Tulokset 2018

Jäsenkyselyn 2018 tulokset

Nämä tulokset ovat vuoden 2018 kyselystä. Vastauksia annettiin yhteensä: 222
















Mitä muita kohteita yhdistyksellä voisi olla musiikkikulttuurin ja musiikkikasvatuksen tukemiseen:

RSOn yhteistyökumppanit kuten kuorot

Musiikkiopistot varsinkin syrjäisillä seuduilla.

Yhteistyö muiden orkestereiden ja vastaavien musiikkilaitosten ystäväyhdistysten kanssa.

Parasta toimintaa olisi musiikin raja-aitojen rikkominen.

Arvosoitinrahasto vai onko jo?

Vaikka jotain pienimuotoista sellaisiin paikkoihin, joille esitys jää tärkeänä mieleen. Hemmotelluille pikkusormi pystyssä käveleville ei niinkään.
Maanläheinen suhtautuminen, joka pitäisi olla mahdollisimman kaukana elitismistä, on poikaa.
UMO oli aikanaan em. elitismiä ja se varmasti karkotti paljon porukkaa…uusi musiikki kun oli aina moderniä jazzia. Jos siitä ei pidä, ei se pidettäväksi muutu pakottamalla.

Ehdotan, että yhdistys pyrkii järjestämään ystäväkoulujen oppilaille mahdollisuutta tulla kuuntelemaan konserreja niille paikoille jotka jäävät myymättä. Tarkoitan, että oppilaat saisivat lunastaa niitä esim tuntia ennen konserttia johonkin tiettyyn hintaan.

En osaa sanoa

Iloa tuottavat tapaamiset nuorten muusikkojen,
sekä, laulajien että kapellimestareiden kanssa. Meillä on huikeaa osaamista ja siitä haluaisin kuulla ja sitä kannustaa vielä enemmän.

Musiikkikoulu tai nuorten orkesteri jossakin ns. ”kehitysmaassa”.

Nykyisen toiminnan laajuuden syventäminen tässä vaiheessa.

Mielestäni lasten ja nuorten tukeminen on riittävä ja tärkein kohde.

Vaikea sanoa.

Vastasin jo edellä, mutta vielä yksi asia:
RSO:n muusikoiden muutkin merkittävät kamarimusiikki- ym. tehtävät voisi huomata, Hauhon ja Kuhmon lisäksi.

Sibeliusakatemian opiskelijat, jatko-opiskeluun

RSOn muusikoiden omien produktioiden ja projektien tukeminen.

Kovin pieneksi ei mielestäni kannata tukea pilkkoa. Mutta jos noihin vielä jotain lisää, niin yhdistysellä voisi olla vaikka vuosittain / joka toinen vuosi vaihtuva nimikkomuusikko, jota tuettaisiin jollain tavalla. esim maksamalla mestariluokan osallistumismaksu tms.

En osaa sanoa

Juuri liittynyt jäseneksi…

Äkkiseltään ei tule mieleen – kunhan noista jo aloitetuista pidetään hyvää huolta, sekin on tärkeää.

Mielestäni on hirveä ongelma, että kaikki Musiikkitalon ison salin konsertit ovat täynnä eläkeläisiä. Pitäisi saada työikäiset ja nuoret myös taidemusiikin kuluttajiksi.
Tosin, onhan siinä tehtävää kerrakseen, kun edes Sibelius-Akatemian opiskelijat eivät juurikaan käy konserteissa…
Musiikkiopistoissa opiskelee valtava määrä nuoria, joista sitten osasta ilmeisesti eläkeiän ja -edut saavutettuaan tulee 50-60 vuoden kuluttua konserttiyleisöä. Sekä sinfoniaorkesterien että niiden ystäväyhdistysten pitäisi miettiä ennen kaikkea sitä, miten ihmiset saadaan konserttisaliin jo ennen eläkeikää.

Ei välttämättä uusia kohteita, mutta voisi olla kiinnostavaa saada kuulla stipendiaattiemme myöhemmistä vaiheista?

Huom: Fugan edusta kuulen nyt ensi kertaa. Harmi, ostan levyjä Fugasta viikottain.

Nuoria muusikoita tukemalla

En osaa sanoa

Työssäkäyvänä on vaikea mennä harjoituksiin.

