Perjantaisarjan viimeisimmässä konsertissa 21.4.2023 saimme kuulla Tugan Sohijevin johtaman Anton Brucknerin kahdeksannen sinfonian – puolitoistatuntisen sävelten muodostaman “katedraalin”. Brucknerhan omisti jokseenkin kaikki sävellyksensä Jumalalle.
Jean Sibelius piti aikanaan Bruckneria säveltäjistä suurimpana ja mm. vuonna 1911 hän kertoi liikuttuneensa kyyneliin saakka kuultuaan tämän 5. sinfonian. Kerrotaan myös että nuorena opiskelijana Wienissä hän joutui tappeluun puolustaessaan Brucknerin musiikkia Brahmsin kannattajia vastaan. Siihen aikaan musiikki herätti todella vahvoja tunteita!
Sloveniasta Suomeen aikanaan muuttanut kapellimestari Leo Funtek oli Bruckner-tuntija ja julkaisi vuonna 1912 kirjan ”Bruckneriana”. Funtekia haastateltiin vuonna 1935 ja hänen mielipiteensä ovat mielenkiintoisia: ”… huoleti voin sanoa että Bruckner on ehdottomasti asetettava sille linjalle, jolle mielestämme Bach ja Beethoven kuuluvat. Brucknerin suuruus piilee siinä että hänen musiikkinsa on kosmillista, jos niin saa sanoa. Sille, joka vaatii häneltä subjektiivisten tunteiden ilmaisua, hän jää iäksi vieraaksi.” Hän jatkaa: ”Johtaja-teknillisestihän se ei ole erikoisen vaikeaa – vaikka ei se siltäkään kannalta ole leikintekoa – mutta sen vaikeus on juuri musiikillisen rakennelman tavattoman pitkissä ja tavattoman laajoissa ”kaarissa”. Esittämisen vaikeus on siinä tavassa, miten sen rakentaa.” Funtek pääsi itse johtamaan Bruckneria Helsingin Kaupunginorkesterin johtajana.
Brucknerin sinfoniat vaativat suuren orkesterin ja tuon ”rakennustaidon” hallitsevan johtajan. Kesti aikansa ennen kuin RSO/radio-orkesteri pääsi soittamaan Bruckneria. Vuonna 1943 saksalainen Rudolf Schulz-Dornburg johti 6. sinfonian Adagion studiokonsertissa, mutta kokonainen sinfonia tuli ohjelmistoon vasta 1.4.1952. Tällöin Simon Parmet johti 4. sinfonian. Vuoteen 1977 mennessä esityksiä oli ollut yhteensä 24 kaikkiaan viidestä eri sinfoniasta (eniten eli 10 kertaa soi 7. sinfonia). Okko Kamu johti ensimmäisenä 8. sinfonian Juhlaviikoilla 10.9.1971 (konsertin toisena numerona oli Ravelin G-duuripianokonsertto Ralf Gothónin soittamana – melkoinen teospari!).
RSOn ylikapellimestariksi 1977 tuli Leif Segerstam, jolloin Bruckner ja muut myöhäisromantiikan suurimuotoisten teosten säveltäjät (Mahler, Strauss jne) vahvistivat asemaansa orkesterin ohjelmistossa. Heti marraskuussa 1977 kuultiin uudestaan 8. sinfonia.
Leif Segerstam RSOn johtajana
Kevätkaudella 1994 RSO testasi uuden oopperatalon salia soittamalla siellä Brucknerin sinfoniat 5, 8 ja 9 kolmessa eri konsertissa.
Kun orkesteri siirtyi Musiikkitaloon syksyllä 2011, hetimiten syyskuussa soitettiin Brucknerin 7. sinfonia Kurt Masurin johdolla. Viime vuosina näitä suuria sinfonioita on saatu kuulla usein parissakin konsertissa vuosittain, kapellimestareina mm. Herbert Blomstedt, Esa-Pekka Salonen, Hannu Lintu ja Kent Nagano (viimeksi mainittu johti 8. sinfonian kahteen kertaan toukokuussa 2017).
