RSO:n ylikapellimestariksi kiinnitettiin Nils-Eric Fougstedtin kuoleman jälkeen vuonna 1961 vain 31-vuotias Paavo Berglund, joka oli ollut orkesterin viulisti ennen kapellimestariuraansa. Jonkin verran epäiltiin miten näin nuori ja kokematon johtaja onnistuisi (orkesterin jäsenten suosikki virkaan oli Tauno Hannikainen, Helsingin Kaupunginorkesterin johtaja), mutta näytöt hänen taidoistaan olivat kuitenkin niin vahvat että mm. asiantuntijalausunnot puolsivat selvästi hänen valintaansa. Hänen kautensa alkoi virallisesti 1962 mutta sitä ennen hän jo johti orkesteria vt. ylikapellimestarina.
Vesa Sirénin kirjassa ”Suomalaiset kapellimestarit” Berglund kertoo mielenkiintoisesti miksi halusi tälle uralle: ”Mutta halusin tehdä samaa (johtaa orkesteria), kun se on niin helppoa. Helpompaa kuin soittaminen. Siksi Suomessa niin moni on tahtonut kapellimestariksi. Se viehättää ja on hyvin palkattua työtä. Ja se näyttää helpolta.”
Berglund halusi parantaa orkesterin tasoa lisäämällä harjoittelua. Eri soitinryhmille otettiin käyttöön omat harjoitukset. Orkesterin kokoa, erityisesti jousistoa, kasvatettiin ja vuonna 1965 soittajia oli jo 90. Konsertteja organisoitiin 60-luvulla uudelleen: tiistaikonsertit tulivat täysimittaisiksi väliaikoineen ja niitä pidettiin joka toinen viikko eikä enää viikoittain. Torstain konsertit lopetettiin kokonaan 1962. Edelleen muuttui konserttisali Yliopiston juhlasalista Kulttuuritalon saliin vuoden 1965 syksyllä.
Kova harjoittelukuri aiheutti epäilemättä ristiriitojakin orkesterissa. Viulisti Pekka Kari muistelee: ”Paavo teki töitä vimmatusti ja piti niin kovaa kuria, ettei häntä otettu avosylin vastaan. Mutta kykyjä ei kukaan kyseenalaistanut. Hänen kanssaan oli helppo soittaa. Hän teki valmiiksi meille viulisteille yksityiskohtaiset jousitukset. Hän teki kaiken mahdollisimman perusteellisesti.”
RSO:n tavoitteisiin tulivat 60-luvulla ulkomaanmatkat, joista ensimmäinen suuntautui kesällä 1963 Leningradiin (ohjelmana Sibeliusta, Tshaikovskia, Brahmsia sekä Joonas Kokkosen 1. sinfonia). Vierailua varten Berglund teki töitä hurjasti aamuyhdeksästä iltamyöhään harjoittaen kaikkia soitinsektioita erikseen. Seuraavaa vierailua sai odottaa viisi vuotta ja se tehtiin Lontooseen maaliskuussa 1968. Berglund keksi ennen sitä soittaa orkesterille nauhoitettuja harjoituksia ja soittajat ymmärsivät että ”on pakko parantaa”. Tulos olikin erinomainen, brittilehdistö kehui RSO:ta vuolaasti: ”Orkesterilla on jousisto, joka on yhtä kaunisääninen ja eläväsointinen kuin minkä tahansa Euroopan johtavan orkesterin, kolmen tai neljän parhaan jälkeen.” ”Edustaa kansainvälistä tasoa”. ”Teki loisteliaan vaikutelman.” Ohjelmana oli tietenkin paljon Sibeliusta, mutta myös Berglundin arvostaman Kokkosen 3. sinfonia sekä Aulis Sallisen teos Mauermusik. 1969 RSO vieraili Itä-Saksassa ja 1970 Tanskassa.
1962 aloitettiin Nykymusiikin päivät ja niiden seuraajana 1965 alkaen Musica Nova -konsertit. Uuteen musiikkiin Berglund suhtautui valikoivammin kuin edeltäjänsä Fougstedt. Välillä tämä aiheutti kitkaa säveltäjien kanssa. Einojuhani Rautavaaran yksi teos jäi esittämättä (”nuoteissa liikaa virheitä”), mikä suututti säveltäjän. Muutama vuosi myöhemmin kävi toisaalta niin että Rautavaaran 4. sinfonia oli hänen itsensä mielestä niin huono että sitä ei saisi esittää! Berglund kuitenkin vastasi rauhallisesti että liian myöhäistä peruuttaa.
