RSOn ystävät kokoontuivat jäseniltaan

RSOn ystävät kokoontuivat jäseniltaan

RSOn ystävien syksyinen jäsenilta kokosi n. 120 jäsentämme Musiikkitalon ravintolaan lokakuun 19. päivän iltana. Luvassa oli vieraita läheltä ja kaukaa ja lämminhenkinen ilta vanhojen ja uusien jäsenien ja orkesterilaisten kesken. 

Musiikkitalon ravintola oli täynnä ystäväyhdistyksen jäseniä.

Illan ensimmäinen vieras oli australialainen säveltäjä, kapellimestari ja alttoviulisti Brett Dean, joka oli RSO:n vieraana pari viikkoa lokakuussa ja jolle oli omistettu kokonainen pienoisfestivaali näiden viikkojen aikana. Sympaattinen Dean kertoi yhteistyön sujuneen orkesterin kanssa mukavasti. Hän on esiintynyt RSO:n kanssa aiemminkin. Dean kuului Berliinin filharmonikoiden alttoviulusektioon vuosina 1984-98 ennen heittäytymistään vapaaksi muusikoksi. Hän pitää kuitenkin olennaisena tuntumaa muiden soittajien kanssa, mikä seikka saa hänet joskus kaipaamaan työtään entisessä orkesterissaan.

RSO:n säveltäjävierasta Brett Deaniä haastatteli ystäväyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Valsta.

Alttoviulukonserton säveltäminen toi Deanille tilaisuuden pohtia suhdetta omaan soittimeensa. Sen sijaan klarinettikonserttonsa Ariel’s Music taustalla oli aids-epidemiaan kuolleen pienen Ariel-tytön ja hänen äitinsä kohtalo. Suomen vierailun kunniaksi hänen konserttinsa ohjelmassa on Sibeliuksen Kurkikohtaus eräänlaisena johdantona luontoaiheiseen teokseen Fire Music. Tämän teoksen hän sävelsi kotimaansa vuoden 2009 tuhoisien maastopalojen 2009 vaikuttamana. – Luonto tuhoaa, mutta luo myös uutta, Dean totesi.

RSO:n käyrätorvisti Tommi Hyytinen esitti jäsenillassa uutta ja vanhaa musiikkia.

Íllan musiikkiesityksistä vastasi RSO:n käyrätorvisti Tommi Hyytinen. RSO:n käyrätorviryhmässä on kuusi soittajaa, ja Tommi on kuulunut ryhmään vakituisena jäsenenä vuodesta 2011. Hänen komea soittimensa on saksalainen ja siinä on messinkiputkistoa peräti neljä, viisi metriä. Käyrätorven englanninkielinen nimitys French horn on perua siitä, että soitinta käytettiin jo 1600-luvulla metsästystorvina Ranskan hovissa.

Käyrätorven soitossa on haasteensa. Nelioktaavisessa yläsävelsarjassa sävelet ovat hyvin lähellä toisiaan. Olennaista on ilmanpaineen sekä kielen ja huuliasetteen tarkka hallinta, samoin äänen muodostaminen huulten värähtelyllä, mitä käyrätorvi sitten vahvistaa. Tästä saimme havainnollisia näytteitä. Soittoasento on kuitenkin erityinen eikä rasitusvammoiltakaan voi välttyä. Tommi Hyytinen löysi avun pilateksesta jo varhaisessa vaiheessa ja sittemmin hän on kouluttautunut oman työnsä ohella pilates-ohjaajaksi. Soittonäytteenä kuulimme Perttu Haapasen soolokäyrätorviteoksen Prism, jonka Tommi kantaesitti Sibelius-Akatemian ensikonsertissaan vuonna 2004.

Jäsenillassa oli mukana myös RSO:n orkesterivaltuuskunta. Sen puheenjohtaja Miikka Saarinen kertoi jäsenillan yleisölle viisihenkisen ryhmän tarkoituksesta ja toiminnasta. RSO:ssa on orkesterimuusikoiden yhdistys, ja sen hallitus on tuo orkesterivaltuuskunta. Sen tehtävänä on välittää RSO:n toimistolle muusikoiden näkökulmia mm. hyvinvointiin ja muihin käytännön asioihin liittyen. Valtuuskunta on mukana myös kapellimestarivalinnoissa.