Lopuksi anekdootti säveltäjältä itseltään. Saatuaan Wienin yliopiston kunniatohtorin arvonimen hän vastasi yliopiston edustajille: ”En löydä sanoja kiittääkseni teitä kuten tahtoisin. Mutta jos täällä olisi urut voisin sen teille kertoa.”
2000-luvun alkupuolella olin paikalla Kulttuuritalossa kun viulusolisti Christian Tetzlaffin viulun kieli meni pamahtaen poikki kesken konserton. Yleensä tässä tilanteessa esitys keskeytyy, mutta Tetzlaff toimi salamannopeasti, antoi viulunsa konserttimestarille ja otti tältä viulun itselleen! Soitto jatkui keskeytyksettä, ainoastaan viulun ääni muuttui hieman pehmeämmäksi (hänen oma viulunsa oli uudempaa mallia). Konserttimestari ei tietenkään voinut jäädä ilman kunnon soittopeliä, joten hän puolestaan pyysi takanaan olevaa soittajaa luovuttamaan viulunsa hänelle. Muistaakseni viulurivistön takimmainen soittaja jäi sitten pitelemään solistin rikkoutunutta soitinta. Voitte arvata että Tetzlaffin taiturimainen viulunvaihto sähköisti salin tunnelman ja aplodit esityksen päätteeksi olivat myrskyisät!
RSO:n konserteissa ei ole varsinaisia vaaratilanteita onneksi juurikaan nähty, mutta 24.4.1994 Jukka-Pekka Saraste joutui keskeyttämään Brucknerin sinfonian esityksen Kansallisoopperassa. Katsoja roikkui oopperan parven kaiteella ja pelästytti yleisön pahanpäiväisesti. Kaikeksi onneksi miestä estettiin hyppäämästä alas ja konsertti pääsi jatkumaan hetken kuluttua.
Mainittava on toinen dramaattinen tapaus Helsingissä, vaikka orkesteri ei ollutkaan RSO. Ukkonen pimensi Kansallisteatterin salin vuonna 1961 juuri kun Leningradin Filharmonikot oli siellä vierailullaan soittamassa Tshaikovskin 5. sinfonian finaalia. Kovana harjoittajana tunnetun Jevgeni Mravinskin johtama orkesteri ei ollut moksiskaan vaan soitto jatkui ilman pienintäkään sekaannusta!
Radio-orkesterin alkuvuosikymmeninä sen tehtäväkenttä oli monipuolinen. Se soitti mm. radiokuunnelmien ja radionäytelmien orkesterina. Vuonna 1930 orkesteri teki radiossa yhdessä Aino Acktén oopperaluokan kanssa Händelin oopperan Julius Caesar. Nimiroolissa lauloi sittemmin varsin tunnetuksi hieman kevyemmän musiikin alalla tullut Georg Malmstén. Esitys sai hyvät arvostelut.
4.5.1933 lähetettiin ensimmäistä kertaa Suomesta ja Helsingistä ”Eurooppalainen konsertti” (EBU-konserttien edeltäjä). Siinä soittivat Radion ja Helsingin kaupungin orkesterit yhdessä Armas Järnefeltin johdolla (Sibeliuksen piti johtaa, mutta hän vetäytyi ja ehdotti Järnefeltiä). Ohjelmassa oli Sibeliuksen kolme teosta: Aallottaret, 5. sinfonia ja viulukonsertto solistina Anja Ignatius. Konsertti radioitiin 14 Euroopan maahan ja sillä oli näin kenties miljoonia kuulijoita, siihen aikaan kun ei ollut televisiota tai juuri muitakaan radion kilpailijoita.