Paavo Berglund teki suuren työn RSO:n kehittämisessä, mutta ylikapellimestarikausi loppui ikävissä tunnelmissa. Kapellimestarin käytöksestä tuskaantuneet soittajat vaativat hänen eroaan jopa siten että konsertissa toukokuussa 1971 osa soittajista kieltäytyi soittamasta Brahmsin sinfoniaa hänen johdollaan. Berglund jätti eroanomuksen ja se myönnettiin (myöhemmin hän toki johti orkesteria useita kertoja). Hänen seuraajansa olikin varsin erilainen johtajapersoonallisuus.
Berglund (oikealla) ja 2. viulun äänenjohtaja Heikki Louhivuori partituuria tutkimassa vuonna 1961. Kuvalähde: Ylen arkisto.
”London seems to love your orchestra!” Näin huikkasi paikallinen katsomonaapuri ja paukutti innolla käsiään. RSO:n Proms-konsertti oli vasta puolivälissä ja teos teokselta täyden Royal Albert Hallin salin suosionosoitukset yltyivät. RSOn ystävien konserttimatkalaiset saivat syystäkin olla rinta rottingilla.
Kun Proms-konserttien suunnaton sali on täynnä, sinne mahtuu enimmillään yli 6 000 ihmistä. Ja täynnä se oli, kun Radion sinfoniaorkesteri oli 26. elokuuta vierailijana johtajanaan Nicholas Collon ja solistina Pekka Kuusisto. Jo toukokuussa alkoi lippuja olla enää rajallisesti saatavilla.
Vetovoimainen konsertti
Konsertin vetovoimaa selittävät intendentti Tuula Sarotien mukaan monet seikat. Nicholas Collon on kotikentällään hyvin suosittu. Hän konsertoi nyt jo kolmatta kertaa tämän vuoden Promsissa. Collon tunnetaan etenkin perustamansa Aurora-kamariorkesterin ylikapellimestarina. Maineikas Aurora on taas erityinen sen vuoksi, että se soittaa seisaaltaan koko ohjelmistonsa teokset ilman nuotteja. Me Suomessakin taidamme päästä tutustumaan Auroraan, kunhan maltamme hieman odottaa.
Myös Pekka Kuusisto on Britanniassa hyvin arvostettu. Hänellä on takanaan jo useita Proms-konsertteja, joissa voi aina odottaa jotain odottamatontakin. ”Soitto on suruista tehty”. Tällä Kantelettareen liittyvällä viittauksella evästettynä koko suunnaton sali hiljentyi kuuntelemaan Sibeliuksen neljättä humoreskia, jonka Pekka Kuusisto yhdessä orkesterin kanssa omisti äitinsä ja veljensä muistolle. Pysäyttävä hetki! Ja seuraavaksi hän liittyi vaivihkaa RSO:n kokoonpanoon ykkösviulistien takariviin soittamaan Sibeliuksen viidettä sinfoniaa. Sen saattoi havaita vain etukäteen saadun sisäpiiritiedon avulla – kiitos Tuulalle.
Jäsenmatkalaisilla oli lounaan yhteydessä Yle-tapaaminen. Istumassa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, seisomassa RSO:n intendentti Tuula Sarotie ja vasemmalla Ylen luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén. Seisomassa oikealla RSOn ystävien varapuheenjohtaja ja jutun kirjoittaja Ritva Männynoksa.
Suosikkisäveltäjät esillä
Konsertin ohjelmisto kunnioitti kahta briteille tärkeää säveltäjää. Ralph Vaughan WilliamsinThe Lark Ascending, joka on sävelletty jo 1914, on vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla saanut enemmän huomiota. Nykyään se on suorastaan pyhä klassinen hitti. Thomas Adès puolestaan on Britannian arvostetuimpia nykysäveltäjiä. Hänen englantilaisiin kansanlauluihin pohjautuva sävellyksensä Märchentänze sai ensiesityksensä vuoden 2021 syksyllä Helsingissä ja nyt viimein myös säveltäjän kotimaassa. Se on kuin luotu Pekka Kuusistolle, joka sen myös on aina esittänyt. Hieman epätavanomaiselle paikalle heti konsertin alkuun oli sijoitettu Claude DebussynLa Mer.
Brittien klassisen musiikin arvoasteikossa Jean Sibelius sijoittuu korkealle. Konsertin lopuksi soitettu viides sinfonia oli varmuudella suurelle osalle tuttu teos. RSO loisti ja pystyi – jos mahdollista – vielä parempaan soittaessaan ylimääräisenä Sibeliuksen Valse Tristen. Moni meistäkin mykistyi täysin liikutuksesta.
Royal Albert Hall ulkoa.
