Darren Acostan, RSO:n soolopasunistin, heinäkuinen kaksiviikkoinen kuluu Kuhmossa esiintyen ja opettaen. ”Nautin myös opettamisesta”, Darren toteaa ja kertoo itsekin saaneensa lopullisen ”musiikkipistoksen” aikoinaan kuusiviikkoisella musiikkileirillä arvostetun EMF-festivaalin yhteydessä Pohjois-Carolinassa. ”Siellä vahvistui, että haluan soittamisesta itselleni ammatin.”
Kuhmo-viikkojen ensimmäisten päivien helmeksi Darren Acosta poimii ruotsalaisen lauluyhtye Ensemble Åttan, mutta lisää, että korkeatasoisia esityksiä Kuhmossa on koko ajan. Hellekään ei ole haitannut New Orleansissa kasvanutta ja kuumaan ja kosteaan tottunutta.
Elokuussa käynnistyy RSO:n uusi kausi, josta Darren pasunistina odottaa erityisesti Mahlerin 3. sinfoniaa, jonka Jukka-Pekka Saraste johtaa 3.10., sekä Jukka Tiensuun Pasuunakonserton kantaesitystä 11.1.2019. #kuhmofestival