Lavalla kaksi puheenjohtajaa. RSO:n orkesterivaltuuskunnan puheenjohtajaa, RSO:n trumpetisti Miikka Saarista haastatteli Heikki Valsta.

Myös Tuula Sarotie ja Sanna Moilanen RSO:n toimistosta pitävät tätä yhteistyötä merkittävänä sekä orkesterin kehittymisen että päätöksenteon kannalta. Valtuuskunta on kapellimestarivalinnan lisäksi mukana mm. koesoittoihin, hakijoiden karsintaan ja päätöksentekoon liittyvissä vaiheissa.

Intendentti Tuula Sarotie (vas.) ja apulaisintendentti Sanna Moilanen kertoivat omasta työnkuvastaan ja orkesterin kuulumisista.

Omassa haastatteluhetkessään intendentti Tuula Sarotie ja apulaisintendentti Sanna Moilanen kertoivat tehtävistään RSO:n toimistossa. Sarotien vastuulla ovat orkesterin toiminnan ja työlistan suunnittelu sekä kiinnitysten valmistelu yhteistyössä ylikapellimestarin kanssa. Nyt on jo kauden 2024-25 ohjelmiston suunnittelu menossa, ja kalenteriin on merkitty ylikapellimestarin ja merkittävien kapellimestarivierailujen päivämäärät.

Sanna Moilanen kiteytti tehtäväkseen toimia orkesterin esihenkilönä. Sen ohella hän toimii tuottajana esim. Brett Deanille omistetussa festivaalissa huolehtien siitä, että kaikki on lavalla kunnossa. Sekä hän että Tuula Sarotie kertoivat, miten paljon RSO on viimeisten 10 vuoden aikana kansainvälistynyt. Nyt muualla kuin Suomessa syntyneitä soittajia on jo 13 maasta. 

Illan lopuksi pöytäseurueet saivat testata RSO- ja muuta musiikkitietämystään Ritva Männynoksan vetämän ainakin puoliksi leikkimielisen tietovisan avulla. Iloisina ja kiitellen osanottajat poistuivat pimeään syksyisene iltaan.
Loppuun vielä muutama kuva iloisesta yleisöstä. Pöytäseurueissa oli mukana myös RSO:n orkesterivaltuuskunnan jäseniä, oikeanpuolisessa kuvassa lyömäsoittaja Jerry Piipponen.
TEKSTI Kaisa Ala
Syksyn 2022 RSO:n avoimet kenraaliharjoitukset

Syksyn 2022 RSO:n avoimet kenraaliharjoitukset

14.9. RSO:ta johtaa kunniakapellimestari Sakari Oramo ja solistina on viulisti Yesong Sophie Lee. (jo toteutunut)

12.10. on pelkästään RSOn ystäville tarkoitettu avoin kenraali, jossa kapellimestarina on Nicholas Collon ja solistina alttoviulisti Lawrence Power. Kenraali ja illan konsertti on osa australialaiselle nykysäveltäjälle Brett Deanille omistetusta kokonaisuudesta.

9.11. kuullaan Magnus Lindbergiä, Sibeliusta ja Antonin Dvořákia Nicholas Collonin johdolla. Solistina on Hilary Hahn, viulu.

Avoimet kenraaliharjoitukset alkavat klo 10.00 Musiikkitalossa. RSOn ystävien jäsenille lähetetään n. kaksi viikkoa ennen avointa kenraaliharjoitusta ilmoittautumisviesti, ja mukaan kenraaliharjoitukseen tulee ottaa voimassa oleva jäsenkortti, joko sähköinen tai pahvinen.

The Times antoi RSO:n Proms-konsertille neljä tähteä

The Times antoi RSO:n Proms-konsertille neljä tähteä

“Loistokkuutta, tarkkuutta ja herkkyyttä” olivat sanat, joilla The Timesin arvostelija ylisti RSO:n Proms-konserttia Royal Albert Hallissa 26.8. ja antoi neljä tähteä.