Promsin puitteet ja konserttikulttuuria
RSO:n Proms-konsertin tunnelma oli vaikuttava. Yleisöä riitti tasaisena mattona lattiatason areenalta lähelle katonrajaa. Istuinpaikkoja on salissa 5538. Sen lisäksi lattia-areenalla mahtuu seisomaan pari-kolmesataa ”prommeria”. Ylimmässä pylväsgalleriassa voi enimmällään olla kantavuusrajoitusten sallimat 500 katsojaa.
RSO:n konsertissa koko valtavan salin kaikki katsomolohkot olivat käytännöllisesti katsoen viimeistä paikkaa myöten täynnä. Myös kuningattaren aitiossa oli katsojia, tosin tällä kertaa hovin henkilökuntaa, jolle aitiota voi tarjota silloin, kun kukaan kuningashuoneesta ei itse ole paikalla. Keskiareenan seisomapaikoilla oli niin täyttä, että siellä olleet seisoivat melkein kylki kyljessä.
Proms-festivaalin historia alkoi vuonna 1895, jolloin kapellimestari Henry Wood aloitti suosittujen konserttien sarjan. Promsien perinteeseen kuuluvat lavan edessä Areenalla seisovat “prommerit”. RSO:n konsertissa seisomapaikatkin olivat täynnä.
Kunnioitusta herättävää oli myös konserttikäytös. Salissa oli esityksen aikana hiirenhiljaista, yleisö istui lähes liikkumatta paikoillaan – jotkut korkeintaan varovasti siemailivat juomiaan. Areenalla seisoneet olivat kuin jähmettyneet jaloilleen. Siis liki 6 000 elävää ihmistä intensiivisen keskittyneinä!
Jo Debussyn La Mer sai lämpimät suosionosoitukset, mutta sen jälkeen vauhti vain kiihtyi. Valtavat aplodit, jotka jatkuivat ja jatkuivat, huutoja ja kiljahduksia joka puolelta. Kapellimestari ja solisti takaisin kerta toisensa jälkeen. Ei todellakaan jäänyt epäselväksi, että konsertti oli suuri menestys. Kuuntelin konsertin kotiin palattuani Areenasta. Hieman vaisummilta yleisön reaktiot kuulostivat eetterin kautta välitettyinä.
Vertailukohtaa yleisön suosioon saimme myös jo Promsin edellisestä illasta, jolloin BBC:n oma sinfoniaorkesteri esiintyi solistinaan nuori, jo paljon mainetta saanut viulisti Daniel Lozakovich. Osa RSOn ystävistä oli valinnut tämän konsertin omaksi lisäohjelmakseen eikä se tuottanut pettymystä. Virtuoosimainen solisti sai Johannes Brahmsin viulukonsertostaan raikuvat aplodit. Jo ne tuntuivat mahtavilta, vaikka katsomo oli ehkä kolmanneksen tyhjänä ja keskilattian seisomapaikoilla ”prommereilla” oli hyvin tilaa liikuskella esitysten aikana. Toivottavasti saamme Lozakovichin myös Suomeen näyttämään taituruuttaan.
Royal Albert Hall kuuluu kaikenikäisille
Kuningatar Viktorian puolisolle prinssipuoliso Albertille omistettu Royal Albert Hall juhlii vielä tänäkin vuonna 150-vuotista taivaltaan. Monen mutkan kautta siihen tarvittava rahoitus juonsi juurensa prinssi Albertin aikaansaamasta maailmannäyttelystä Cristal Palacessa vuonna 1851. Sen suuren suosion tuottamilla varoilla ostettiin lähialueelta mittavia maa-alueita, rakennettiin lukuisia oppilaitoksia ja onnistuneiden kiinteistökauppojen ansiosta lopulta rahaa liikeni myös alkuperäiseen tavoitteeseen, prinssi Albertille omistetun konserttitalon rakentamiseen. Se valmistui tosin vasta 10 vuotta prinssi Albertin kuoleman jälkeen 1871.
Valtaisa rakennus tarjoaa nykyään tilaa konserttien lisäksi mitä moninaisemmille tapahtumille. Siellä on baletti-, ooppera- ja sirkusesityksiä, onpa myös pelattu jääkiekkoa, tennistä ja järjestetty ensimmäiset sumopainikisat Japanin ulkopuolella sekä laulettu euroviisut. BBC on vakioasiakas, joka vuokraa tilat kesäisin kolmeksi kuukaudeksi Promsin tarpeisiin. Melkein mikä tahansa taho voi suunnitella tapahtumansa Royal Albert Halliin, kunhan maksukykyä löytyy ja on valmis jonottamaan vuoroaan – tällä hetkellä noin viisi vuotta.