HKO:lla on Kummilapsitoimintaa sisältäen paitsi kuuntelemaan oppimista myös soitinten tuntemusta yms… Ei huono – ei meille jäsenille vaan pienille tuleville jäsenille. Suora kopionti ei ole mielekästä mutta jotain sinne päin eli jäsenten sijaan jäsenten läheisille.

Kauden opiskelijan valinta Sibiksestä

koulujen musiikkikasvatus on ehdottomasti tärkein. resurssit kannattaa panostaa siihen.

Koulujen musiikki tiedon ja taidon jakaminen

Näkyvyyden lisääminen:
1. Olisiko mahdollista päästä konserttien TV-taltioinnin yhteydessä Janne Koskisen väliaikahaastatteluun kertomaan yhdistyksen olemassaolosta ja toiminnasta???
2. Esitelmiä tai luentoja – tyyliin O.T.Räihälä, M.Lindgren, yms. ? Mahdotonta?

Kannattaisiko uusia kohteita miettiä tuonnempana? Toiminnan laajentamisen suhteuttaisin käytössä oleviin resursseihin, jotta nykyiset hyväksi havaitut toiminnot eivät vaarantuisi.

Maahanmuuttajalapset

En osaa sanoa.

Ei tarvitse rönsyillä liiaksi. näin on ihan hyvä.


Paikallistoiminta:

Musiikkiopistot

Vierailut.

Pohjanmaalla, josta olen kotoisin, on aktiivista musiikkielämää. (Tangomarkkinoita en sellaiseksi laske). Jeppo Ungdomsorkester, naiskuoro Sorja Seinäjoelta ja vaikka Joose Tammelin Jalasjärveltä on paikallisisia erikoisuuksia. Joosen Satu Sammosta ei ollut hyvä, mutta hänen säveltämänsä Requiem on hieno.
Lohjalla Lumo Sinfis ja paikallinen Tinos-rockyhtye pitivät loistavan konsertin itsenäisyyden kunniaksi viime vuonna. Jotain sellaista.

Tutusumismatkoja puolin ja toisin.

Ei ehdotuksia tähän.

Mahdollisesti pienimuotoinen yhteydenpito tapaamisen merkeissä esim. pääkaupunkiseudulta alueelle tehtävän musiikkimatkan yhteydessä.

Itse keskisessä Suomessa asuvana toivon tietysti RSO:n vierailumatkoja vaikkapa pienemmissä kokoonpanoissa tai joskus oskesterin soittajien vierailu-ja esittelyreissuja myös maakuntaan, mutta tämä saattaa olla hankalasti toteutettavissa!

Rohkaisua alueellisten yhdistysten organisoimiseksi ainakin suurimmille paikkakunnille jossa aktiivista musiikkielämää.

Vierailuja paikallisiin konsertteihin (Jyväskylä, Lahti).

En osaa sanoa.

Paikallista toimintaa voisi olla myös Tampereella.

Entisenä lahtelaisena: Lahti hieno juttu – siellä on vireä ystäväyhdistyskin. Jossa olin mukanakin.

Ihan hyvä asia sinänsä mutta itselleni ei juuri tuo hyötyä.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolisille jonkinlainen mahdollisuus saada lyhyellä varotusajalla konserttilippuja kun tulevat pääkaupunkiin.
Muusikkotapaamisia pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Tampereen seutu kannattaa varmaan hödyntää.

Yhteistyö paikallisen orkesterin kanssai

Ehkäpä yhteinen tapaaminen ?

En osaa sanoa; kyseisillä paikkakunnilla varmaan tiedetään paremmin, mikä toimii.

Maakuntaorkestereista kiinnostavimmat ovat Lapin kamariorkesteri sekä Keski-Pohjanmaan orkesteri. Kumpaakaan en ole koskaan päässyt kuulemaan heidän kotisalissaan. Kummankin toimintaa haluaisin jotenkin tukea; molemmat taitavat olla aika puristuksessa rahoituksen suhteen. Mitä se käytännössä olisi, mitä yhdistyksen kautta voisi tehdä, en osaa sanoa.

Turun seudulta löytynee sopivia yhteistyökumppaneita.