1940-luvulla ideoitiin tehdaskonsertit, joissa orkesteri vieraili tehtailla lounastunnin aikoihin ja soitti työntekijöille. Nämä konsertit myös radioitiin. Ensimmäinen oli välirauhan aikana vuonna 1940 Strömbergin tehtaalla. Tilaisuus oli menestys ja saman vuoden aikana orkesteri vieraili vielä viidessä muussa tehtaassa sekä kahdessa sairaalassa soittamassa (soittajistohan oli paljon pienempi kuin nykyään). Muutamat vierailut suuntautuivat Helsingin ulkopuolelle, mikä oli alkusysäys maakunnalliselle toiminnalle. Rajamäen Alkon tehtaassa vierailleen orkesterin soittajille annettiin lahjaksi pala hiivaa sekä pullo – etikkaa.
Orkesteri soittamassa Hietalahden tehtaalla 1945. Toivo Haapanen johtaa ja vaaleassa puvussa vasemmalla kuuluttaja Carl-Erik Creutz.
Joskus käy niinkin että vierailevat kapellimestarit eivät syystä tai toisesta onnistu, vaikka olisivat hyvinkin maineikkaita. Carlo Maria Giulini johti RSO:ta ainoan kerran vuonna 1958, mutta harjoituksia oli ollut kovin vähän ja esitys ei tainnut onnistua kritiikeistä päätellen: ”kesähelteessä puuhaileva heinämies”, ”yliampuvan pateettista”, ”suhteellisen tuntematon tekijä” kirjoitettiin suomalaisissa lehdissä… Hieman aikaisemmin eli vuonna 1955 tunnetusti kiivasluonteinen tähtikapellimestari Ferenc Fricsay johti ensin studiokonsertin, mutta kiisteli sitten harjoitusten yhteydessä radion edustajien kanssa avustajien määrästä ja suuttui niin pahasti että ei johtanut enää sovittua tiistaikonserttia vaan poistui maasta.
Kuka onkaan kaikkien aikojen nuorin ja kuka vanhin RSO:ta johtanut kapellimestari?
Nuorin on ilman muuta vuonna 1949 orkesteria johtanut ihmelapsi Pierino Gamba, joka oli 12-vuotias. Messuhallissa pidetyssä konsertissa hän johti mm. Beethovenin 5. sinfonian. Gamba teki aikuisena pitkän uran kapellimestarina, joskaan ei aivan maineikkaimpien orkestereiden kanssa.
Vanhin on ollut 94-vuotiaana RSO:ta johtanut Herbert Blomstedt. Tämä tapahtui maaliskuussa 2022, mutta hänhän on toki johtanut orkesteria useampaan kertaan ja saattaa johtaa vielä uudestaan. Ensimmäisen kerran hän johti täällä 26.11.1957 – siis lähes 65 vuotta ennen toistaiseksi viimeisintä kertaa!
12-vuotias kapellimestari Pierino Gamba vierellään Toivo Haapanen ja Leo Funtek.
RSOn ohjelmistopolitiikkaan on jo pitkään kuulunut uuden musiikin esittäminen ja myös teosten tilaaminen säveltäjiltä. Historiaan mahtuu erilaisten uusinta musiikkia esittävien konserttisarjojen kehittelyä ja välillä dramaattisiakin tapauksia haastavien teosten kanssa.
Aivan Radio-orkesterin alkuvuosista lähtien ohjelmistoon otettiin kotimaisten säveltäjien uusia teoksia ja varsin runsaastikin. Esimerkiksi vuonna 1931 kantaesitettiin radiossa peräti kahdeksan Uuno Klamin sävellystä. Aarre Merikanto, Väinö Raitio ja Sulho Ranta olivat muita 30-luvun ”radiosäveltäjiä”. Orkesterihan oli tuolloin vielä soittajistoltaan varsin pieni, joten teokset olivat pienimuotoisia.
Aarre Merikanto omisti Intrada-sävellyksensä 10-vuotiaalle Yleisradiolle.
1940-luvulla esitettiin edelleen yllättävänkin paljon uutta musiikkia ja tässä kotimaisten säveltäjien lisäksi erityisesti ruotsalaisten säveltämää (säveltäjiä mm. Atterberg, Rosenberg, Larsson, de Frumerie, Wirén). Sodan jälkeen vuonna 1947 radio-orkesteri soitti ensimmäistä kertaa Dmitri Shostakovitshin musiikkia, viidennen sinfonian.