The Times pitää juttunsa maksumuurin takana, joten kesti vähän aikaa ennen kuin edellinen juttu konsertin arvosteluista täydentyi The Timesin jutulla. Tässä suomennos jutusta, ja siihen pätee sama kuin aikaisempiin käännöksiin. Kannattaa lukea myös alkuperäinen englanninkielinen arvostelu, joka on kopioitu jutun loppuun.

The Times/Geoff Brown:

Finnish Radio SO/Collon review — brilliance, precision and delicacy from a fine orchestra/ Hieno orkesteri tarjosi loistokkuutta, tarkkuutta ja herkkyyttä

★★★★☆

“En pysy Nicholas Collonin perässä. Yhtenä päivänä hän johtaa ilman nuotteja soittavan Aurora-orkesterinsa Beethoven-sinfonian esityksen. Seuraavana päivänä voi tarjolla olla Peppa Pigin Ensimmäinen konserttini tai muuta lasten musiikkia. Seuraavana päivänä Collon heiluttaa tahtipuikkoaan Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina – ensimmäisenä ei-suomalaisena orkesterin perustamisesta vuodesta 1927 lähtien. Ja seuraavana päivänä? Toivottavasti hän lepää.

Hän varmasti rakensi ohjelman tähän orkesterinsa kanssa tekemäänsä Proms-debyyttiin kollegiaalisessa hengessä. Encoret mukaan lukien kuulimme kolme Sibeliuksen, tunnetuimman suomalaissäveltäjän teosta. Viimeinen oli sulavan ihana esitys hänen Valse tristestään. Siinä Collon suoritti sulavia tanssiliikkeitä, jotka saattavat olla liian kesyjä Suomen pääministerille, mutta sopivat musiikkiin täydellisesti. Humoreski nro 4:n syke oli suruillinen ja tavallisesti niin rohkea Pekka Kuusisto esitti viulusoolon hellästi; esitys oli omistettu hänen edesmenneiden äitinsä ja veljensä muistolle.

Suurin teos oli Sibeliuksen Sinfonia nro 5. Jos kokonaisuus olisi ollut yhtä elastinen ja vahva kuin sen viimeiset soinnut, olisin päässyt seitsemänteen taivaaseen. Upeista tekstuureista ja fraseerauksista huolimatta jäi tunne, että Collon oli liian brittiläinen ja tarkkaili sinfonian karuja maisemia ja muuttuvia tunnelmia osallistumatta niihin täysin.

Muu musiikki oli englantilaista ja ranskalaista, soitettuna loistokkaasti, tarkasti ja herkästi, mikä osoitti, kuinka hieno sinfoniaorkesteri Collonilla on johdettavanaan. Debussyn La Mer oli erityisen silmiinpistävä, ja jokainen muuttuva tekstuuri hohteli jäisen kirkkaana osoittaen, että Debussyn meri oli tavallista lähempänä napapiiriä.

Suurempi yllätys odotti Vaughan Williamsin paimenidyllissä The Lark Ascending, joka ei ole ilmeisin teos Kuusiston kaltaiselle muusikolle. Hän onnistui upeasti, välitti kiurun huimat nousut ja kaarrokset pehmeällä pianissimolla, pienellä ja kauniilla, ja lumosi täyden Albert Hallin. Yhtä maaginen oli orkesterisäestys, joka keinutti lempeästi kiurun laulua.

Toinen brittiläinen teos oli Englannissa ensi-iltansa saanut Thomas Adèsin Märchentänze, alun perin sävelletty viululle ja pianolle, mutta nyt se tarjottiin nerokkaana orkesteriversiona, joka oli melko kaukana alkuperäismateriaalistaan ​​– vetisenä keittona, jossa kellui brittiläisten kansanlaulujen jäänteitä. Kuusiston ketterä virtuositeetti ilahdutti, mutta se ei estänyt kappaletta tuntumasta Adèsin peukaloiden heiluttelun hauraalta tulokselta. No, kai hänkin ansaitsee lepopäivänsä.