Kaikki yhteistyö on hyväksi – mitä lähempänä sen enemmän mahdollisuuksia on osallistua! Ja kun eläkeläisten allakat ovat turvoksissa niin mitä aiemmin teidän tapahtumian ennakkotieto annetaan sen varmemmin allakka pysyy siitä kohden vapaana. Tilaisuutenne ovat hyviä.
Kuitenkin pieni mieleen jäänyt kohta: älkää seuraavaan vuosikokoukseenne erotelko heitä jotka eivät halua ruokailla tuuppaamalla heidät ylähyllylle vaan pankaa ravintolahenkilökunta muulla tapaa huomioimaan ketkä eivät ateriaa tarvitse ja ketkä sen haluavat nauttia.

Ihan ok

kannatettavaa toimintaa. itse kun asuu pääkaupunkiseudulla, niin sen paremmin en osaa kommentoida.

Olen ollut jäsen vasta lyhyen ajan. Toistaiseksi ei ole tähän sanottavaa.

Pääkaupunkiseutulaisena olen jatkossakin kiinnostunut esim. konsertti- ja tutustumisretkistä paikallisyhdistyspaikkakunnille (á la Jyväskylä-Säynätsalo-Muurame).
Lahti-yhteistyötä odotan innolla. Sibeliustalossa tapahtuu paljon mielenkiintoisia uusia juttuja, joihin olisi kiva päästä tutustumaan.

Olen vasta liittynyt. Periaatteessa Helsingin ulkopuolelle levittäytyminen on hienoa.

Konserttimatkoja alueille, esim. Jyväskylään.

Esim.Ystävien yhteisiä musiikkipäiviä eri paikkakunnilla,joissa esiteltäisiin säveltäjiä/sävellyksiä/tulevien konserttien ohjelmistoa

Ks allaolevaa havaintoa.

ei tarvitse rönsyillä.

vierailuja puolin ja toisin

Nurmijärvellä esim. Syksy Soi! -festivaali, jonka järjestämisessä (ja esiintymässä myös) mukana ollut RSO:nkin muusikoita (mm. Tuija Rantamäki).
Voisi jäsenille tarjota infoa ja samantyyppistä osallistumisreissua kuin esim. viime kesänä Hauhon musiikkijuhlille tehty ekskursio.
Nurmijärvellä nykyään uusi, asianmukainen konserttisalikin (monikkosali.fi). On myös vain n. puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Nurmijärvellä myös kulttuurikohteita, joihin tutustumisen voisi, niin haluttaessa, yhdistää konserttikäyntiin.

Vierailut muiden orkesterien konsertteihin.

Lohjalla on myös oma orkesteri ja musiikkiopisto ja orkesterin ystäväyhdistys, olen järjestänyt lohjalaisten kenraaliharjoituksen vierailuja 2:STI musiikkitaloon Suosittuja.

Esimerkiksi Turussa on perinteisiä musiikkiyhdistyksiä kuten Turun Soitannollinen Seura, Suomen Wagner-Seura – ja Turun kaupunginorkesterillakin (TFO) näyttää olevan oma ystäväyhdistys, jälkimmäisen toimintaa voisi kannustaa ja rohkaista konserttitaloasian tiimoilta..

Ok

Tiedotus facebook-sivuilla paikallistoiminnasta jäsenille. Sinne jäsenet voivat suoraan kommetoida ja tehdä aloitteita.


Yhdistyksen toiminnan kehittäminen:

Vapaiden lippujen välitys esim verkon kautta, jos vaikka ei pääse konserttiin ja sarjalippu jää käyttämättä

¤

Konsertti-iltoina jäsenille voisi olla tapaamispaikka tai jokin muu keino tavata toisiaan (esim. uudet jäsenet eivät tunne välttämättä ketään toista jäsentä). Moni jäsen varmaankin haluaisi keskustella konsertista jne. Yhdistys voisi järjestää mielipidekyselyjä suosikkiteoksista tms. ja näin aktivoida jäseniä esim facebookissa tai nettisivulla.

Muusikoiden ja heidän soittimensa esittelyt, konserttiohjelman yksittäisten teosten esittelyt esim kahvin ääressä, matkat konsertteihin lähiseudulle,

1.Jäsenillat ovat olleet antoisia tilaisuuksia. Kiitos niistä. Arvostan paljon vapaaehtoistyötä, jolla ne on järjestetty.
2.Jäsenetujen hyödyntäminen edellyttää usein käyntiä Musiikkitalolla. Itse ostan yleensä lippuni netistä. Olisiko mahdollista saada jäsenetuja ostettavaksi netin kautta?