Konserttipäivänä RSOn ystävät tutustuivat Royal Albert Hallin tiloihin ja historiaan.
Royal Albert Hall on alusta alkaen tarkoitettu kaikille avoimeksi tapahtumapaikaksi. Juuri sen vuoksi myös sen tiloissa suositaan hyvinkin erilaisia tilaisuuksia. Niiden tarkoituksena on madaltaa kynnystä tulla koko perheenkin voimalla kokemaan musiikki- tai muita elämyksiä. Myös molemmissa ystävien matkaohjelman konserteissa oli silmiinpistävää, että niissä oli paljon nuoria ja jopa alakouluikäisiä.
Kenenkään ei tarvitse olla Royal Albert Hallissa nälissään tai kuivin suin. Ravintoloita, baareja, kahviloita ja kioskeja on lukemattomia eikä juomien ja muiden eväiden kanssa liikkumiselle ole juurikaan rajoituksia. Hyvin vapaamuotoista ja estotonta on myös pukeutumiskirjo.
Teksti Ritva Männynoksa
Kuvat Ritva Männynoksa, Hanna Tuukkanen ja Airi Vilhunen
Pekka Kuusisto, Nicholas Collon ja RSO saivat yleisöltä valtavat ja lämpimät suopsionosoitukset. Todelliset fanit ja prommerit seisovat lavan edustalla.
”Erinomainen matka!” tiivisti RSOn ystävien Lontoon matkalle osallistunut jäsenemme tunnelmansa ja nosti kaksi peukkua pystyyn. Kaikille RSO:n perjantai-illan konsertti oli huippukokemus, ja kiitosta tuli matkalaisilta muutenkin. Tulevia jäsenmatkoja varten kyselimme kokemuksia, ja näin Tuula Jokela vastaili Marja Salmelalle:
”Matkan ohjelma oli tiivis, ja kaksi hotelliyötä on ehkä liian vähän”, arvioi Tuula Jokela RSO:n ystävien matkaa Proms-festivaaleille. ”Voisi olla joskus hieman pidempiä – kolmen, ehkä neljän yön reissuja.”
My Fair Ladyn esityksessä Tuula Jokela edessä, hänen takanaan Esko Jokela ja Seija Toro. Kuva Marja Kanerva.
Hän kävi ensimmäisenä iltana miehensä Eskon kanssa katsomassa My Fair Lady -musikaalin London Coliseum -teatterissa. Esitys oli kesän ajan Lontoossa vieraillut New Yorkin Lincoln Centerin ylistystä saanut, uudenlainen tulkinta ja orkesteri oli Englannin kansallisoopperan. Seuraavana iltana oli vuorossa Royal Albert Hallissa RSO:n konsertti, jossa solistina oli viulisti Pekka Kuusisto. Tästä konsertista enemmän toisessa nettisivujemme jutussa Yhtä juhlaa Royal Albert Hallissa.
Matkalaisia Royal Albert Hallin kierroksella. Tähän nykyiseen aulabaariin ajoivat aikoinaan kuningattaren hevosvaunut ja hallitsija pystyi siirtymään omaan aitioonsa ja lepotiloihinsa.
Matkalaiset tutustuivat vuonna 1871 valmistuneeseen Royal Albert Halliin ennen illan konserttia. Jokela kiittää lämpimästi yli 6 000-paikkaista taloa ja erilaista toimintaa esitellyttä nuorta opasta. ”Hän puhui erittäin hyvää englantia ja kertoi monipuolisesti rakennuksen historiasta.”
Suomalainen paikallinen opas Hanna Tuukkanen kertoi Jokelan mielestä erittäin kiinnostavasti tavallisten brittien elämästä bussimatkoilla hotellista konserttitaloon ja lentokentälle. Äärimmäisen kalliit asuntojen hinnat tekevät terveydenhoidon henkilökunnalle ja palvelualoilla työskenteleville lähes mahdottomaksi asua Britannian pääkaupungissa. Perheet ahtautuvat yksiöihin ja kaksioihin kolmen, neljän, jopa viiden lapsen kanssa. ”Resviarian opas Aulikki Akaan-Penttilä piti hyvin huolta lippuista.”
Myös apuvälineiden kuljetus bussissa hoitui Jokelan mielestä mallikkaasti. ”Kuljettajat olivat kohteliaita ja aina sai apua.”
Teksti Marja Salmela
Kuvat Marja Kanerva, Ritva Männynoksa ja Airi Vilhunen
Jäsenmatkailijat vierailivat myös Wallace Collection -museossa.
Museon laajoissa kokoelmissa oli taidetta, esineistöä ja taidehuonekaluja.