The Times: Finnish Radio SO/Collon review — brilliance, precision and delicacy from a fine orchestra

★★★★☆
I can’t keep up with Nicholas Collon. One day he’s guiding his Aurora Orchestra through a Beethoven symphony performed from memory. The next day the fare might be Peppa Pig: My First Concert, or some other children’s entertainment. The day after that, Collon could be waving his baton as the chief conductor of the Finnish Radio Symphony Orchestra — the first non-Finn to be so appointed since its foundation in 1927. And the day after that? I hope he rests.

He certainly programmed his Proms debut with the orchestra in a collegiate spirit. Encores included, we heard three works by Finland’s trophy composer Sibelius. The last was a meltingly lovely rendition of his Valse triste, with Collon executing suave dance moves that might be too tame for the Finnish prime minister, but suited the music perfectly. Humoresque No 4 carried a sad throb all of its own, with its violin solo most tenderly dispatched by the usually gutsy Pekka Kuusisto; the performance was dedicated to the memory of his late mother and brother.

The big item was Sibelius’s Symphony No 5. If the whole had been as tensile and strong as its closing string of slashing chords, I would have entered seventh heaven. Yet despite spruce textures and chiselled phrasings, the feeling remained that Collon was being too British, observing the symphony’s rugged landscapes and push-and-pull moods without fully participating.

The rest of the programme was English and French, played with a brilliance, precision and delicacy that showed what a fine symphony orchestra Collon has at his command. Debussy’s La Mer was especially striking, every shifting texture shimmering with an icy clarity indicating that Debussy’s sea lay closer to the Arctic Circle than usual.

A bigger surprise lay in store with the pastoral bliss of Vaughan Williams’s The Lark Ascending, not the most obvious piece for a maverick like Kuusisto. He nonetheless managed something stunning, conveying the lark’s soarings and twiddlings with a soft-grained pianissimo so tiny and beautiful that he had the packed Albert Hall under a spell. The orchestral accompaniment, gently cradling the lark’s song, was equally magical.

The other British work was the UK premiere of Thomas Adès’s recent Märchentänze, originally for violin and piano, but here offered with ingenious orchestral clothing rather wasted on its core material — a watery soup floating with the shredded remains of British folk songs. Kuusisto’s nimble virtuosity was a joy, but that didn’t stop the work seeming the flimsy result of Adès twiddling his thumbs. Oh well, I guess he also deserves his day of rest.

Kiitos jutun kopiosta Tuula Sarotie!

Teksti Airi Vilhunen

 

Brittiarvioita RSO:n Proms-konsertista 26.8. Royal Albert Hallissa

Brittiarvioita RSO:n Proms-konsertista 26.8. Royal Albert Hallissa

Ensimmäiset brittien twiitit heti RSO:n Proms-konsertin jälkeen 26.8. olivat innostuneita ja ylistäviä: ”WOW!!! Uskomaton BBC Proms tänä iltana Yle RSO:n ja Pekka Kuusiston kanssa. Henkeäsalpaava.” ”En ole koskaan kuullut Lark Ascendingiä soitettavan niin hienovaraisesti. Erittäin kaunista – koko konsertti oli upea.” ”Sibeliuksen viides oli upea. Mikä finaali tasapainottaen Lark Ascendingiä.”

Millaisin ajatuksin konserttien arvioivat sitten he, joilla tilaa oli enemmän kuin 140 merkkiä. Kokosimme tähän juttuun The Guardianin ja kahden kulttuurin nettilehden kriitikoiden arviot.

Kannattaa käydä lukemassa myös alkuperäiset tekstit, sillä amatöörikääntäjä on oikonut mutkia eikä paras suomenkielinen ilmaisukaan ole aina löytynyt. Jutut avautuvat  klikkaamalla englanninkielisiä otsikoita. 

The Arts Desk/Bernard Hughes:

Prom 52, Kuusisto, Finnish RSO, Collon review – fairytales, folksongs and a soaring lark

Bernard Hughes kuvaa arviossaan nettilehti The Arts Deskissä Pekka Kuusistoa vallattomaksi suomalaiseksi viulistiksi, joka on vastustamaton kahdessa toistensa vastakohtaisessa esityksessä. Hän kirjoittaa, miten opettajat tietävät, että meluisassa luokkahuoneessa ei pidä korottaa ääntä, vaan puhua hiljaa. ”Viime kausien aikana yleisön yskiminen on noussut äärimmilleen, joten karismaattinen suomalainen viulisti Pekka Kuusisto otti rohkean linjan soittaessaan Vaughan Williamsin The Lark Ascendingin niin pehmeästi kuin mahdollista – ja sali vastasi siihen hiljaisimmalla, haltioituneimmalla tavalla, minkä voin muistaa.