Konserttimatkat, kuten retki Hauholle tänä vuonna, kiinnostavat eniten. Myös ulkomaille ja myös muun kuin Rso:n omiin konsertteihin eli kovatasoisiin ulkomaisiin tapahtumiin.

Järjestetään matkoja tms tapahtumiin, jotka eivät ole vain RSOn konsertteja. Vaihtotoimintaa kahden orkesterin ystäväyhdistyksen välillä esim. (sama vastaus kohtaan 6). Koskee myös vastaavia ulkomaisia yhdistyksiä.

Lisää esitelmätilaisuuksia ja muusikko/säveltäjä/vierailija -tapaamisia.
Ennakkoluulotonta yhteistyötä muiden musiikin ystäväyhdistysten (esim HKO:n ystävien, Oopperan ystavien yms) kanssa.

Tuossa edellä suurimmat. Sen lisäksi kehoittaisin ottamaan kantaa Helsingin keskustaan ”kulttuuriketjun” rakentamiseen. Lautakunta käsittelee lokakuussa tunneli/siltavaihtoehtoa. Olen suunnitelut yhden vaihtoehdon sillaksi ja se toteutuessaan voisi olla hyvä estradi pienimuotoisille konserteille ratapihan yllä. Kokeilen laittaa siitä viestiä toisaalla tähän sähköpostiinne.

Hinta-laatusuhteeltaan hyvän matkanjärjestäjän löytäminen ulkomaanmatkoja varten. Pelkät matkat lentoineen ja hotelleineen ovat melko hinnakkaita. Konserttilippujen hinnat ovat ulkomailla kalliita, mutta esim. lentotarjouksia voisi hyödyntää.

Konsertteja edeltävät luoennot,, keskustelut etc voisivat olla mukavia, lisää niitä.

Ateneumin ystävien jäsenkortilla saa alennuksen Ateneumin bistrosta. Raha ei ratkaise, mutta useimmiten kahvilassa tapaa muitakin ”ystäviä”, joiden kanssa tulee vaihdettua ajatuksia mm. taiteesta.

Olen uutena jäsenenä tyytyväinen yhdistyksen toimintaan. En kuitenkaan pysty täältä periferiasta kovin usein osallistumaan muuten kuin ahkerasti seuraamalla konsertteja Areenalta ja radiosta!

eri kulttuurialoja yhdistävät tapahtumat avaavat näkökulmaa, niitä jatkossakin toivon

Hyvä ja vireä alku nuorelle yhdistykselle! Nykyiset yhteisölliset kanavat otettu tarmokkaasti haltuun.

Nykyinen toiminta on riittävän laajaa.

Koen henkilökohtaisesti ongelmana sen, että kausikorttilaiset valtaavat permannon kaikki paikat silti loppuunmyydyissäkin konserteissa on kymmenittäin tyhjiä paikkoja (olen H-katsomosta havainnut). Voisiko tähän epäkohtaan keksiä jonkun järjestelmän, että haluavat pääsisivät hyödyntämään kausikorttilaisten tyhjiksi jättämiä paikkoja.

Kesällä toivoisin kotimaan konserttimatkojen jatkuvan eri paikkoihin per kesä. Hauhon matka oli oikein mukava ja kiinnostava. Helsingin Sanomissa esim oli kesällä juttua Kemiösaaren konsertista, mutta vaihtoehtojahan lienee useita.

Toimintaa on nyt jo minulle riittävästi, enkä oikein osaa tähän mitään järkevää laittaa

Joskus voisi järjestää musiikkiaiheisia esittely-/esitelmätilaisuuksia.

En osaa sanoa.

– musiikin säveltäjiä voitaisiin kuulla esim. jäsenilloissa.

Konserttimatkoja. Enemmän lipputarjouksia. Luentoja klassisesta
Musiikista

Olen ollut jäsen niin vähän aikaa, etten ole kehitysasioita vielä miettinyt. Olen ollut erittäin tyytyväinen Musiikkitalon avoimiin harjoituksiin.

Olen ollut tyytyväinen tähän astiseen toimintaan.

Nykyinen toimintamalli matkoineen on hyvä.

Nykyisellään hyvää toimintaa.