1950-luvulla orkesterin ylikapellimestarina toiminut Nils-Eric Fougstedt oli itsekin säveltäjä ja halusi tuoda yhä enemmän nykymusiikkia orkesterin ohjelmistoon. Niinpä hänen johdollaan esitettiin sekä nykymusiikin klassikkoja (Berg, Schönberg, Stravinsky, Bartok, Hindemith, Villa-Lobos jne) että aivan uutta musiikkia. 1957 RSO kantaesitti Kurt Atterbergin 9. sinfonian, ”Sinfonia visionaria” (laulusolisteille, kuorolle ja orkesterille hieman Beethovenin tyyliin). Kotimaisista nuorista säveltäjistä Einar Englund oli vahvasti esillä useiden teosten kantaesityksineen.
Nils-Eric Fougstedt toimi ylikapellimestarina 1950-61. RSO kantaesitti 18 hänen sävellystään.
Marraskuussa 1962 Yleisradio aloitti Nykymusiikin päivät, joihin sisältyi orkesteri-, kamari- ja elektronista musiikkia sisältäviä konsertteja sekä studioiltoja. Yksi RSOn tiistaikonsertti oli keskeisenä tapahtumana, säveltäjinä sekä hieman ”klassisempia” että aivan uusia teoksia (ensimmäisen konsertin säveltäjänimet olivat Varèse, Stravinsky, Penderecki, Berio ja Nono). Erkki Salmenhaara arvioi Kauppalehdessä ensimmäisiä Nykymusiikin päiviä mm. näin: ”Nyt saatiin vihdoin kuulla elävinä esityksinä sitä uutta musiikkia, josta on paljon puhuttu ja joka nauhoina ja harvoina levyinä on jo tullut erityisesti nuoren polven kiinnostuksen, harrastuksen ja ihailun kohteeksi.” Salit olivatkin lähes täynnä kuulijoita.
Nykymusiikin päivien tilalle tulivat vuodesta 1965 Musica Nova-konsertit, joita oli muutamia per konserttikausi. Lisäksi ”Ung Nordisk Musik” (UNM) ja Pohjoismaisten musiikkipäivien konsertit toivat kuultavaksi uusinta musiikkia. Vuonna 1963 UNM-päivillä sattui melkoinen kohu, kun orkesteri kieltäytyi soittamasta Jan Barkin sävellystä ”Pyknos”, koska sen mielestä nuottikirjoitus oli ongelmallinen ja teoksen edellyttämä soittimien käsittely olisi vaarantanut soittimien kunnon. Kiista sai melkoista huomiota kansainvälisestikin ja soittajien todettiin rikkoneen työehtosopimusta. Muusikkojen liiton katsottiin kuitenkin tehneen voitavansa selkkauksen estämiseksi eikä työtuomioistuimeen nostettu kannetta.
1970-luvulla Musica Nova-nimikkeestä luovuttiin. Nyttemminhän tuo nimike kuuluu festivaaliin, joka aktivoi niin RSOn kuin muitakin pääkaupunkiseudun orkestereita joka toinen vuosi. Uuden musiikin erikoiskonsertteja toki jatkettiin erikoisotsikon puuttumisesta huolimatta. Merkittäviä tapauksia olivat mm. Olivier Messiaenin Turangalila-sinfonian esitys (säveltäjän läsnäollessa), Iannis Xenakisin sävellykset (säveltäjä kävi luennoimassa musiikistaan) ja japanilaisen Toshiro Mayuzumin Nirvana-sinfonian esitys 1975. Viimeksi mainittu, äskettäin levyltä kuuntelemani on hyvin erikoislaatuinen, japanilaista perinnemusiikkia sekä modernia länsimaista tyyliä yhdistävä teos mieskuorolle ja orkesterille.
Ensimmäisen 50 toimintavuotensa aikana Radio-orkesteri/RSO kantaesitti yli 450 sävellystä.