Hän kuvaa, miten on ollut tapana pilkata The Larkia niin kauan kuin se on ollut Classic FM -suosikkilistojen  kärjessä, mutta kuullessaan sen illan konsertissa hän hämmästyi. Vaikka teos koostuu pienimmistä, rajallisista musikaalista elementeistä, siinä on retorista voimaa. Hänen mukaansa Kuusisto totteli tarkasti paitsi Vaughan Williamsin dynamiikkaa myös hänen ohjeitaan soittamisesta (otelaudan yli) ja piti konserttitilan vallassaan. Kuusiston soundi oli yhtä aikaa hauras ja itsevarma. ”Oli ilo todistaa niin mestarillista tilan ja Royal Albert Hallin hallintaa, ja yleisö osoitti vastineeksi rakkauttaan.”

Kuusisto toisti tempun väliajan jälkeen hyvin erilaisessa kappaleessa, Thomas Adèsin Märchentänzen Englannin ensi-illassa. Hughesille Märchentänze osui kohdilleen, vaikka hän onkin varma, että se ei ole ollut kaikkien makuun. Hän näkee siinä Adèsin uutta rentoutta, jota hän kuuli myös Adèsin Dante-baletissa Covent Gardenissa tänä vuonna. ”Musiikki sopi täydellisesti myös Kuusiston folk-soundiin, brittiläiset sävelet kuulostivat melkein skandinaaviselta.”

Radion sinfoniaorkesteri oli rehevä, hyvällä tavalla meluisa nopeammissa osissa (mm. Arvid Larssonin ihastuttava kontrafagottisoolo) ja hillitty ja koskettava hitaassa toisessa tanssissa – vuoropuhelussa  sooloviulun ja klarinetin välillä Christoffer Sundqvist oli äärimmäisen liikuttava.

Arvostelija kehuu ohjelmaa houkuttelevaksi. Debussyssa Nicholas Collon löysi orkestroinnista yksityiskohtia, jotka eivät usein kuulu. Toisinaan tämä tapahtui Debussyn äänikuvalle ratkaisevan tärkeän äänen homogeenisuuden kustannuksella. Le mer oli soitettiin erittäin hyvin, erityisen tarkoituksenmukaisesti varsinkin toisessa osassa.

Myös Sibeliusta Hughes kehuu, varsinkin ensimmäistä osaa, jota hän piti mukaansatempaavana. ”Jos olisin nirso, ihmettelisin ääneen, oliko viimeisen osan, koko teoksen huipennuksessa aivan tarpeeksi loppuun saapumisen tunnetta, mutta soitto oli kauttaaltaan erittäin hienoa, ja Collonissa, RSO:n ensimmäisessä ei-skandinaavisessa ylikapellimestarissa, orkesterilla on kapellimestari, johon voi selvästi luottaa kansallissäveltäjän musiikin johtajana. Ja lisäosoituksena nöyryydestään – ja suomalaisesta ylpeydestä – Kuusisto liittyi soittamaan sinfonian osana orkesteria.”

Bachtrack/Mark Pullinger:

What larks! Pekka Kuusisto and the Finnish RSO at the Proms

Mitä leivosia! oli otsikoitu Mark Pullingerin arvostelu nettilehti Bachtrackissä. Tähtiä arvostelija antoi konsertille kolme.

Ensin hän kuvasi, miten Promseissa joskus näkee solistin siirtyvän oman esityksensä jälkeen kuuntelemaan konsertin loppuun katsomossa. Mutta Pekka Kuusisto, esiinnyttyään ensi molemmilla puoliajoilla ja soitettuaan koskettavan encoren kunnianosoituksena veljelleen ja äidilleen, hiipi soittamaan osaksi ykkösviulusektiota. ”Hän ei rentoutunut kaatamalla itselleen lasillisen vaan sen sijaan kaatoi sydämensä Sibeliuksen viidenteen sinfoniaan.”