Toivoisin että yhdistys voisi jotenkin vaikuttaa hankalaan konserttilippujen hankintaan. Kun haluaa hankkia esim 5 kpl yksittäislippua ja ne pitää ostaa ja maksaa yksitellen (siis verkkokaupasta) , joutuu klikkailemaan ”en ole robotti”- kuvia ja maksutapahtumaa niin kauan että vain eka lipun osto onnistuu, muut liput ovat jo yleensä loppu kun pääsee jatkamaan. Onko RSO tietoinen miten hankalaa lippujen osto on? Ticketmaster systeemi ilmeisesti ei oleta että joku haluaa samalla hetkellä ostaa useampaan konserttiin lippu. Miten voi olla että hyvät paikat loppuvat parissa minuutissa….Harmittaa.

+ Sibelius-Akatemiassa opiskeleville mahdollisuus pienimuotoisiin esiintymisiin RSOn ystävien järjestämänä, tila SA:n puolelta ja lipputulot esiintyjille.

+ Yhteistyömatineoita RSOn soittajien ja esim. Ateneumin, Sinebrykoffin, Kiasman tai vaikka EMMAn taidemuseon kanssa viikonloppuisin iltapäivällä tai alkuillasta, jolloin sekä orkesterilaisilla että jäsenillä ja muulla yleisöllä saattaisi olla arkea parempi tilanne osallistua. – Iiro Rantalakin taannoin ihmetteli, miksi konsertteja on lähinnä ma – pe.

+ Konserttimatkoja edelleen Suomessa ja mahdollisuuksien mukaan Pohjoismaihin.

Kotimaan konserttimatkat ovat toivelistallani, esim. Turku, Lahti, Tampere ym. kohteet, jotka eivät vaadi yöpymistä.

– musiikilliset keskusteluillat
– riittävä vaihtuvuus hallitukseen

Ulkomaan konserttimatkat ei tulisi kestää meno- ja paluumatkan osalta tolkuttomasti. Karsii osallistumisen.

Syvällisempää RSO:N ohjelmasuunnittelun ja itse ohjelmiston esittelyä. Jutustelutasoinen ohjelma ei kiinnosta.

Mielenkiintoisia ”musikaalisia” matkoja kotimaahan ja ulkomaille

Koen jokseenkin epäreiluna sen, että nämä jäsenten aamupäivä kenraalit ovat yleensä samoja, mitkä sisältyvät jo kausilipin ostajien konsertteihin, samoin kun jotkin lahjakonsertit. Miksi, eikö kuitenkin olisi kiva,pi tarjota jotain kausilipun ulkopuolelta?

Valitettavasti en osaa ottaa kantaa.

Entiseen malliin on hyvä: muusikkotapaamisia, yhteistyötä muiden, musiikkia lähellä olevien taidemuotojen/tapahtumien kanssa, matkoja.

Tämä ei ehkä ole kehitysidea vaan pikemminkin toivomus: Toivoisin, että kenraaliharjoituksiin pääsisi useammin, koska aina ei vain millään pääse illan konserttiin päällekkäisyyksien vuoksi, jolloin olisi kiva päästä edes kenraaliharjoitukseen.

Toivoisin, että jäsenyyden myötä sivistyisin ja oppisin syvemmin uutta klassisesta musiikista yleisemminkin ja orkesterin toiminnasta erityisesti. Tovoisin tämäntyyppistä sisältöä esim. jäseniltoihin (esim. Ohjelmistosuunnittleun aikajänne, kapellimestarin ja intendentin roolit ja yhteistyö jne. Mitä tehtäviä on konserttimestarilla ja äänenjohtajalla? Miten heidät valitaan? Miten kulloisenkin konsertin miehitys järjestetään? Miten muusikot harjoittelevat moderneja teoksia ja kantaesityksiä?). Olen ihan diletantti muisikin rakastaja, ja ehkä jäsenistössä on muitakin, joille orkesterin toiminta ei ole itsestään selvää.
Musiikillista ymmärrystä syventävät luennot (studia generalia -tyyppiset) kiinnostaisivat. Ei välttämättä niin, että yhdistys niitä (ainakaan yksin) järjestäisi, mutta ainakin tarjolla olevista voisi jakaa jäsenistölle tietoa?

Hauhon musiikkijuhlien tapaiset musiikkia ja paikallista kulttuuria yhdistävät retket ovat hienoja. Monet eivät jaksa itse autoilla näihin, kuten en minäkään.

Lisää muusikkotapaamisia ja teosten esittelyä

Toivoisin konserttimatkoja Pohjois- Suomeen.
Konserttimatka esim. Wienin fikharmonikkojen kesäkonserttiin.
Konserttimatkoja ulkomaille ja musiikkijuhlille Suomessa.

