiikillisia ratkaisuja, ja välillä itselle tulee ihan oikeita ahaa elämyksiä siitä, että voi edelleen oppia jotain uutta. Työskentely nuorten kanssa on todella inspiroivaa.”

Millaisena näet RSO:n ystävien kummimuusikon roolin ja mahdollisuudet lisätä tietoutta orkesterista ja soittamisesta?

”On hienoa päästä olemaan yhteydessä yleisön kanssa myös konserttien ulkopuolella. On ollut mukava huomata, että ihmisiä kiinnostaa paitsi itse musiikki myös se, mitä me muusikot teemme ja millaista elämä työn ympärillä.” Tuomas uskoo, että ”kummimuusikon roolissa pystyy ehkä tuomaan orkesteria ja soittamista vähän lähemmäksi ihmisiä”.

Mitä musiikkia kuuntelet, kun et ole työroolissa? Onko sinulla jotakin teosta, johon toistuvasti palaat?

”Kuuntelen oikeastaan laidasta laitaan kaikenlaista musiikkia. Yksi artisti, jota kuuntelen aika usein, on Cory Wong. Lisäksi kuuntelen paljon jazzia, sekä klassikoita että uudempaa jazzia. Viime aikoina olen kuunnellut aika paljon bossa novaa. Siinä on jotenkin erityisen hyvä tunnelma, varsinkin kotona kokatessa.

Mikä tuo sinulle tällä hetkellä iloa ja inspiraatiota?

”Iloa tuo ennen kaikkea perheen kanssa oleminen ja pojan kanssa peuhaaminen. Inspiraatiota tuo se, että tuntee olevansa onnekas saadessaan tehdä hienoja musiikillisia asioita työkseen. Ja kyllä myös se, että elämässä on välillä vähän vapaampia hetkiä. Varsinkin nyt, kun kesä on tulossa, siitä saa paljon energiaa ja inspiraatiota kaikkeen tekemiseen.”

Teksti: Marja Salmela
Kuvat: tuomaslehto.com