Arvostelija kehui, miten vakuuttavasti Collon läpäisi suomalaisen orkesterin johtamisen sisäänpääsykokeeksi arvelemansa Sibeliuksen johtamisen. 5. sinfonia oli hänestä konsertin paras osio. Collonin tyyli on erittäin tarkka ja hän noukki partituurista paljon yksityiskohtia. Mitään ei liioiteltu; kontrabassohyökkäykset finaalin “joutsen”-teeman aikana eivät olleet liian iskeviä. ”Hienostunutta ja vakuuttavaa, joskaan ei aina selkäpiitä kihelmöivää tai monumentaalista.”

La Merin esitys sai arvostelijan epäilemään, että Suomenlahti on paljon tyynempi kuin se meri, jota Debussy ajatteli. ”Aamunkoitto tuntui enemmän vuoristolähteeltä, viileältä akvarellilta, jonka lämpeneminen kesti melko kauan. Jeux de vaguesissa oli runsaasti pointillistista tarkkuutta, ja vaikka muriseva kontrafagotti lupasi karua matkaa, meri tuntui harvoin vihaiselta.”

Kuusiston Lark Ascending oli epäsovinnainen, mutta Kuusisto ei olekaan tavanomainen viulisti. Suurin osa Vaughan Williamsin partituurista on merkitty pianissimona, mutta sävellys nousee joissakin kohdin forteen ja jopa fortissimoon. Kuusisto esitti sen kauttaaltaan kuin kuiskattuna, niin että Gallerian eli ylimmän kerroksen yleisöllä saattoi olla vaikeaa tunnistaa tätä kiurua. ”Rohkeasti erilainen vai omahyväinen? Riippui varmaan siitä, kuinka paljon esityksestä kuuli. BBC Radio 3 – tai Areenan eturivi – olisi ollut turvallisin paikka.”

Märchentänze oli enemmän Kuusiston tyyliä, mikä ei ole yllättävää, kirjoittihan Adès sen hänelle. Teos on omituinen ja omanlainen, ja siinä on paljon viittauksia kansanlauluihin – “ekstrovertti ja tuhma”, kuten viulisti kuvaili sitä ohjelmalehtisessä. ”Orkesterisäestys oli pirullisen monimutkainen, jossain vaiheessa Colon ohjasi soittajia sormillaan laskemalla, mutta oli myös ilon tunnetta: pubissa tanssiminen muuttui tokkuraiseksi ja humalaiseksi; kontrafagotin pieruvitsi; viulua soitettiin kuin banjoa. Ekstrovertti ja tuhma? Mitä leivosia!”

The Guardian/Andrew Clements:

Prom 52: Finnish Radio SO/Collon review – The Lark Ascending as elegy rather than rural idyll
The Finnish Radio Symphony Orchestra and violinist Pekka Kuusisto were efficient but ultimately underwhelming

The Guardianin Andrew Clements oli osannut odottaa, että Promsien ohjelmistossa olisi vuosipäivää viettävän Vaughan Williamsin yleisösuosikki The Lark Ascending, mutta hän yllättyi, että se oli juuri ylikapellimestari Nicholas Collonin johtamassa Radion sinfoniaorkesterin konsertissa ja että solistina oli suomalainen viulisti Pekka Kuusisto.

Hänelle Kuusiston esitys Vaughan Williamsista oli kohokohta muuten pettymykseksi muodostuneessa konsertissa. Kuusiston vetäytynyt, intiimi lähestymistapa, lähes ohuimmilla kielillä kehrätty improvisaatio sai teoksen näyttämään enemmän elegialta kuin maalaisidylliltä.

Thomas Adèsin Märchentänzea kriitikko kuvasi siistiksi teokseksi Kuusistolle. Adèsin hän toteaa yhdistelevän taitavasti brittiläistä kansanmusiikkia ja pukevan sen hehkuviin instrumentaaliväreihin.