Jäsenkortti voisi olla sähköinen. Muuten toiminta on nykyisellään todella monipuolista, kiitos siitä 🙂

Musiikkimatkoja on yleisesti ottaen tarjolla hyvin vähän, joten näitä toivoisin RSO:n ystävät yhdistyksen tarjoavan jatkossakin.

– Jo alkaneet ns Siltala-tyyppiset käynnit, kotikonsertit, konsertit esim Kansallisarkiston upeassa salissa ja mukaan jokin pieni tietopläjäys orkesterin jäsenen, intendentin, Musiikkitalon henkilöstöön kuuluvan tms avulla.

muusikkotapaamisia mahdollisuuksien mukaan enemmän, RSO:n muusikkoja jäseniltoihin. myös intendenttiä ja kapellimestaria voisi hyödyntää mahdollisuuksien mukaan. orkesteri lähelle ystäviä.

Olen tyytyväinen ystäväyhdistyksen toimintaan. Kiitos aktiiviselle hallitukselle! Yksinkertainen ja helppo vastaus olisi ’ samaa linjaa eteenpäin!’. Mutta jos oikein paneudun asiaan, niin orkesterin eri instrumenttiryhmien esittelyä, vuorovaikutusta muusikoiden kanssa. Tätä on tosin yritetty, osallistujia ollut vähän.

Onnistuneen Hauhon matkan perusteella voisimme käydä tutustumassa kesäisin muidenkin RSO:n muusikoiden järjestämiin festareihin. Kiinnostavia ovat myös muiden kulttuurikaupunkien konsertti- ja oopperatalot ja niiden tarjonta.

Useampia tilaisuuksia musiikin kuunteluun
Jäsen iltoja musiikin harrastajien ja ammatti muusikoiden kesken

Katso edellinen vastaus.

Jonkinlainen vapaamuotoisempi tapaaminen tai keskusteluilta, jossa voisi tutustua muihin jäseniin, olisi mukava. Nuotistokierros oli mahtava!

Nyt on paljon sellaista toimintaa, jota työssäoleva ei voi hyödyntää. Esim kenraaliharjoitukset, kiertuematkoihin ei yhtäkkiä saa lomaa järkestettyä ja joihinkin muusikkotapaamisiin tms ollut osallistujarajoitus, joihin ei ole ehtinyt ilmoittautua. Ystävätoiminta on mukava asia, mutta kieltämättä ikärakenne voisi olla nuorempi. Muusikkotapaamiset ja konserttiliput ovat hyviä juttuja, mutta niissä etusijalle voisi olla ne, jotka eivät millään pääse esim. töiden vuoksi kenraaliharjoituksiin.

Kiitos erinomaisesta jäsenkyselystä!
RSO:n ystävät on jo nyt yksi aktiivisimmista yhdistyksistä, joihin kuulun.
Pysytään liikkeessä ja eletään ajassa 🙂

Uutena ajattelisin konserttimatkoja Suomen muihinkin kaupunkeihin.

En vielä tunne hyvin kaikkia sinfoniaorkesterin soittimia/soitinryhmiä. Kiinnostaisi yleisesittely!

Avoimet harjoitukset ovat hieno mahdollisuus, voiko lisätä?
Yhteiset tapaamiset soittajien kanssa voisivat olla avartavia, mikäli siltä puolelta halua tapaamisiin löytyy.Miten siellä meidän ystävien toiminta koetaan, toivomuksia?

Elämme aikaa jolloin tekniikka, ulkokohtaisuus ja stereotyyppisyys polkevat kanssakäymisen vivahteita. Kun tapaa taiteilijan henkilökohtaisesti
voi välittömästi voi saada impulsseja teoksesta ja sen esittäjistä. Syntyy uusi kiinnostuksen taso, joka johtaa helposti mielenkiinnon leimahtamiseen ja lipun ostamiseen. Siis: taiteilijatapaamiset, uusien teosten analysoinnit ennen konserttia,ajatusten vaihdot… On turha toivoa, että tänä ylenpalttisen tarjonnan aikana esim. uusi tai lähes tuntematon teos voisi ankkuroitua yleisön tietoisuuteen jos se esitetään vain harvoin ilman riittävää pohjustusta. Wienin filharmonikot kieltäytyivät v 1904 soittamasta Sibeliuksen 4. sinfonian, ei pohjustettu…

Olen yrittänyt kirjautua jäsensivuille, mutta salasana ei ole toiminut. Laitan nyt tähän tämän palautteen tähän, kun en tiedä parempaakaan paikkaa.