Viime vuosina RSO:n kausiohjelmaan on otettu säännöllisiä säveltäjävierailuja, viimeksi lokakuussa 2022 vieraana oli Brett Dean. Aikaisempina vuosinakin vierailuja on ollut ja RSO:ta on käynyt johtamassa useampi suuri säveltäjänimi.
Varmaankin kuuluisin kaikista on ollut Igor Stravinsky. Hän vieraili 79-vuotiaana Helsingissä vuonna 1961 ja johti konsertissa yliopiston juhlasalissa 12. syyskuuta Orfeus-balettisarjan. Konsertin muut teokset johti säveltäjän assistentti Robert Craft. Orkesterin kanssa oli vain kaksi harjoitusta, mutta vierailu oli soittajille suuri tapaus. Alttoviulisti Heikki Louhivuori muisteli näin: ”Se oli mahtava tilanne. Hänellä oli kaikissa sävellyksissä metronominumerot ja niitä pyrittiin noudattamaan. Nyt kun hän itse johti, huomattiin, etteivät ne pitäneet lainkaan paikkaansa. Minä vielä kysäisin ja Stravinsky rauhoitteli, että nämä nyt ovat vain sellaisia viitteitä.”
Emanuel Elola (fagotin äänenjohtaja) kuvasi vierailun vaikutelmia: ”Niin Stravinsky… ei hän millään erikoisella menestyksellä. Hän ei ollut mikään suuri kapellimestari. Mutta sitten kuultiin yhtenä päivänä, että Stravinsky oli löytänyt Suomesta aarteen. Ihmeteltiin mitä se oli… jotain musiikkia tai kirjallisuutta. Mutta se aarre olikin Koskenkorva. Se oli hänestä äärettömän hyvää.”
Kiitokseksi vuonna 1963 saamastaan Wihurin kansainvälisen rahaston Sibelius-palkinnosta Stravinsky sovitti puhallinyhtyeelle Sibeliuksen Canzonettan opus 62a.
Stravinsky keskustelee assistenttinsa Robert Craftin sekä musiikkipäällikkö Kai Maasalon kanssa.
Vuonna 1955 oli RSO:ta käynyt johtamassa kaksi huomattavaa säveltäjää. Ensin Aaron Copland lokakuun 4. päivänä ja vain viikkoa myöhemmin Paul Hindemith. Jälkimmäinen sai samalla matkallaan Sibelius-palkinnon ja niin ohjelmassa oli kaksi konserttia: palkintojenjakotilaisuudessa sunnuntaina sekä heti tiistaina varsinainen konsertti vieläpä eri ohjelmalla! Orkesterilla oli erittäin lyhyt harjoitusaika eikä se tuntenut teoksista kuin muutaman. ”Hindemith löysi sitten joka tahdista vääriä ääniä ja nuotteja.” (Heikki Louhivuori)
Copland johti balettimusiikkiaan ”Billy the Kid” sekä teoksen ”An Outdoor Overture”. Heikki Louhivuoren arvio oli: ”Erittäin hyvä kapellimestari.” Hindemithin tiistaikonsertin ohjelma oli seuraava: Sinfonisia metamorfooseja, Konserttimusiikkia jousille ja vaskipuhaltimille sekä ”Mathis der Maler”.
Puolalainen mestarisäveltäjä ja taitava kapellimestari Krzysztof Penderecki (1933-2020) vieraili Suomessa useastikin, varsinkin Naantalin musiikkijuhlilla. RSO:ta hän johti ensimmäisen kerran lokakuussa 1974. Sävellykset olivat Anaklasis, Partita ja ensimmäinen sinfonia. Teosten solistiosuuksissa kuultiin mm. cembaloa, sähkökitaraa ja bassokitaraa. Kun olin kerran Puolassa matkalla, näin Pendereckin haastattelun televisiossa. Häneltä kysyttiin miksi hän oli säveltänyt niin kovin vaikean teoksen ja vastaus oli: ”En sävellä harrastelijoille.”