Orkesterin panosta Clements moitti pikemminkin tehokkaaksi kuin luonteenomaiseksi ja Debussyn La Mer sekä Sibeliuksen 5. sinfonia olivat hänestä yhtä epäuskottavia. Finaalissa Debussy alkoi paljastaa todellista väriään sen jälkeen, kun aikaisemmat osat olivat tuntuneet melkein tunnustelevilta. Sinfonia ei hänestä tavoittanut minkäänlaista yhtenäisyyttä. Sen suurimmat hetket, ensimmäisen osan poikkeuksellinen siirtyminen scherzoksi; “Joutsenlaulun” majesteettinen ilmaantuminen finaalissa, vaikuttivat tyrmäävämmiltä kuin olisi osannut odottaa.

Clements antoi konsertille vain kaksi tähteä.

Kiitos Riitta Jalonen linkeistä twiitteihin ja pidempiin arvioihin.
Teksti Airi Vilhunen

 

 

Jäsenmatkan terveisiä

Jäsenmatkan terveisiä

”Erinomainen matka!” tiivisti RSOn ystävien Lontoon matkalle osallistunut jäsenemme tunnelmansa ja nosti kaksi peukkua pystyyn. Kaikille RSO:n perjantai-illan konsertti oli huippukokemus, ja kiitosta tuli matkalaisilta muutenkin. Tulevia jäsenmatkoja varten kyselimme kokemuksia, ja näin Tuula Jokela vastaili Marja Salmelalle:

”Matkan ohjelma oli tiivis, ja kaksi hotelliyötä on ehkä liian vähän”, arvioi Tuula Jokela RSO:n ystävien matkaa Proms-festivaaleille.  ”Voisi olla joskus hieman pidempiä – kolmen, ehkä neljän yön reissuja.”

My Fair Ladyn esityksessä Tuula Jokela edessä, hänen takanaan Esko Jokela ja Seija Toro. Kuva Marja Kanerva.

Hän kävi ensimmäisenä iltana miehensä Eskon kanssa katsomassa My Fair Lady -musikaalin London Coliseum -teatterissa. Esitys oli kesän ajan Lontoossa vieraillut New Yorkin Lincoln Centerin ylistystä saanut, uudenlainen tulkinta ja orkesteri oli Englannin kansallisoopperan. Seuraavana iltana oli vuorossa Royal Albert Hallissa RSO:n konsertti, jossa solistina oli viulisti Pekka Kuusisto. Tästä konsertista enemmän toisessa nettisivujemme jutussa Yhtä juhlaa Royal Albert Hallissa.

 

Matkalaisia Royal Albert Hallin kierroksella. Tähän nykyiseen aulabaariin ajoivat aikoinaan kuningattaren hevosvaunut ja hallitsija pystyi siirtymään omaan aitioonsa ja lepotiloihinsa.

Matkalaiset tutustuivat vuonna 1871 valmistuneeseen Royal Albert Halliin ennen illan konserttia. Jokela kiittää lämpimästi yli 6 000-paikkaista taloa ja erilaista toimintaa esitellyttä nuorta opasta.  ”Hän puhui erittäin hyvää englantia ja kertoi monipuolisesti rakennuksen historiasta.”

Suomalainen paikallinen opas Hanna Tuukkanen kertoi Jokelan mielestä erittäin kiinnostavasti tavallisten brittien elämästä bussimatkoilla hotellista konserttitaloon ja lentokentälle. Äärimmäisen kalliit asuntojen hinnat tekevät terveydenhoidon henkilökunnalle  ja palvelualoilla työskenteleville lähes mahdottomaksi asua Britannian pääkaupungissa. Perheet ahtautuvat yksiöihin ja kaksioihin kolmen, neljän, jopa viiden lapsen kanssa. ”Resviarian opas Aulikki Akaan-Penttilä piti hyvin huolta lippuista.” 

Myös apuvälineiden kuljetus bussissa hoitui Jokelan mielestä mallikkaasti. ”Kuljettajat olivat kohteliaita ja aina sai apua.”

Teksti Marja Salmela
Kuvat Marja Kanerva, Ritva Männynoksa ja Airi Vilhunen