Toivoisin lisää muusikkotapaamisia.

Maksullisia artistien tapaamisiaa ja heidän mietteitään omasta alastaan. Tulot rson hankkeille, kuten tämä ehdotus.

”kulisssien takana” -asiat kiinnostavat, esim. nuotiston esittely oli valtavan mielenkiintoinen tilaisuus. Yleisö näkee ja kokee vain suuren työn loppuhuipennuksen konsertissa, mutta olisi mukava tietää mitä kaikkea taustalla tehdään. Miten orkesteri ja yksittäiset muusikot harjoittelevat, mitä tehdään itsenäisesti ja mitä yhdessä; miten soittimia huolletaan; millainen on muusikon päivä; mitä järjestäjät tekevät, miten saavat ”logistiikkarumban” sujumaan sähellyksittä teosten välissä; mitä kaikenlaisia muita apuvoimia tarvitaan jotta illalla soitto sujuu; miten kohdataan vierailevat solistit ja kaput?

Pidetään focus lähellä RSO:ta. Enemmän tapahtumia illoiksi tai viikonlopuiksi jolloin työssäkäyvät voisivat osallistua.

Twitter tili olisi hyvä tapa toimia jos sen saisi pystyyn, nyt FB viestit tulevat viivellä johtuen FB:n algoritmeistä.

Sen verran tuore jäsen olen vielä, että en ole ehtinyt kunnolla perehtyä kaikkeen toimintaan.
Hyvältä kaikki kuitenkin vaikuttaa sen perusteella, mitä olen ehtinyt tähän mennessä lukea nettisivuilta ja muualta. Ystävämatkatkin (myös ulkomaille) vaikuttavat mielenkiintoisilta.
En tiedä yhdistyksen resursseista, kun en ole vielä osallistunut vuosikokoukseen kertaakaan, mutta aika laajmittaiselta toiminnalta vaikuttaa nykyiselläänkin. Jos suunnitellaan toiminnan ja yhteistyöverkoston laajentamista vielä entisestään, niin se on varmasti ok ja tavoiteltavaakin, kunhan se on linjassa resurssien ja jäsenmäärän kanssa. Ts. yhdistyksen jäsenmäärä ja tulot ovat riittävät kaiken suunniteltavan toiminnan järkevään pyörittämiseen.
Kouluikäisten ja sitä vanhempienkin nuorten (=tulevaisuuden konserttiyleisön) musiikkikasvatukseen satsaaminen on yhteiskunnassa erittäin tarpeellista, ja jos RSO:n ystävät pystyy tässä yhden korren kantamaan kekoon, se on hienoa. Toisaalta, tuo ydintehtävä on niin laajamittainen, että sitä ei luonnollisestikaan voi ottaa orkesterin ystäväyhdistyksen päätehtäväksi. Mutta tätä tehtävää tukevaa toimintaa kannatan ilman muuta.

Toiminta ollut hyvää matkat ja yhteiset konsertit ja mutkaton kenraaliharjoitusvierailu.

Kalliit ulkomaanmatkat eivät ole se suunta, joka varsinaisesti profiloi RSOn ystävien toimintaa.

Koska RSO on koko Suomen orkesteri, toivon painostusta Ylen suuntaan, jotta ne alkuperäiset suorat konserttilähetykset palautettaisiin. Siinä olisi missio, joka antaisi ’yhdistyksen hattuun’ vähintäinkin yhtä komean sulan kuin tiettyjen ystäväkoulujen oppilaiden aktivoiminen. Tai ne ulkomaanmatkat..

Musiikkitalon avoimet ovet-päivä. Viime vuoden oli tosi onnistunut. Lapset näyttivät olevan täysin riemuissaan. Mihin nurena tutustuu, siihen vanhana tarttuu!


Asun missä:Jyväskylässä ☺JyväskyläKeski-SuomessaRiihimäelläRiihimäelläVaasassaJyväskyläLohjalla 2 jäsentä samasta perheestäLänsi-UudellamaallakuopiossaPorvooJoensuu, mutta asunto myös HelsingissäPorvoossaHämeenlinnassaHattulaHattulaLohjallaVarsinais-Suomessa