Penderecki harjoittaa orkesteria vuonna 1974.
Toinen Suomessa usein nähty ja soitettu puolalaissäveltäjä on Witold Lutoslawski (1913-94), joka hänkin johti RSO:ta (ensimmäisen kerran 1970) sekä sai Sibelius-palkinnon. RSO Hannu Linnun johdolla levytti Lutoslawskin neljä sinfoniaa vuosina 2017-18 ja levytykset ovat saaneet paljon arvostusta maailmalla.
Kysyimme RSOn muusikoilta mitä musiikkia he haluavat kuunnella jouluna ja tässä vastausten toinen osa:
Tarja Angervo: Olen todella jouluihminen, mutta kysymys tuntui ensin vaikealta, koska kuuntelen melko vähän musiikkia vapaa-ajallani, mutta sitten ymmärsin palata lapsuuteni. Matkustimme perheeni kanssa paljon Keski-Euroopassa ja kotona oli valtava vinyylilevykokoelma, jonne oli varmasti tuotu Saksan tuliaisia. Joka joulu kuunneltiin saksalaisia joululevyjä, ja erityisesti yksi laulu oli suosikkini: Te lapsoset, lapsoset kiiruhtakaa (Ihr Kinderlein, kommet). Ja tämä nimenomaan saksalaisen lapsikuoron laulamana. Äitini kirjoitti muistikirjaani suomennetut sanat, koska rakastin tuota laulua niin paljon.
Jukka Nuuttila: Minulla ei ole mitään erityistä joululaulua mikä merkitsisi yli muiden. Tykkään miltei kaikista perinteisistä joululauluista, niistä tulee joulumieltä. Jouluruokia tehdessä tykkään kuunnella esim. Nat King Colen ja Frank Sinatran sekä sen tyyppisiä sokerihuurrettuja joululauluja big bändin kera hienoina sovituksina.
Jouko Laivuori: Minun ei tarvitse koskaan miettiä tätä kysymystä sekuntia kauempaa. Ehdoton ykkönen on AdesteFideles! Yksinkertainen ja kaunis. Esittäjäksi sopii kai parhaiten joku englantilainen kuoro. Onhan biisiä veikkailtu Händelin säveltämäksi, vaikka tuskin näin on.
Tomas Nuñez: Minun lempijoululauluni on Adamin O Helga Natt, Jussi Björlingin laulamana. Björlingillä on uskomaton ääni, ja orkesterisovitus ja vanha äänitys luovat tunnelman menneiden aikojen jouluista. Vaimollani on tapana herättää minut jouluaattona, syntymäpäivänäni, laittamalla tämän kappaleen soimaan, ja tuomalla kahvia sänkyyn, mikä tietenkin vain lisää kiintymystäni tähän lauluun.
Laura Vikman: Ehdottomasti White Christmas, ja esittäjinä Frank Sinatra ja Bing Crosby. Ei muuta juuri tarvitsekaan!
Arvid Larsson: Tietysti riippuu mitä osaa joulufiiliksestä olen hakemassa, mutta ensin kun ajattelin yleisjoululaulua, niin mieleen tuli vaikka Jouluoratorio tai joku hieno kuorolaulu, esim. Jul, jul, tai myös jotkut pop-biisit. Mutta sitten oli aika selvä minkä haluaisin mainita. Arne Domnérus soittaa Gunnar Svenssonin musiikkia elokuvasta Karl-Bertil Jonssons Julafton, joka on tullut Ruotsin televisiossa joka vuosi 1975 lähtien. Tässä linkki musiikkiin (KLIK).
Tommi Hyytinen: Töiden puolesta jouluinen vaskimusiikki tuo aina joulun tunnelman, sen verran joulukonsertteja on tullut vuosien aikana soitettua. Samoin Bachin Jouluoratorio ehdottomasti barokkiorkesterin soittamana. Sitten kun joulun pyhät tulevat, Adamin Oi jouluyö, ja nimenomaan Jussi Björlingin tulkintana, juhlistaa jouluaaton.
